Täällä Varsova: Puola on toista maata – vai onko?

Hanna-Leena Lampi Hanna-Leena Lampi

Puola on aina ollut toista maata. Niin myös talouskriisin suhteen: ainoana EU-maana se vältti taantuman vuonna 2009. Kaukana ovat ajat, jolloin puolalainen hampurilainen oli lihakortti kahden leipäkortin välissä.

Puola on hämmästyttävän lyhyessä ajassa tehnyt jättimäisen loikan Eurooppaan. Keskisen Itä-Euroopan maasta on tullut itäisen Keski-Euroopan maa. Puolan johdonmukaisena politiikkana on ollut pyrkimys integroitua kaikkiin läntisiin rakenteisiin. ”Nic o nas bez nas” – ”ei mitään meitä koskevaa ilman meitä” on uuden Puolan motto.

Pyrkimys ytimiin on myös tuottanut tulosta, puuttuu enää euroalueen jäsenyys. Ennen Euroopan talouskriisiä yli kaksi kolmasosaa puolalaisista kannatti eurojäsenyyttä, nyt saman verran vastustaa.  Muuten Puola on yhä kaiketi EU-myönteisin maa Euroopassa. Miltei jokainen puolalainen nimeää EU:n tärkeimmäksi saavutukseksi vapaan liikkuvuuden.

Ellei olisi itse kokenut, olisi vaikea uskoa, että niinkin läheisessä menneisyydessä kuin 80-luvulla Puolassa oli täydellinen talouskriisi. Sotatilan jäljiltä kaupat olivat tyhjiä, elintarvikkeet kortilla, polttoainetta ei saanut. Itsekin sain tuolloin varsovalaisena opiskelijana lihakortin. Lihaa en kuitenkaan koskaan onnistunut saamaan – kun vuoroni jonossa koitti lihat olivat jo menneet ”pod ladą” (tiskin alta) tai ”po znajomości” (tuttavankauppaa). Puolalaiset opiskelijaystäväni ilmoittautuivat asuntojonoon. Keskimääräinen odotusaika Varsovassa oli tuolloin muistaakseni 56 vuotta.

Tätä taustaa vasten ymmärtää hyvin puolalaisten ”nälän” päästä eteenpäin elämässä, hankkia kulutustavaroita, autoja, matkustaa - nyt kun se viimein on mahdollista. Ja valmiuden paiskoa töitä kaiken tämän eteen. Puola katsoo yhä olevansa ”catching up” -asemassa, kuromassa kiinni kaikkia menneitä juopia. Varsovassa tämä näkyy kuumeisena toimeliaisuutena kaikkialla.

Parhaiten hektistä hyörinää kuvaa ehkä se, että Varsovaan verrattuna Berliini tuntuu nykyään rauhalliselta, hieman pikku-porvarilliselta ”valmiilta” kaupungilta. Varsova sen sijaan rakentuu silmiemme edessä – kuten Berliini 2000-luvun vaihteessa. Monet kahvilat, baarit, ravintolat ja klubit ovatkin hakeneet mallinsa Berliinistä. Toisaalta näkyvissä on vielä rosoista vanhaa, kuten entisessä työläiskaupunginosassa Pragassa. Sinne on povattu samanlaista galleriaboomia kuin aikoinaan Berliiniin, muun muassa halpojen elinkustannusten takia. Tervetuloa taiteilijat!

Saksasta puheen ollen sovintoprosessi Saksan kanssa on ulkoministeri Sikorskin sanoin ”saatettu loppuun” – se on yksi merkittäviä onnistumisia Euroopan rauhanprojektissa. Maiden taloudet ovat kietoutuneet tuottavasti toisiinsa, toisen etu on molempien etu. Pidemmällä tähtäimellä kilpailuasetelma maiden välillä tulee ehkä kasvamaan Puolan kehittyessä yhä voimakkaammin vientitalouden suuntaan. Toisen suuren naapurin Venäjän kanssa sovintoprosessi on kesken niin kauan kun historian valkoisia läikkiä ei ole selvitetty.

