Terveysalan mahdollisuudet Portugalissa

Portugalin terveydenhuolto on kehittynyt merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Maan terveyspalvelut ovat tasokkaita ja sijoittuvat korkealle myös kansainvälisissä vertailuissa. Portugaliin on vuonna 2008 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys Health Cluster Portugal, jonka tavoitteena on kehittää terveysalan osaamiskeskuksena tunnetusta Portugalista alansa huippuosaamisklusteri. Maan valttikortteja ovat erityinen osaaminen terveydenhuollon elektronisissa ratkaisuissa ja kliinisessä validoinnissa sekä edullinen kustannustaso Pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan nähden. Bioteknologian ala on kasvanut Portugalissa jatkuvasti, ja markkinoita suomalaiselle teknologiaosaamiselle löytyy. Portugali on myös yrityksille erinomainen väylä Etelä-Euroopan, latinalaisen Amerikan ja Afrikan markkinoille.

Terveydenhuollon järjestelmä

Portugalin terveydenhuoltojärjestelmä koostuu kolmesta limittäisestä järjestelmästä. Julkinen terveydenhoitojärjestelmä Servico Nacional de Saude (SNS) toimii Portugalin terveysministeriön alaisuudessa. Järjestelmä kattaa koko Manner-Portugalin, ja se rahoitetaan pääasiallisesti verovaroin. Azorien ja Madeiran autonomisilla alueilla on omat alueelliset terveyspalvelunsa. Julkisen terveydenhuoltojärjestelmän rinnalla toimivat niin kutsutut ”terveyden alajärjestelmät” eli erityiset sairausvakuutusjärjestelmät, jotka ovat joko julkisia tai yksityisiä ja kattavat tiettyjä toimialoja tai ammatteja. Kolmas, täydentävä järjestelmä ovat yksityiset, vapaaehtoiset sairasvakuutukset, jotka nopeuttavat hoitoon pääsyä ja kasvattavat kansalaisten valinnanvapautta.

Portugalin terveyspalvelut ovat korkeatasoisia. Vuotuisen terveyspalvelututkimuksen Euro Health Consumer Indexin (EHCI) mukaan Portugalin terveyshuoltojärjestelmä on sijalla 14, kun arvioitavia maita oli yhteensä 35, ja maan sijoitus on viime vuosina parantunut huomattavasti. Erityistä huomiota tutkimuksessa kiinnitettiin Portugalin terveyspalvelujen hyvään hinta–laatusuhteeseen. Kun verrataan terveydenhuoltoon käytettyjä resursseja ja maiden eliniänennustetta syntyessä ja 65-vuotiaana, Portugalin terveydenhuoltojärjestelmä on tilastollisesti yksi Euroopan tehokkaimmista.

Yksityinen terveydenhuolto, jonka toimijoihin kuuluu esimerkiksi CUF, ja vakuutusjärjestelmät, esimerkiksi Médis, toimivat Portugalissa erinomaisesti. Yksityisten sairaaloiden lukumäärä Portugalissa on kasvanut viime vuosina.

Portugalia koetelleen talouskriisin säästötoimenpiteiden seurauksena terveydenhuollon kustannuksia karsittiin ja ne lähtivät laskuun 2010. Tämän seurauksena, vuonna 2015 Portugalin terveyskustannukset yhtä kansalaista kohden olivat 30 % EU:n keskiarvon alapuolella.

Terveyssektorin haasteet

Lapsiköyhyys ja sen vaikutukset terveyteen, finanssikriisin viimeaikaiset seuraukset (kuten laitteiden ja rakennusten heikko kunto sekä henkilöstömenetykset), alhainen syntyvyys ja epäedulliset maastamuuton muodot asettavat haasteita Portugalin terveydenhuoltojärjestelmälle. Yksi merkittävimmistä haasteista on terveyttä koskeva epätasa-arvoisuus, joka liittyy pääasiassa sukupuolten ja maantieteellisten alueiden välisiin eroihin. Naisten ja miesten väliset terveyserot ovat merkittäviä etenkin yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Lisäksi maaseudulla esiintyy suurkaupunkeja enemmän köyhyyttä, ja pitemmät välimatkat rajoittavat pääsyä laadukkaaseen terveydenhoitoon. Haasteen muodostaa myös se, että vaikka eliniänodote maassa onkin parantunut, terveen eliniän odotetta ei ole onnistuttu nostamaan, ja ainoastaan alle puolet maan väestöstä kuvaa terveydentilaansa hyväksi. Haasteita terveyssektorille aiheuttavat myös lisääntynyt väestön lihavuus ja liikunnan puute. Myös terveydenhuollon työvoimasta on pulaa, ja ongelman uskotaan pahenevan tulevaisuudessa.

