Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa voi ulkomailla äänestää kirjeitse

Ulkomailla asuvat ja tilapäisesti oleskelevat Suomen vaaleissa äänioikeutetut voivat jatkossa äänestää kirjeitse kaikissa yleisissä vaaleissa. Muistathan ilmoittaa osoitteesi Suomen väestötietojärjestelmään. Kaikille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa, lähetetään ilmoitus äänioikeudesta.

Kirjeäänestystä koskeva lakimuutos tulee voimaan marraskuussa 2018, ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Oikeus äänestää kirjeitse tulee ulkosuomalaisille äänioikeutetuille ja niille kotimaassa vakituisesti asuville äänioikeutetuille, jotka ovat ulkomailla koko sen ajan, kun Suomessa voi äänestää eli ennakkoäänestysajan ja vaalipäivän.

Kirjeäänestystä haluavan äänioikeutetun täytyy tilata kirjeäänestysasiakirjat Suomesta ulkomaiseen osoitteeseen. Ne saatuaan hän voi äänestää ja palauttaa äänestyslipun postitse oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle. Äänestyslipun on oltava perillä viimeistään vaalipäivää edeltävänä perjantaina.

Kirjeäänestyksessä äänestäjän pitää hankkia paikalle kaksi todistajaa, jotka todistavat allekirjoituksillaan, että äänestys on tapahtunut vaalisalaisuus säilyttäen ja vaalivapautta kunnioittaen.

Kirjeäänestyksen arvioidaan parantavan monien ulkosuomalaisten ja ulkomailla oleskelevien äänioikeutettujen mahdollisuutta äänestää. Uudistuksesta huolimatta mahdollisuus äänestää nykyiseen tapaan ennakkoon asetuksella säädetyissä ulkomaan edustustoissa säilyy myös jatkossa. Näin ollen ulkomailla oleva äänioikeutettu voi vapaasti päättää, äänestääkö hän kirjeitse vai ennakkoäänestyspaikalla.

Lue myös: Esite kirjeäänestyksestä(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Ovathan osoitetietosi ajan tasalla?

Oletko Suomen kansalainen ja asut ulkomailla? Muista ilmoittaa osoitteesi Suomen väestötietojärjestelmään. Kaikille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa, lähetetään ilmoitus äänioikeudesta.

Muuttoilmoituslomake: Maistraatti.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Ilmoituksen muutosta voi tehdä myös paikallisen Suomen edustuston kautta.