Uusiutuvista energioista ja meriteknologiasta kasvua Portugaliin

Suomen suurlähetystö Lissabonissa, Tekes, Koneteknologiakeskus Turku Oy ja työ- ja elinkeinoministeriö järjestivät yhteistyössä portugalilaisen WavEC Offshore Renewablesin kanssa tapahtuman uusiutuvista energioista ja meriteknologioista.

Suomalaisten ja portugalilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettyyn kaksipäiväiseen seminaariin ja B2B-tapahtumaan osallistui noin 150 asiantuntijaa ja yritystä uusiutuvien energioiden ja meriteknologioiden aloilta.

Uusiutuvan energian ala täynnä mahdollisuuksia

Yhteistyömahdollisuuksia Portugalin kanssa päätettiin lähteä tarkastelemaan kolmesta syystä johtuen: 1. Portugali on yksi EU:n edelläkävijöistä uusiutuvien energioiden suhteen. Mm. toukokuussa 2016 uutisoitiin, että Portugali pystyi neljänä päivänä putkeen kattamaan sähköntarpeensa uusiutuvilla energioilla. 2. Portugalin teknologiakehitys on ollut huomattavaa viime vuosina, ja Portugalin hallitus tukee aloitteita innovaatioiden kehittämiseksi. 3. Portugalin merisektori (mm. telakat) on kärsinyt jonkin verran taloudellisia takaiskuja, mutta se on pakottanut alan uudistumaan ja luomaan kilpailukykyisempiä ratkaisuja. Portugalilla on myös käytössään EU-rahoitusta esimerkiksi merisektorin kehittämiseksi.

Uusiutuvien energioiden ja meriteknologioiden teema on laaja, ja se kattaa useita aihepiirejä mm. merentutkimuksen, digitalisaation ja sinisen biotalouden aloilta. Seminaarin tarkoituksena olikin pyrkiä löytämään mahdollisuuksia luoda yhteyksiä eri toimijoiden välillä tehokkuuden edistämiseksi ja uusien ratkaisujen löytämiseksi.

Portugalin meriministeri Ana Paula Vitorino avasi seminaarin, ja alleviivasi mm. Portugalin aaltoenergian tarjoamia mahdollisuuksia myös ulkomaisille yhteistyökumppaneille. Seminaarin aikana suomalaisen AW-Energyn WaveRoller nousi useaan otteeseen esille pioneerina innovaatioyhteistyössä maiden välillä. WaveRolleria on kehitetty Portugalin rannikkoalueilla Penichessä.

B2b-tapaamisissa paljon portugalilaisia, mutta vähän suomalaisia

Seminaaripäivän jälkeen järjestettiin B2B-tapaamisia suurlähettilään residenssillä. Tapaamisiin osallistui jopa 50 henkilöä. Näistä suomalaisia oli tosin vain 7, joista suomalaisia yrityksiä ainoastaan 2. Portugalilaisten yritysten kiinnostus tavata suomalaisia yrityksiä ylitti odotukset.  Portugalissa on aikaisemminkin järjestetty vastaavanlainen tapahtuma Norjan, Hollannin, Yhdysvaltojen ja Ranskan kanssa. Suomen kanssa järjestettyyn tapahtumaan rekisteröityi eniten ihmisiä kuin muiden maiden kanssa.

Jatkoyhteistyötä tiedossa

Palaute niin seminaarista kuin B2B-päivästäkin oli positiivista. Aihepiirit koettiin tärkeinä ja ajankohtaisina. Erityisesti kiitosta sai paneelikeskustelujen taso ja puhujien eri taustoista kumpuava kokemus. Yksi päätavoitteista, synergian luominen eri alojen välille, toteutui erinomaisesti. Konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia löytyi useita, ja yleisen päätelmän mukaan Suomella ja Portugalilla on edellytyksiä luoda molemminpuolista hyötyä tarjoavaa yhteistyötä, jolla on sekä taloudellista että yhteiskunnallista merkitystä. B2B-tapahtumassa syntyneiden yritysten välisten kontaktien lisäksi työtä on mahdollista jatkaa laajemminkin maiden välillä. Tähän Portugalin meriministeriö esitti seuraavia askelia:

Sinisen meritalouden edistäminen seuraavilla aloilla:

  • Blue Startup -ohjelma, jossa yhteisellä rahoituksella avattaisiin ovi uusien startup-yrityksien innovaatioille
  • Merialan digitalisaatio
  • Satamat, LNG-alukset ja meriteknologia
  • Uusiutuva merienergia
  • Sininen bioteknologia
  • Vesiviljely


Lisäksi meriministeriö painotti, että olisi tärkeätä kartoittaa Suomen innovaatioiden tukemiseen käytettäviä lyhyen aikavälin taloudellisia resursseja, jotta niitä voitaisiin yhdistää Portugalin resursseihin. Tekes ja Koneteknologiakeskus Turku Oy kertoivat välittävänsä viestiä yhteistyömahdollisuuksista suomalaisille yrityksille ja laativansa askelmerkit tulevaan yhteistyöhön.

Seminaarin ohjelma:

WavEC Seminar 2016(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)