Suomi portugalilaisin silmin - Frederico Duarte
Vuonna 2012 Helsinki oli maailman design-pääkaupunki. Tunnustuksen on jakanut maailman muotoilujärjestö Icsid kahden vuoden välein vuodesta 2008 alkaen. Sinä kesänä vierailin Helsingissä Suomen Portugalin-suurlähetystön kutsusta vapaana toimittajana ja design-kriitikkona. Käyntini tarkoitus oli selvittää, miten kaupungin saama tunnustus näkyi käytännössä. Pitkässä artikkelissa Público-sanomalehden matkailuliitteeseen totesin seuraavaa: ”Työ- ja elinkeinoministeriön, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja yli 20 kumppaniyrityksen 50 miljoonan euron panos hankkeeseen osoittaa, että kun suomalaiset puhuvat muotoilusta, rahassa ei säästellä.” Näin viisi vuotta myöhemminkin olen edelleen tätä mieltä.
Sillä vierailulla pääsin seikkailemaan Helsingissä muutaman päivän ja juttelemaan siellä asuvien suomalaisten ja ulkomaisten muotoilijoiden sekä muiden ammattilaisten kanssa. Olipa joukossa yksi portugalilainenkin. Ehdin myös piipahtaa muissa paikoissa, esimerkiksi Jyväskylässä, Lahdessa, Turussa ja Utössä, joka on Suomen eteläisin ja eristynein asuttu saari. Lahdessa minulla oli tilaisuus osallistua maineikkaaseen kansainväliseen Alvar Aalto -symposiumiin. Koko vierailuni ajan saatoin todistaa, että muotoilu todellakin on olennainen osa suomalaista elämää.
Pinnallisempi tulkinta tästä lausahduksesta voisi viitata huonekalujen tai koriste-esineiden, esimerkiksi lasisten tai keraamisten, muotoiluun. Siihen, mitä perinteisesti pidetään muotoiluna ja mikä on tuonut mainetta suomalaiselle muotoilulle erityisesti 1900-luvun puolivälissä. Minua kuitenkin kiinnostaa muotoilussa sen nykyajan monimuotoinen luonne. Kun siis väitän, että muotoilu on läsnä suomalaisessa 2000-luvun arkipäivässä, tarkoitan Suomen laadukkaita julkisia rakentamishankkeita: uusia koulurakennuksia, joissa vierailin, ja Helsingin uutta yleistä saunaa, jonka arkkitehdit tapasin. Tarkoitan kännykkäpelejä ja muita digiajan tarpeisiin vastaavia hankkeita, joita suomalaisyrityksissä pohditaan ja joista koko maailma hyötyy.
Ennen kaikkea tarkoitan sitä, kuinka muotoilu tai projekti ovat läsnä julkisessa politiikassa ja päätöksenteossa ja laittavat tavalliset kansalaiset miettimään ja uudelleen miettimään arkielämän ulkomuotoa, kuten julkisen liikenteen kylttejä tai ennallistamislainsäädäntöä. Toisin kuin monilla muilla leveyspiireillä näitä pohtii vain hankkeen vetäjä tai lakiesityksen tekijä. Muotoilu on nähtävissä myös laktoosiallergiselle ja keliaakikoille luoduissa ruoissa, joissa Suomi on globaalia kärkeä: ruoka-design käsittää paitsi raaka-aineiden ja valmistusprosessien tutkimuksen ja kehityksen, myös joka marketin hyllyillä nähtävien pakkausten suunnittelun. Juuri tämä muotoilun hienovarainen mutta jatkuva läsnäolo kiinnostaa minua kovasti. Suomen lisäksi olen nähnyt samaa vain harvoissa maissa.
Kesäkuussa 2017 Anne Stenros antoi haastattelun, jossa pohti ensimmäistä vuottaan Helsingin kaupungin muotoilujohtajana. Tämä pesti luotiin Helsingin design-pääkaupungiuden seurauksena. Se osoittaa myös, kuinka suomalaiset ottavat muotoilun tosissaan. Koska Stenros on ollut viran ensimmäinen haltija ensimmäisessä kaupungissa, joka kyseisen viran on luonut, hän on saanut tavoitteilleen ja saavutuksilleen paljon maailmanlaajuista huomiota. Haastattelussa häneltä kysyttiin, kuinka muotoilu voi parantaa julkisten palveluiden suunnittelua. Stenros vastasi: ”Design-ajattelu voi taata paremman kansalaiskokemuksen monessa mielessä. Se voi myös tarjota tulevaisuuskeskeisen näkökulman, sillä muotoilijoilla on tapana keskittyä tulevaan ja siihen, miten kohdata tulevaisuuden haasteet.” Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuonna en voisi keksiä parempaa tapaa kuvata, miten Suomen kansan yhteiselo on ollut, on ja varmasti tulee olemaan erinomainen esimerkki ja inspiraation lähde meille kaikille.