Tulevaisuuden näkymät Portugalin autoteollisuudessa

Portugali on onnistunut houkuttelemaan viime vuosina ulkomaisia investointeja autoteollisuuteensa. Tuotannollisten investointien lisäksi yritykset ovat panostaneet uusien teknologioiden ja tuotteiden kehitykseen. Lisäksi Portugalissa aiotaan tulevina vuosina tehdä julkisia investointeja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Autoteollisuuden kasvun edistämiseksi Portugalissa luodaan parhaillaan suotuisaa testiympäristöä itsestään ajaville ajoneuvoille.

Portugalin autoteollisuus voidaan jakaa kolmeen osaan: autojen muottien tuotantoon, autonosien tuotantoon ja autojen tuotantoon. Portugalin autoteollisuus on kansainvälisesti erityisen vahva muottien valmistuksessa. Autoteollisuus on Portugalin tärkein vientisektori 11 % osuudella. Portugalin autoteollisuuden yhdistys AFIA (Associação de Fabricantes para a Indústria Automóvel) on ennustanut, että Portugalin autotuotanto kasvaa 40 % vuoteen 2019 mennessä vuoden 2015 tasoon nähden uusien automallien tuotannon seurauksena. Tämä tarkoittaisi noin 210 000 auton vuosituotantoa.  Myös autonosien tuotannon voimakkaan kasvun oletetaan jatkuvan.

Viime vuosina Portugali on onnistunut houkuttelemaan paljon ulkomaisia investointeja autoteollisuuteensa. Portugaliin ovat investoineet muun muassa Volkswagen, Faurecia ja Bosch. Boschilla on tällä hetkellä menossa yhteisprojekti Minhon yliopiston kanssa älykkäiden kulkuneuvojen ja uusien autontuotantoratkaisujen kehittämiseksi. Kyseiseen projektiin arvioidaan investoitavan vuosien 2015-2018 aikana yhteensä 55 miljoonaa euroa. Bosch aikoo investoida voimakkaasti myös autotehtaansa tuotannon kasvattamiseen Bragassa ja sähköisten valvontajärjestelmien tuotannon kasvattamiseen Ovarissa. Bosch arvioi tuotannon arvonsa kasvavan vuoteen 2018 mennessä 1,5-1,7 miljardiin euroon nykyisestä miljardista eurosta.

Toinen tällä hetkellä Portugaliin voimakkaasti investoiva yritys on PSA (Peugeot Société Anonyme), joka julkisti investoinnin uuden automallin K9 tuotantoon Mangualden tehtaalle tämän vuoden helmikuussa. PSA:n aikomuksena on nostaa vuosittainen autotuotantonsa Portugalissa vuoteen 2019 mennessä nykyisestä 47 000 autosta 75 000 autoon. Edistääkseen digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämistä PSA on osallistunut kolmen yliopiston ja viiden teknologia kumppanin kanssa INDTECH 4.0 projektiin, jonka tavoitteena kehittää älykkäitä teknologioita seuraavilla osa-alueilla: älykkäät robotiikkajärjestelmät, kehittyneet valvonta- ja jäljitysjärjestelmät, itsenäiset liikkumisjärjestelmät, digitaalinen tehdasympäristö ja tulevaisuuden tehdasympäristö. Projektin kesto on kolme vuotta ja siihen arvioidaan investoitavan 12 miljoonaa euroa.

Julkisilla investoinneilla liikenteen päästöt ja energian kulutus laskuun

Portugalissa investoidaan 156 miljoonaa euroa ympäristöystävällisiin linja-autoihin vuoteen 2020 mennessä. Tällä rahalla aiotaan hankkia 516 linja-autoa, joista 78 sähkökäyttöisiä ja 438 kaasukäyttöisiä. Ympäristöministeriön ohjelmaan osallistuu 11 yritystä ja valtio rahoittaa 85 % lisäkuluista, joita aiheutuu ostaessa ympäristöystävällinen linja-auto perinteisen linja-auton sijasta. Kokonaisuudessa kestävään liikkumiseen ja kiertotalouteen aiotaan investoida vuoteen 2020 mennessä jopa 3,6 miljardia euroa. Tämä sisältää muun muassa investointeja rautateiden kunnostamiseen, taksien päästöjen vähentämiseen, autokannan uudistamiseen, metroverkoston laajentamiseen Lissabonissa ja Portossa sekä lähes 2 400 latausaseman rakentamiseen sähköautoille. Investointien tärkeänä päämääränä on laskea primäärienergian kulutusta 25 %. Lisäksi Portugalin pyrkimyksenä on saada Teslan sähköautotehdas. Portugalin houkuttelevuutta sähköautojen tuotantopaikkana lisäävät suuret litiumvarat ja Dakota Mineralsin tuleva litiumtehdas.

Itsestään ajavat ajoneuvot tulevaisuuden mahdollisuutena

Autoteollisuus on Portugalille strateginen ala, joten on luonnollista, että se pyrkii johtoasemaan myös itsestään ajavissa ajoneuvoissa. Portugalin tavoitteena on edistää start-up yritysten kasvua ja houkutella lisää ulkomaisia investointeja autoteollisuuteensa. Yhtenä tärkeänä toimenpiteenä tämän tavoitteen saavuttamiseksi on luoda vapaan teknologian alueen, jossa on helppo testata uutta teknologiaa. Portugalissa ollaankin parhaillaan luomassa omaa lainsäädäntöä itsestään ajaville autoille. Lissabon on Madridin ja Pariisin kanssa mukana EU:n AUTROCRIS- projektissa, jonka tarkoituksena on testata itsestään ajavia autoja vuosien 2017 ja 2018 aikana.