Matkaa maailman ääriin – muista ulkoministeriön palvelut turvallisempaan matkailuun

Valtaosa suomalaisten matkoista ympäri maailman sujuu suunnitelmien mukaan. Lähes 251 000 matkailijaa teki ulkoministeriölle matkustusilmoituksen vuonna 2019. Eniten ilmoituksia tehtiin Espanjaan, Thaimaahan ja Turkkiin. Matkustusilmoitusjärjestelmän kautta lähetettiin ilmoituksen tehneille tietoja ja toimintaohjeita 142 kriisitilanteessa, joista valtaosa liittyi luonnonmullistuksiin.

Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa tutustumaan ulkoministeriön matkustustiedotteisiin, joita laaditaan 157 maasta. Niissä annetaan tärkeää tietoa matkustusturvallisuudesta kohdemaassa. Ennen matkaa kannattaakin matkustusilmoitus.fi -palvelussa antaa ulkoministeriölle matkaa koskevia tietoja, sillä se on ainoa tapa ulkoministeriölle saada tietoa eri maihin matkaavista suomalaisista. Palvelu on ilmainen.

”Matkailijan kannattaa luoda itselleen rutiini, jonka toistaa ennen jokaista ulkomaille suuntautuvaa matkaa – lukea matkustustiedote, tehdä matkustusilmoitus, hankkia matkavakuutus. Ennen kaikkea kannattaa myös pohtia omaa varautumistaan yllättäviin käänteisiin ja miten toimia, jos matkalla tapahtuu sitten jotain odottamatonta”, neuvoo konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen.

”Tärkeää on aina myös huomioida paikalliset tavat ja mahdolliset viranomaisrajoitteet, esimerkiksi passin voimassaolon suhteen.”

Vuonna 2019 matkustusilmoituksen teki lähes 251 000 matkaajaa. Ilmoitusten määrä on pysynyt viime vuodet samalla tasolla. Kriisi- tai muita poikkeustilanteita voi tapahtua missä päin maailmaa hyvänsä. Silloin ilmoituksen tehneille matkailijoille voidaan lähettää tietoa ja neuvoja tilanteeseen liittyen. Vuonna 2019 näin toimittiin yhteensä 142 kriisi- ja hätätilanteessa. Viestit lähetetään niihin yhteystietoihin, joita matkustaja on matkustusilmoituksen yhteydessä antanut. Viestejä lähetettiin useimmin luonnonmullistuksiin ja sääilmiöihin liittyen.

Valtaosa suomalaisten ulkomaan matkoista sujuu suunnitelman mukaan. Jos matkalla kuitenkin konsuliapua tarvitaan, on Suomen ulkomaanedustustojen ensisijaisena tehtävänä neuvoa ja auttaa asiakasta edistämään omatoimisesti asiaansa.

”Matkalla voi valitettavasti myös sairastua tai joutua rikoksen uhriksi. Silloin kattava matkavakuutus antaa turvaa. Suurlähetystöt ja konsulaatit kyllä tarvittaessa avustavat, esimerkiksi uuden passin muodossa, mutta matkavakuutus antaa hyvin monissa tilanteissa tärkeää turvaa”, Putkonen kertoo.

Vuonna 2019 ulkomaanedustustoissa myönnettiin uusia passeja 19 046 kpl ja henkilökortteja 2 787 kpl.

Neuvontapalveluita annettiin tilastojen valossa enemmän kuin koskaan, joskin osin tämä selittyy tarkemmalla tilastoinnilla. Vuonna 2019 kirjattiin yhteensä lähes 91 000 konsulipalvelutapahtumaa, joista neuvonnan osuus oli noin 87 400. Avuntarvitsijoiden yhteydenottoja tulee niin edustustoihin, ministeriöön kuin ulkoministeriön ympärivuorokautisen päivystykseenkin (+358 9 160 55555). Päivystyksen vastuulla on kaikkien Suomen ulkomaanedustustojen virka-ajan ulkopuolinen konsulipäivystys.  

Vuonna 2019 ulkoministeriön konsuliasioiden yksikkö avusti 593 vainajan kotiutuksessa. Rikoksen uhriksi joutuneita (121), sairaustapauksen johdosta avustusta tarvinneita (394), sekä pidätettyjä ja vangittuja (221) tilastoitiin edellisvuosia vähemmän. Myös näissä tilanteissa kattava matkavakuutus edesauttaa tilanteen hoitoa.

Avustustapauksia oli aikaisempien vuosien tapaan eniten niissä maissa, joihin suomalaiset useimmin matkustavat: Espanjassa, Saksassa, Virossa, Thaimaassa ja Ruotsissa.

Lisätietoja: konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen, puh. 0295 350126 tai tiiminvetäjä Henna Harju, puh. 0295 351056.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].