Pääministeri Tusk piipahti Suomessa

Puolan pääministeri Donald Tusk seurueineen vietti tehokkaan työpäivän Helsingissä pääministeri Jyrki Kataista tapaamassa Aleksis Kiven päivänä 10.10. Vierailun aikana Tusk keskusteli pääministeri Kataisen lisäksi myös puhemies Eero Heinäluoman kanssa ja vieraili Loviisan ydinvoimalassa.

Tihkusateiseen, mutta syksyn värikkääseen Helsinkiin saapunut pääministeri Tusk aloitti Suomen vierailunsa eduskunnasta. Hän keskusteli ajankohtaisesta finanssikriisistä puhemies Heinäluoman kanssa. Keskustelujen lisäksi eduskunnan arkkitehtoninen ulkoasu ja aivan erityisesti eduskuntatalon portaat tuntuivat tekevän vaikutuksen vieraaseen.

Kesärannassa pääministereiden keskustelut sujuivat lämpimässä ja tuttavallisessa hengessä. Keskusteluaiheina olivat niin Euroopan taloustilanne kuin EMU:n kehittäminen, ja kahdenvälisissä asioissa päästiin aina Patrian kaupoista Stora Enson kartonkikone PM 5:een.

Lounaalla tarjottu kuha toi keskusteluun mukaan myös marsalkka Mannerheimin ja tietysti kuha à la Walewskan. Pääministeri Tusk antoi aivan erityisen tunnustuksen Kesärannan keittiölle karhunputkijäätelöstä, jota hän pääsi maistamaan.

Keskustelujen jälkeen siirryttiin Loviisaan, jossa ylijohtaja Esa Härmälä esitteli vieraalle Suomen energiapolitiikan sisältöä uusiutuvista energialähteistä ydinvoimaan. Loviisan ydinvoimalan johtaja Satu Katajala perehdytti pääministeri Tuskin ydinvoiman turvallisuusratkaisuihin ja jätteiden käsittelyyn voimalan matala-aktiivisten jätteiden varastointiin tarkoitetussa luolastossa.

Illan alkaessa hämärtää pääministeri Donald Tusk kiirehti takaisin lentokentälle ehtiäkseen takaisin Puolan politiikan pyörteisiin. Pääministerit Tusk ja Katainen tapaavat jälleen ensi viikolla Euroopan neuvoston kokouksen yhteydessä samojen aiheiden äärellä.