Presidentti Sauli Niinistö valtiovierailulle Puolaan

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailun Puolaan 30.3 – 1.4.2015.

Presidentti Niinistö käy kahdenväliset keskustelut Puolan presidentin Bronisław Komorowskin kanssa Varsovassa tiistaina 31. Maaliskuuta. Lisäksi hän tapaa Puolan muuta valtiojohtoa. Ohjelmassa on myös vierailu Varsovan kansannousun museoon.

Keskiviikkona 1. Huhtikuuta presidenttipari vierailee Gdanskissa, jossa he tutustuvat mm. Euroopan solidaarisuuskeskukseen.

Valtiovierailuseurueessa ovat mukana elinkeinoministeri Jan Vapavuori ja maatalousministeri Petteri Orpo sekä yritysjohtajien valtuuskunta. Valtiovierailun yhteydessä järjestetään Varsovassa Suomen ja Puolan taloussuhteita koskeva seminaari, johon myös molempien maiden presidentit osallistuvat. Gdanskissa on puolestaan esillä erityisesti Itämeren alueen yhteistyö ja liiketoimintamahdollisuudet.