Uuden ajan tunnusmerkkejä tulee Puolassa vastaan joka puolella: paitsi, että taksin saa mihin vuorokauden aikaan hyvänsä, niissä toimivat moitteettomat mittarit, kaupan myyjät toivottavat hyvää päivänjatkoa ja ehkä todellisen muutoksen merkkinä mainittakoon se, että puolassa toimiviin yrityksiin on palkattu suomalaisia työntekijöitä paikallisin ehdoin – yksisuuntainen liikenne on muuttunut kaksisuuntaiseksi.

Nordea-pankki ennustaa Puolaan ensi vuodelle 3,8 prosentin kasvua. Puolan ”pieni talousihme” perustuu paitsi mittaviin EU:n rakennetukiin ja hallituksen hyvään talouspolitiikkaan, myös yksittäisten puolalaisten yritteliäisyyteen. Puolalaiset eivät jää sohvalle makaamaan vaan tekevät, yrittävät, lähtevät liikkeelle. Leikillisesti on sanottu, että puolalaisuus ei ole kansallisuus, se on ammatti.

Suomalaisesta näkökulmasta on erikoista kuulla paikallisen Elinkeinoelämän keskusliiton ”Lewiatanin” kommentti, jossa ensi vuodelle kaavailtua viiden prosentin palkankorotusta minimipalkkoihin kuvataan hyväksi kompromissiksi. Moiset prosentit eivät Puolassa hätkäytä, sillä myös työn tuottavuudessa on yhä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Keskipalkka on Suomeen nähden yhä vaatimaton, noin 850 euroa kuukaudessa. Toimintojaan ulkoistaville yrityksille Puola on edelleen houkutteleva vaihtoehto.

Pieniä palveluntarjoajia on paljon ja kilpailu on kovaa. Muutin keväällä Varsovassa ja kilpailutin paikallisia muuttofirmoja, nyrkkipajatyyppisiä. Yksi firma ehdotti tarvittaessa verotonta palvelua, toinen sanoi alittavansa muiden tarjoukset, jos paljastaisin ne. En paljastanut, mutta sain moitteettomasti suoritetun täyden palvelun muuton hieman yli 200 eurolla.

Työttömyys on Puolassa hieman yli kymmenen prosenttia. Tilastoja kaunistaa työperäinen maastamuutto, jonka suuntana on Saksa, Iso-Britannia, Irlanti tai yhä useammin Pohjoismaat, pois lukien Suomi. Ruotsissa ja Tanskassa on vanhaa puolalaista emigraatiota, joka on tasoittanut tietä uudelle aallolle. Erityisesti Norja on tarvinnut paljon vierastyövoimaa, siellä puolalaisia on reippaasti yli satatuhatta. Islannissa puolalaiset ovat suurin vähemmistö.

Suomi on kuitenkin Puolassa hyvä brändi. Puolalaiset arvostavat Suomessa koulutuksen ja tietotekniikan korkeaa tasoa sekä yleisesti yhteiskunnan toimivuutta ja matalaa hierarkiaa.  Jopa Helsingin kraanavesi on tuttavieni toistuva ihastelun aihe!  

Myös Puolan valtiojohto on alkanut katsoa Itämerelle ja sen yli pohjoiseen – hyvin toimivat, avoimet ja talouskriisistä keskimääräistä paremmin selvinneet Pohjoismaat ovat yhä selvemmin malli ja samastumisen kohde. Kaiken tasoista yhteistyötä halutaan lisätä.

Lopuksi vielä pettämätön tomaatti-indikaattoritesti: mitä kehittyneempi maa sen huonommat tomaatit. Testin tulos on positiivinen (vai negatiivinen?): tomaatit ovat Puolassa yleiseurooppalaisen mauttomia ja vetisiä, selvästi peräisin maatalousteollisuudesta, eivät enää seinän viereltä. Puola ei sittenkään ole enää toista maata.

Hanna-Leena Lampi, lähetystösihteeri
Suomen suurlähetystö, Varsova
15.8.2013