Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kansallinen puheenvuoro YK:n ilmastokokouksen valtionpäämieskokouksessa Katowicessa, Puolassa 3.12.2018

(puheen kieli englanti)

Kaksi kuukautta sitten IPCC:n erikoisraportti osoitti meille, kuinka merkittävä puolen asteen ero voi olla. Seuraukset lämpötilan kahden asteen nousulla olisivat hyvin paljon vakavammat kuin 1,5 asteen. Tällä hetkellä kehitys on viemässä meitä vaarallisen selvästi yli tuon kahden asteen.

Vielä on toivoa, mutta aikaa ei ole hukattavana. Meidän täytyy toimia heti. Ja ”me” tarkoittaa joka ainoaa meistä. Meidän kaikkien täytyy tehdä enemmän ja nopeammin.

Vuonna 2015 Suomi sääti yhtenä ensimmäisistä maista maailmassa ilmastolain, joka asettaa sitovan tavoitteen vähentää päästöjä vähintään 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Sen jälkeen olemme lisäksi asettaneet tavoitteeksemme olla hiilineutraaleja vuoteen 2045 mennessä. Olemme päättäneet kieltää hiilivoiman käytön vuonna 2029.

Kuitenkin myös Suomen on nopeutettava ilmastotoimiaan. Olen tyytyväinen voidessani todeta, että suomalaisessa yhteiskunnassa on yhä enemmän halua toimia näin. Suomi haluaa osoittaa, että on mahdollista olla hiilineutraali, luonnonvaroja tehokkaasti käyttävä maa ilman, että hyvinvointimme tai talouskasvumme kärsii.

Me Suomessa tunnemme ilmastonmuutokset seuraukset ympäristössämme jo nyt. Arktinen alue lämpenee kaksi kertaa maailman keskiarvoa nopeammin. Arktisen neuvoston nykyisenä puheenjohtajamaana Suomi haluaa rajoittaa mustan hiilen päästöjä. Ilman hiilidioksidipäästöjen vähenemistä aluetta ei voi pelastaa, mutta mustan hiilen vähentäminen hillitsisi lämpenemistä välittömästi. Maailma ei pelastu, jos emme pelasta arktista aluetta.

Meillä on täällä Katowicessä vain yksi tavoite – Pariisin sopimuksen sääntöjen viimeisteleminen. Se on tärkeä vaihe matkalla kohti YK:n pääsihteerin ilmastohuippukokousta ensi syyskuussa.

Me kaikki tiedämme, että tavoitetasoa on nostettava. Meidän on oltava kunnianhimoisempia, nopeutettava toimiamme yhdessä. Työ on aloitettava nyt ja tässä. Olemme sen tuleville sukupolville velkaa.

Lähde: https://www.presidentti.fi/puheet/tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-kansallinen-puheenvuoro-ykn-ilmastokokouksen-valtiopaamieskokouksessa-katowicessa-puolassa-3-12-2018/(Linkki toiselle web-sivustolle.)