Ulkorajaliikenteen maahantulon rajoituksia jatketaan 5.6. asti

Valtioneuvoston 5. toukokuuta tekemän päätöksen mukaisesti Suomessa voimassa olevia ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan 5. kesäkuuta 2022 asti.

EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilta vaaditaan voimassa oleva todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista maahantulon edellytyksenä eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

Rajavartiolaitos ei vaadi edellä mainittuja todistuksia maahantulon edellytyksenä kolmannesta maasta saapuvilta Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat tai muut pakottavat henkilökohtaiset syyt.

Tarkemmat tiedot maahantulorajoituksista löytyvät Rajavartiolaitoksen(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja terveysturvallisuustoimista THL:n verkkosivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Kaikkia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastot tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

Matkustajien on hyvä huomioida, että monet maat sekä liikenneyhtiöt vaativat negatiivista koronatestitulosta, todistusta sairastetusta koronasta tai todistusta koronarokotteen saamisesta maahanpääsyn edellytyksenä. Matkustajien tulee itse selvittää todistuksiin liittyvät vaatimukset kohdemaan viranomaisilta sekä laiva- tai lentoyhtiöiltä.

Lisätietoja:

Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä matkustettaessa Suomeen puhelimitse ja sähköpostitse. Palvelua on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin klo 8-16 välisenä aikana numerossa 0295 420 100. Kysymyksiä voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
 

Jos on kysyttävää hyväksytyistä rokotteista tai karanteeni- tai testivaatimuksista, ota yhteyttä Valtioneuvoston koronainfo -palvelupuhelimeen 0295 535 535 tai käy THL:n verkkosivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.).