Suomi portugalilaisin silmin - Edgar Carreira

Kun olin Erasmus-vaihdossa Helsingin yliopistossa vuonna 2014, havahduin opiskelijajuhlien henkeen. Eräässäkin näistä juhlista ystäväni Memo tuli suomalaisen opiskelijan kanssa luokseni, osoitti minua ja sanoi tytölle: ”Katso nyt! Tämä tyyppi on aivan liekeissä eikä edes juo tai tupakoi.”  Epäuskoisesti nauraen suomalaisopiskelija vastasi vakuuttuneena: ”Memo hei, etkö huomaa, että hän on humalassa?” Nyt oli minun puheenvuoroni, jonka aikana en voinut lakata nauramasta ja hyppelehtimästä. ”Itse asiassa, en ole koskaan elämässäni juonut alkoholia, tupakoinut tai käyttänyt huumeita.” Opiskelija ei uskonut tätä: hänen mielestään en mitenkään voinut bailata ilman jotain ”extraa”.

Kuva: Edgar Carreira

20. huhtikuuta 2014, vähän sen jälkeen kun Benfica oli voittanut 33. kerran Portugalin liigan mestaruuden, sanoin ystävälleni Estrategalle: ”Menen kadulle hihkumaan. En voi enää pidätellä riemuani!” Niin myös tein, ja tuskin ehdin aloittaa hartaan ylistyslauluni, kun kaksi teiniä jo kiiruhtivat kohteliaasti vaientamaan minut: ”Hei! Älä metelöi! On jo myöhä ja ihmiset nukkuvat!” Kello oli iltayhdeksän. Häivyimme Estrategan kanssa juhlimaan Benfican voittoa. Mukaamme lähti Raimo – FC Porton kannattaja.

Myöhemmin jatkoin Raimon kanssa pubiin. Astuin sisään Benfican kannatuslaulua veisaten, jotta kaikki läsnäolijat muistaisivat, kuka on Portugalin mestari. Yhtäkkiä tuntematon suomalainen lähestyi minua ja kysyi, haluaisinko oluen. Kiitin tarjouksesta ja kieltäydyin kohteliaasti. Selitinpä myös, etten juo alkoholia. Mutta hän tarjosi sitkeästi kokista. En halunnut karkeasti kieltäytyä tarjouksesta. Kun mies oli tiskillä tilaamassa, kysyin ihmeissäni Raimolta, miksi täysin tuntematon halusi maksaa juomani. Hän selitti suoraan: ”Jos menet johonkin paikkaan, jossa olet vähän tavallisuudesta poikkeava, jotkut vain haluavat tarjota.”

Voiko olla juhlaa ilman tanssia? Joillekin suomalaisille vastaus on itsestään selvä: ei ole! Juuri siksi bachata-tanssin suomalaiskuningatar sai minut houkuteltua tanssimaan kesäkuussa 2016. Minut, joka en ollut koskaan tanssinut tai kuvitellut tanssivani! Mutta hän oli todella mukava ja kärsivällinen (olisiko tämä sitä sisua?) ja vain nauroi pahoitellessani heikkoja tanssitaitojani. Myöhemmin maksoin kaiken hänen sisukkuutensa takaisin, nimittäin silloin kun hän tanssi suomalaisen bachata-prinssin kanssa. Sanotaan, että joissakin muinaisissa yhteiskunnissa hengitys kuvastaa sielua. Niinpä lauloin heille loputtomassa vesisateessa sydämeni pohjasta kappaleen "Darte un Beso" (Suudella sinua). Kun nyt tuli puhetta suukoista: Suomessa ei ole tapana antaa suukon suukkoa, puhumattakaan kahdesta poskisuukosta, joilla ihmiset Portugalissa ja monissa muissa maissa toisiaan tavallisesti tervehtivät. Päinvastoin, tapana on tarjota kuivakkaa kädenpuristusta. Mielestäni tämä, sääli kyllä, eroaa jyrkästi siitä juhlimisen janosta, joka virtaa suomalaisten suonissa ja sielussa.