Suomen EU-puheenjohtajakausi Varsovassa – lautasella muun muassa kasvisruokaa ja kiertotaloutta

Suomen EU-puheenjohtajakausi päättyy vuoden vaihteessa, kun Kroatia ottaa puheenjohtajuuden ohjakset. Tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä ja katsoa syksyä taaksepäin miltä puheenjohtajakausi on näyttänyt suurlähetystön näkövinkkelistä.

Suomen puheenjohtajuuskausi herätti paljon kiinnostusta Puolassa. Aihe nousi esille useissa medioissa ja suurlähetystö avusti kolmen puolalaistoimittajan vierailun Suomeen epävirallisiin ministerineuvostokokouksiin.

Puheenjohtajakauden aikana suurlähetystö nosti esille Suomelle tärkeitä asioita kuten ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja kiertotalous. Suurlähetystö otti huomioon kaikissa syksyn aikana järjestetyissä tilaisuuksissa kestävän kehityksen periaatteet. Tarjoilussa panostettiin lähi-, ja kasvisruokaan ja muovituotteita sekä printattua materiaalia pyrittiin välttämään. Hyvin paljon myönteistä palautetta saatiin Suomen kansallisesta päätöksestä olla antamatta lahjoja puheenjohtajuuskaudella. Lahjoihin varatuilla rahoilla rahoitettiin hankkeita, joilla hillitään ilmastonmuutosta.

Syksyn aikana suurlähetystö oli mukana useassa eri tapahtumassa. Järjestimme mm. tapahtuman Puolan kiertotalousviikolla, jossa puhuttiin kiertotaloudesta, vihreästä rahoituksesta ja erilaisista vaihtoehtoisista tuotteista muoville (ks. lisätietoa tapahtumasta). Lisäksi suurlähetystö järjesti yhdessä Etyjin toimielimiin kuuluvan demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR) kanssa seminaarin (Linkki toiselle web-sivustolle.)naisten poliittisesta osallistumisesta.

Suurlähetystön työntekijät myös sitoutuivat puheenjohtajakauden periaatteisiin. Puheenjohtajakauden alussa suurlähetystö aloitti ilmastolupaus (#climatepledge(Linkki toiselle web-sivustolle.)) kampanjan sosiaalisessa mediassa, jossa lähetystön työntekijät lupasivat käyttää enemmän työmatkapyöräilyä(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja keskiviikot pyhitettiin kasvisruualle (ns. kasviskeskiviikko(Linkki toiselle web-sivustolle.)). Lähetystö myös haastoi muiden maiden suurlähetystöt mukaan ilmastokampanjaan.

Tulemme jatkamaan ilmastokampanjaa myös ensi vuonna. Kaikki kampanjasta kiinnostuneet voivat liittyä mukaan ja seurata työtä lähetystön somekanavilla facebookissa(Linkki toiselle web-sivustolle.), twitterissä (Linkki toiselle web-sivustolle.)ja instragramissa(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Katso twitteristä(Linkki toiselle web-sivustolle.) Suomen suurlähettiläs Juha Ottmanin huomioita Suomen EU-puheenjohtajakaudesta.