Suurlähettiläs Jari Vilénin jäähyväisvierailu Puolan ulkoministeri Radek Sikorskin luona

Suurlähettiläs Jari Vilénin siirtyessä uusiin tehtäviin EU:n ulkosuhdehallintoon Ranskan Strasbourgissa on koittanut aika hyvästellä tuttavat Puolassa. Keskiviikkona 30.7.2014 vuorossa oli Puolan ulkoministeri Radoslaw Sirkoski, jonka kanssa käytiin tiivis, mutta lämmin keskustelu Suomen ja Puolan suhteiden tulevaisuudesta.

Suurlähettiläs Vilén Puolan ulkoministeriössä ministeri Sikorskin vieraana.

Ulkoministeri Sikorski kiitti tapaamisen aluksi suurlähettiläs Vileniä työstä, jota hän on tehnyt Suomen ja Puolan suhteiden eteen.  Ministeri toi esille tyytyväisyytensä näiden suhteiden tiivistymiseen ja kehittymiseen.  Keskustelu siirtyi nopeasti ajankohtaiseen ulkopoliittiseen tilanteeseen kuten Ukrainan kriisiin ja Venäjään.

Ulkoministeri Sikorski muisti myös Suomen suurlähetystössä olevan EU-solmion taulun ja pahoitteli hymyssä suin sitä, että Kreikan EU-puheenjohtajuuskauden päätös olla tekemättä solmiota toi nyt aukon kokoelmaan.

Keskustelun lopuksi ulkoministeri totesi suurlähettiläs Vilénin jättävän hyvän jäljen Puolan ja Suomen suhteisiin. Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin myös uuden suurlähettilään voimin.