Suurlähetystö avasi ovensa puolalaisyleisölle

Suomen Varsovan suurlähetystö päätti avata ovensa yleisölle ja tarjota mahdollisuuden tutustua diplomatian salaperäiseen maailmaan. Kauniina toukokuisena hellepäivänä suurlähetystöstä kiinnostuneet vieraat pääsivät käymään lähetystörakennuksessa ja aterioimaan sen puutarhassa Ravintolapäivän hengessä järjestetyssä pop-up -keittiössä.

Avoimet ovet Valittu lauantai oli avoimien ovien päivälle sikäli osuva, että 18. toukokuuta oli Varsovassa Museoiden yö ja Suomessa Ravintolapäivä. Suurlähetystön tapahtuma osoittautui menestykseksi, sillä kaiken kaikkiaan parisen sataa ilmoittautunutta pääsi ihastelemaan opastetuilla kierroksilla mm. edustussalonkia ja ruokasalia. Kävijöitä kiinnosti etenkin vierailu lähetystön saunaan – suomalaisen diplomatian legendaariseen paikkaan, jossa on käyty monet salaisimmat keskustelut.   

Pop up -ravintola Suurlähetystön keittiöpäällikkö Maciej Wrόblewskin huolella laatimassa Suomi-menussa oli tarjolla hernekeittoa ja korvapuustia, mutta auringon paistaessa ehdoton hitti oli mustikkapiirakka raparperijäätelöllä. Avoimien ovien päivää ja ruokatarjoilua oli kuvaamassa myös Hans Välimäki televisioryhmineen Hansin matkassa -sarjan Varsovan jaksoa varten.

Opastettujen kierroksien aikana osallistujille kerrottiin suomalaisen arkkitehdin Erik Adlercreutzin suunnitteleman, vuonna 1975 valmistuneen lähetystörakennuksen taustasta. Suurlähetystön monet vaiheet tulivat tutuiksi edustuston työntekijöiden tarinoissa, jotka sivusivat myös Varsovan lähihistoriaa.

Avoimet ovet Yksi avoimien ovien päivän oppaista, suurlähetystön työntekijä Raija Jarzęcka kuvaili yleisön kokeneen tapahtuman erittäin myönteisesti. Opastukset järjestettiin puolan kielellä, mutta silti vieraiden joukossa nähtiin puolalaisten lisäksi mm. Varsovassa käymässä ollut jamaikalainen.

Osa vieraista tuli paikan päälle kiinnostuksesta Suomeen ja osa oli asioinut suurlähetystössä aiemmin. Kuitenkin oli myös iso joukko niitä, jotka olivat tulleet puhtaasti uteliaisuudesta kuultuaan tapahtumasta esimerkiksi radiossa.

Avoimet ovet – Eräs nainen kertoi, että Suomen Varsovan suurlähetystö on ollut jo vuosien ajan hänen työmatkareittinsä varrella, mutta hän ei ollut koskaan kyennyt näkemään kunnolla aidan toiselle puolelle, mitä on puiden ja puutarhan takana. Siksi hän oli iloinen päästessään tutustumaan tähän tuttuun, mutta etäiseksi jääneeseen rakennukseen, Jarzęcka selostaa.

Ei epäilystäkään, että suurlähetystön porttien sulkeutuessa vieraat poistuivat hyvillä mielin näkemästään vaikuttuneina – tai ainakin suomalainen ruoka vatsaa lämmittäen.

Teksti: Minna Suikka, kuvat: SL Varsova