Kansallisen terveyssuunnitelman tavoitteet

Portugalissa on tällä hetkellä voimassa vuosille 2012–2020 kansallinen terveyssuunnitelma, jonka tavoitteina on varmistaa terveellinen elämä ja edistää hyvinvointia kaikissa ikävaiheissa. Valmisteilla oleva uusi suunnitelma tulee tähtäämään entistä ihmislähtöisemmän terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseen sekä kansalaisten terveystietouden parantamiseen. Erityisesti kansalaisten tietouden sekä informaationkulun parantamisessa terveydenhuollon digitalisoinnilla on merkittävä rooli. Terveydenhuollon digitalisoinnilla pyritään parantamaan myös terveydenhuoltojärjestelmän avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Portugalissa terveellisistä elämäntavoista tiedottaminen ja sairauksien ehkäisy on pitkään ollut puutteellisella tasolla. Kansallinen terveyssuunnitelma pyrkii muuttamaan tilanteen keskittymällä vähentämään sairauksille altistavia riskitekijöitä. Suunnitelmaan on näin ollen kirjattu pyrkimykset kansalaisten tupakoinnin ja ylipainon vähentämiseen. Erityisesti kouluikäisten lasten ylipaino halutaan saada kuriin. Ylipainoisuuden ja lihavuuden esiintyvyys 15-vuotiailla on Portugalissa lähellä EU:n keskiarvoa, mutta huolestuttavaksi tilanteen tekee ylipainoisten nuorten määrän lähes 60 prosentin kasvu vuosien 2001–2014 välillä. Lisäksi terveen eliniän odotetta halutaan parantaa.

Health Cluster Portugal

Portugalia pidetään terveyteen liittyvien toimintojen osaamiskeskuksena, jolla nähdään potentiaalia kehittyä alansa huippuosaamisklusteriksi. Erityistä osaamista maalla on terveydenhuollon elektronisissa ratkaisuissa sekä kliinisessä validoinnissa, ja maan kustannustaso on edullinen Pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan nähden. Terveysalan potentiaalin kehittämiseksi perustettiin vuonna 2008 Health Cluster Portugal (HCP) useiden terveyssektorin julkisten ja yksityisten toimijoiden, joihin kuuluu terveyspalvelujen tarjoajia, lääketeollisuusyrityksiä, yliopistoja sekä tutkimus- ja kehittämisyksikköjä, toimesta. HCP:n strategiaan kuuluu seuraavien alueiden kehittäminen: hyvinvointi ja aktiivinen ikääntyminen, ennaltaehkäisevä lääketiede, terveysturismi ja eHealth.

eHealth

ACSS eli Terveydenhuoltojärjestelmän keskushallinto on Portugalin terveysministeriön alainen toimija, joka on vastuussa terveydenhuollon IT-palveluiden kehittämisestä.  Informaatio- ja kommunikaatioteknologia eli niin kutsuttu eHealth on viime vuosien aikana ottanut merkittäviä kehitysaskeleita Portugalissa. Tänä päivänä koko maan perusterveydenhuollossa on käytössä sähköiset potilasrekisterit ja myös suurimmassa osassa sairaaloista ne on otettu käyttöön. Portugalin pyrkimyksenä on laajentaa datan keruuta ja käyttöä niin, että sitä voidaan jatkossa hyödyntää myös tutkimuksessa, monitoroinnissa, laaduntarkkailussa sekä palvelukehityksessä.

Apteekit Portugalissa toimivat tehokkaasti ja tekevät muun muassa terveydentilan mittauksia, ja maan apteekkirekisteri on tunnettu maailmalla. Sähköiset reseptit otettiin käyttöön maassa vuonna 2015.

Terveysturismi

Portugalin ilmasto, elämänlaatu, turvallisuustilanne ja laadukkaat terveydenhuollon palvelut ovat merkittäviä kilpailuvaltteja, joiden varaan sen on hyvä rakentaa terveysturismiaan. Terveysturismin kannalta hyvää mainetta Portugalille ovat tuoneet myös maan lääkäreiden ja terveydenhuollon ammattilaisten aktiivinen osallistuminen kansainvälisiin lääketieteellisiin kongresseihin ja kansainvälisesti arvostettujen korkeatasoisten lääketieteellisten tutkimusten toteuttaminen.

