Ministeri Skinnari matkustaa Saksaan

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari matkustaa Berliiniin 20.-22.9.2020.

Ministeri Ville Skinnari osallistuu EU:n kauppaministereiden epäviralliseen kokoukseen 21. syyskuuta.  Kokouksessa keskustellaan EU:n kauppapolitiikan suunnasta Euroopan komission laatiman konsultaatiopaperin ”A renewed trade policy for a stronger Europe” pohjalta sekä Euroopan terästeollisuuden tilanteesta. 

Kokousta edeltävälle illalliselle osallistuu Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Bernd Lange. Kokouksen lounasaiheena on Maailman kauppajärjestö WTO:n pääjohtajavalintaa koskeva tilanne.

Ministeri Skinnari pitää keskustelua EU:n kauppapoliittisesta strategiasta oikea-aikaisena. ”Juuri nyt on hyvä miettiä, miten kauppapolitiikalla voidaan edistää sekä paluuta talouden kasvu-uralle että kestävää kehitystä. On ehdottoman tärkeää, että EU säilyy jatkossakin avoimena kansainväliselle kaupalle ja investoinneille”, ministeri painottaa.

Ministeri Skinnari tapaa matkansa aikana useita Saksan elinkeinoelämän vaikuttajia keskustellen Suomen ja Saksan välisen kaupan edistämisestä. Esille nousevat muun muassa elpymisrahastojen kohdentaminen Euroopan talouskasvun tukemiseen energia-, kierto- ja biotalous-, digitalisaatio-, liikenne- ja terveyssektoreilla sekä mahdollisuudet suomalaisten ja saksalaisten toimijoiden välisen yhteistyöhön lisäämiseen niiden puitteissa. 

Lisätietoja: osastopäällikkö Ilkka-Pekka Similä, puh. +358 50 336 3856 ja Christian Heikkinen, +358 50 447 7692

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]