Vuoden 2012 Millennium-teknologiapalkintoa tavoittelee joukko korkeatasoisia ehdokkaita

Millennium-teknologiapalkinnon voitosta saapui määräaikaan mennessä kilpailemaan lähes 40 ehdotusta. Tekniikan Akatemian toimitusjohtaja Ainomaija Haarla luonnehti palkintoehdokkaiden teknisiä saavutuksia korkeatasoisiksi. Tällä kierroksella nimeämisiä tuli myös Suomesta.

Kuva: Tekniikan Akatemia Kuva: Tekniikan Akatemia

Saavutusten taustalla olevat innovaatiot edustavat edellisiin nimeämiskierroksiin verrattuna useampia teknologian alueita. ”Nimetyissä innovaatiossa näkyi, paitsi ehdokkaiden sovellusosaaminen, myös heidän vahva perustieteellinen tuntemus”, Haarla kuvaili ehdokasjoukkoa.

Viimekertaisesta nimeämiskierroksesta poiketen ehdotuksia vastaanotettiin myös Suomesta, josta palkintoa tavoittelee kolme ehdokasta. Yhdysvalloista saapuneiden nimeämisten osuus oli edellisten kierrosten tapaan vahva. Myös Australia ja Aasia olivat hyvin edustettuina, erityisesti Japanista tuli lukuisia ehdotuksia. Euroopasta nimeämisiä saapui eniten Saksasta.

Tärkeimpinä arvostelukriteereinä elämänlaadun parantaminen ja tulevat innovaatiot

Tekniikan Akatemia myöntää joka toinen vuosi yli miljoonan euron arvoisen palkinnon ihmisten elämänlaatua parantavalle tekniselle innovaatiolle. Kansainvälinen palkintolautakunta valitsee jatkoon pääsevät 3–4 innovaatiota, jotka julkistetaan vuoden 2012 huhtikuussa hallituksen hyväksymisen jälkeen.

”Palkintolautakunnalla on kaksi tärkeää arvostelukriteeriä. Innovaatiolla on oltava suotuisa vaikutus mahdollisimman monen ihmisen elämään sekä kestävään kehitykseen. Toiseksi palkinnon halutaan innostavan uusien innovaatioiden kehittämiseen. Elämäntyön palkitsemisesta ei siten ole kyse", Haarla toteaa.

Vuonna 2002 perustettu Millennium-teknologiapalkinto jaetaan ensi vuoden kesäkuussa viidennen kerran. Viime vuonna pääpalkinnon voitti Michael Grätzel kolmannen sukupolven väriaineherkistetyillä aurinkokennoilla. Kaksi vuotta aikaisemmin pääpalkinto ojennettiin Robert Langerille, joka on kehittänyt biomateriaaleja lääkkeiden annostelemiseksi ja uusien kudosten kasvattamiseksi. Vuonna 2006 palkittiin valkoisen led-valon keksijä Shuji Nakamura. Ensimmäisen Millennium-teknologiapalkinnon sai vuonna 2004 www:n kehittäjä Sir Tim Berners-Lee.

Lisätietoja: