Ulkoministeriö kokosi yhteen rauhanvälityksen asiantuntijoita

Suuri joukko suomalaisia rauhanvälityksen asiantuntijoita saapui rauhanvälityksen koordinaatioryhmän ensimmäiseen tapaamiseen ulkoasiainministeriöön 28. helmikuuta. Vastaavanlaista kokousta ei ole Suomessa aikaisemmin järjestetty.

Rauhanvälityksen koordinaatioryhmän ensimmäiseen tapaaminen ulkoministeriössä 28.2.2012. Kuva ulkoministeriö. Rauhanvälityksen koordinaatioryhmän ensimmäiseen tapaaminen ulkoministeriössä 28.2.2012. Kuva ulkoministeriö.

Joulukuussa 2011 julkaistun rauhanvälityksen toimintaohjelman mukainen rauhanvälityksen koordinaatioryhmän perustaminen otettiin innokkaasti vastaan.

Rauhanvälityksen koordinaattori Heli Kanervan vetämään kokoukseen osallistui sankoin joukoin edustajia rauhanvälityksen kannalta keskeisistä kansalaisjärjestöistä ja tutkimuslaitoksista sekä valtionhallinnosta.

ValtiosihteeriPertti Torstilan tervehdyspuheessa korostettiin, että rauhanprosessin tie on pitkä ja onnistunut rauhanvälitys tarvitsee tuekseen osaavia asiantuntijavoimia. Kansalaisyhteiskunta on tärkeässä roolissa suomalaista rauhanvälityskapasiteettia vahvistettaessa. Valtiosihteeri kutsuikin toimijat yhteiselle rakennusmaalle, jonne kaikki raikkaat ideat ovat tervetulleita.

Koordinaatioryhmän kaltainen verkostoituminen ja kumppanuuksien rakentaminen on erinomainen osoitus suomalaisesta toimintamallista tehdä yhteistyötä yli hallintorajojen ja kansalaisyhteiskunnan kaikki osa-alueet huomioiden.

Kokoontumisessa jaettiin tietoja rauhanvälityksen kehityksestä, informoitiin rauhanprosesseista sekä etsittiin yhteistyömahdollisuuksia. Osallistujat pitivät tärkeänä sitä, että erilaisten toimijoiden osaamista kootaan yhteen toisiaan täydentävällä tavalla.

Tilaisuudessa käytiin avointa keskustelua suomalaisen rauhanvälitystoiminnan merkityksestä ja painopisteistä. Keskustelun keskeisiksi teemoiksi nousivat uskonnollisten johtajien dialogi ja naisten roolin lisääminen rauhanprosesseissa sekä rauhanvälityksen perehdytyskoulutuksen tehostaminen. Lukuisia ideoita näiden kysymysten ja muun suomalaisen rauhanvälitystoiminnan edistämiseksi syntyi jo koordinaatioryhmän ensimmäisellä tapaamiskerralla.

Osallistujat pitivät kokoontumista historiallisena, ja rauhanvälityksen koordinaatioryhmästä kaavailtiin yhtä Suomen rauhanvälityksen tavaramerkeistä.

Koordinaatioryhmän tulevat tapaamiset

Jatkossa koordinaatioryhmä kokoontuu parin kuukauden välein eri teemojen mukaisesti jakaakseen tietoa tulevista tapahtumista, keskustellakseen rauhanvälityksen projekteista sekä vahvistaakseen suomalaista osaamista ja osallistumista rauhanvälityskysymyksissä.

Lisätietoja:

Rauhanvälityksen toimintaohjelma(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (PDF 396 kt)
julkaisija ulkoministeriö 14.12.2011