Bioteknologia Portugalissa

Portugali on tunnettu yrittäjyydestä ja huipputason innovaatioistaan. Tämä näkyy myös bioteknologian kehityksessä. Bioteknologian alan tieteellisien julkaisujen sekä patenttihakemusten määrä Portugalissa on kasvanut, ja alan liikevaihto on jatkuvassa kasvussa – bioteknologia-ala kasvoi Portugalissa myös talouskriisin vuosina, minkä vuoksi sitä on luonnehdittu immuuniksi kriiseille. Akateeminen tutkimus alalla on korkeaa, mutta maassa ei kuitenkaan ole merkittäviä veturiyrityksiä. P-BIO (Portugal's Biotechnology Industry Organization) on Portugalin ainoa liiketoimintaorientoitunut bioteknologia-alan organisaatio, joka on auttanut alaa laajentumaan tukemalla ja tekemällä yhteistyötä alan keskeisimpien toimijoiden kanssa. Biotieteen alojen startup-yritysten määrä maassa on kolminkertaistunut vuosien 2008–2015 aikana. Kasvun sanotaan johtuvan paremmasta rahoitusympäristöstä sekä tutkijoista, jotka ovat entistä tietoisempia siitä, että menestyksekäs liiketoiminta voi saada alkunsa tieteellisestä läpimurrosta. Nopeasti kehittyvä teknologia ja alan immuunius talouskriiseille tarjoavat mahdollisuuksia niin yrityksille kuin sijoittajillekin.

Terveysalan mahdollisuudet suomalaisille yrityksille

Portugalissa Suomen terveysosaaminen noteerataan, ja sen nähdään kuuluvan Euroopan parhaimmistoon. Suomalainen teknologia on tunnettua ja sille on tarjolla markkinoita Portugalissa, jossa yhdistyvät korkea osaamis- ja koulutustaso sekä alhaiset kustannukset. Yksityisen terveydenhuollon toimijat Portugalissa ovat hyvinkin vastaanottavaisia suomalaiselle osaamiselle. Lisäksi ohjelmistokehityksen ja kliinisen tutkimuksen ulkoistamisella Portugaliin voidaan saavuttaa kustannussäästöjä. Portugali myös tukee maahan tulevia sijoituksia 200M-rahaston kautta.

Portugali on yrityksille tehokas väylä Etelä-Euroopan, latinalaisen Amerikan ja Afrikan markkinoille, erityisesti edellisiin siirtomaihin Brasiliaan, Mosambikiin ja Angolaan. Portugalin kautta on myös helppoa päästä Espanjan markkinoille, kun taas Espanjan kautta tulo Portugaliin on hankalampaa.

Lähteet

State of Health in the EU Portugal, Country Health Profile 2017:
https://ec.europa.eu/health/sites/health/files/state/docs/chp_pt_english.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Health System review, Portugal 2017:
https://www.sns.gov.pt/wp-content/uploads/2018/04/PortugalReviewReport_Printers_03April2018-2.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Programas de Saúde Prioritários: Metas de Saúde 2020:
https://www.sns.gov.pt/wp-content/uploads/2017/07/DGS_PP_MetasSaude2020.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

What’s Going on in the Biotech Ecosystem of Portugal?:
https://labiotech.eu/videos/biotech-ecosystem-portugal/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Portugal's Biotechnology Industry Organization:
http://p-bio.org/en/about-us/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Healthcare Business Day, Lisbon 9.10.2018

Health Cluster Portugal:
http://www.healthportugal.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Euro Health Consumer Index 2017:
https://www.sns.gov.pt/wp-content/uploads/2018/01/EuroHealthConsumerIndex2017.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Health Systems in Transition: Health System Review, Portugal 2017:
http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0007/337471/HiT-Portugal.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Health System Review Portugal, April 2018:
http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0008/366983/portugal-review-report-eng.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Mais 10 hospitais privados: Investimento de 300 milhões até 2020:
https://expresso.sapo.pt/economia/2017-02-10-Mais-10-hospitais-privados.-Investimento-de-300-milhoes-ate-2020#gs.=Owq_Ak(Linkki toiselle web-sivustolle.)

eHealth Solutions in European Community Pharmacies:
https://www.pgeu.eu/en/component/attachments/attachments.html?id=4167&task=download(Linkki toiselle web-sivustolle.)

200M:
https://www.200m.pt/(Linkki toiselle web-sivustolle.)