Suomi toiseksi korruptiotutkimuksessa

Kaksi kolmesta maailman maasta kärsii laajalle levinneestä korruptiosta, kertoo korruptiota tutkivan Transparency International -järjestön tiistaina julkistettu raportti. Suomi menetti puhtoisimman maan tittelin Islannille.

Lähelle listan häntäpäätä putosi Venäjä, jonka todettiin olevan yhtä korruptoitunut kuin rutiköyhät Niger ja Sierra Leone. Huonoimmin asiat ovat Bangladeshissa ja Tshadissa, järjestö arvioi.

Islantilaiset korjasivat voiton kotiin keräämällä 9,7 rehellisyyspistettä kymmenestä. Suomi ja Uusi-Seelanti jakoivat toisen sijan 9,6 pisteellä.

Kaksi kolmannesta raportin maista jäi alle viiden pisteen. Erityisesti Afrikan tilanne on vakava: kolme neljästä afrikkalaismaasta sai TI:ltä alle kolme pistettä.

- Korruptio ei ole luonnonkatastrofi, järjestön johtaja David Nussbaum huomautti. - Siinä on kyse kylmästä, laskelmoidusta mahdollisuuksien varastamisesta puolustuskyvyttömiltä miehiltä, naisilta ja lapsilta.

(STT–Reuters)









Transparency International(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)