Presidentinvaali 2012 - ennakkoäänestys ulkomailla

Voit äänestää ulkomailla ensimmäisessä vaalissa 11.-14. tammikuuta ja  toisessa vaalissa 25.-28. tammikuuta 2012.

Osoitetiedot kuntoon!

Jotta saat äänioikeusilmoituksen, tarkista että osoitetietosi ovat ajan tasalla.

Väestörekisterikeskus lähettää noin kolme viikkoa ennen vaalia henkilökohtaiset ilmoitukset äänioikeudesta niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa.

Vaikka äänestäminen on mahdollista myös ilman ilmoitusta, kehotamme kaikkia Suomen kansalaisia huolehtimaan siitä, että osoitetiedot ovat väestörekisterikeskuksen tiedossa. Ulkomailla asuva suomalainen voi tehdä muuttoilmoituksen verkossa(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Mikäli et ole varma mitä tietoja sinusta järjestelmään on talletettu, niin muun muassa suomalaisilla verkkopankkitunnuksilla voit tarkistaa tietosi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Presidentin valintatavasta


Presidentinvaalissa on äänioikeutettu asuinpaikasta riippumatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.

Presidentin linna Suomen Perustuslain 54 §:n mukaan tasavallan presidentin valitsee Suomen kansa välittömällä (suoralla) vaalilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista kuuden vuoden pituiseksi toimikaudeksi. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

Presidentti valitaan tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Vaalipäivä on vaalivuoden tammikuun neljäs sunnuntai. Mikäli joku ehdokkaista saa jo tässä (ensimmäisessä) vaalissa yli puolet annetuista (s.o. hyväksytyistä) äänistä, tulee hän valituksi presidentiksi. Jos näin ei käy, toimitetaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina toinen vaali kahden ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan presidentiksi.

Lisätietoja presidentinvaaliista saat osoitteesta vaalit.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja http://www.facebook.com/vaalit.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Ennakkoäänestyspaikat Puolassa tästä: Ennakkoäänestys (avautuu uuteen ikkunaan)