PMI Katainen – EU:n sääntöjä tulee noudattaa
Pääministeri Jyrki Katainen totesi EU-linjapuheessaan, että jäsenyys Euroopan unionissa ja rahaliitossa on ollut Suomelle kullanarvoinen valinta. Pieni maa hyötyy EU:n jäsenyydestä, mutta sen on ansaittava vaikutusvaltansa. Suomessa pidetään tärkeänä, että yhteisiä sääntöjä noudatetaan, joten nyt moni suomalainen kysyy, millä oikeudella toiset elävät leväperäisesti ja vaativat meiltä sellaista, mikä heille ei kuulu.
Valtioneuvoston viestintäyksikkö 7.9.2011 (muutosvarauksin)
Pääministeri Jyrki Kataisen puhe keskustelutilaisuudessa Euroopan tulevaisuudesta
Arvoisat kuulijat, hyvät ystävät,
Eurooppa-politiikka nousi yhdeksi viime kevään eduskuntavaalien keskeisistä teemoista. Se oli hienoinen yllätys, koska yleensä vaaleissa ei EU:sta juuri puhuta. Syy kiinnostukseen tällä kertaa oli tietysti euroalueen velkakriisi.
Sanoin itse jo viime syksynä, että Suomessa tarvitaan perusteellinen keskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta. Olen huolissani siitä, ettei meillä käydä syvällistä kansalaiskeskustelua Suomen Eurooppa-politiikasta. Puhetta on paljonkin, mutta liian vähän vuoropuhelua.
Siksi olemme täällä tänään. EU:ssa tapahtuu juuri nyt todella isoja asioita, joilla on perustavanlaatuista vaikutusta myös Suomen tulevaisuuteen. Siksi meidän pitää käydä niistä perustavanlaatuinen keskustelu.
Tervetuloa siis tämän seminaarisarjan avaukseen!
Ja lämmin kiitos Ulkopoliittiselle instituutille ja ulkoministeriön Eurooppatiedotukselle hyvästä yhteistyöstä.
Haluan tänään esittää teille näkemyksiäni EU:n tulevaisuudesta ja ennen kaikkea siitä, miten se vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen.
Suomen menestys on syvästi riippuvainen EU:n menestyksestä. EU:n päätöksenteko vaikuttaa siis keskeisesti Suomen menestykseen. Tästä syystä, Suomen vaikutusvalta EU:ssa on oman menetyksemme kannalta tärkeää.
Suomi on pieni maa, jolla ei koon puolesta ole suurta painoarvoa. Meidän pitää ansaita vaikutusvaltamme.
Se onnistuu, kun hoidamme omat asiamme niin, että Suomi on Euroopan unionille voimavara. Kun osallistumme yhteisten asioiden ratkaisuun rakentavasti ja asiantuntevasti. Ja kun rakennamme toimivat henkilökohtaiset suhteet kollegoihin eri EU-maissa ja unionin instituutioihin.
Suomella on ollut kokoaan suurempi vaikutusvalta EU:ssa monessa asiassa, erityisesti taloudessa. Tämä on tullut siitä, että olemme hoitaneet omat asiamme kuntoon, olleet aktiivisia ja käytännönläheisiä toimijoita, ymmärtäneet toisten näkökantoja, emmekä ole aiheuttaneet vahinkoa toisille jäsenmaille. Meillä on ollut neuvottelukykyä ja osaamista. Meillä on myös ollut kirkas ja ennustettava EU-politiikan linja, jonka varassa olemme toimineet.
Hyvät kuulijat,
Euroopan unioni syntyi alun perin yhteisen edun näkemisestä. Taataan rauha poistamalla turhia raja-aitoja ja lisäämällä taloudellista integraatiota.
Integraatiokehityksessä on tunnetusti ollut erilaisia vaiheita riippuen jäsenmaiden sisäpolitiikan tilanteista.
Juuri nyt jäsenmaiden sisäpoliittiset paineet heijastuvat EU:n toimintaan entistä selkeämmin. Tälle on varsin ymmärrettävät ja aiheelliset syynsä. Velkakriisi on nostanut tunteet pintaan.
Samanaikaisesti joudumme painiskelemaan akuutin kriisinhallinnan kanssa, arvioimaan sitä, mikä on mennyt pieleen ja rakentamaan uusia sääntöjä ja toimintamalleja.
Jo pari vuotta päällä ollut talouskriisi on luonteeltaan uusi, kestoltaan pitkittynyt ja muotoaan muuttava. Oppikirjamaisia ratkaisuja sen hoitamiseen ei ole. On siis luonnollista, että mielipiteet kriisin hoidosta vaihtelevat.
Monen mielessä vaivaa epäoikeudenmukaisuuden tunne, joka tulee siitä, että yhteisessä rahaliitossa kaikki eivät ole noudattaneet yhdessä sovittuja sääntöjä. Moni kysyy, millä oikeudella toiset elävät leväperäisesti ja vaativat meiltä sellaista, mikä heille ei kuulu. Solidaarisuus saa erilaisen sisällön eri puolilla Eurooppaa. Suomalaisille solidaarisuus tarkoittaa sitä, että autetaan lähimmäistä, joka on joutunut hätään ilman omaa syytään. Epäoikeudenmukaisuuden tunne pitää ottaa vakavasti, sillä se johtaa helposti epäluottamukseen yhdessä tekemistä kohtaan.
Kun tähän kokonaisuuteen lisää vielä poliittisen opportunismin ja eri suuntiin vetävät EU:n kehittämiseen liittyvät ideologiset päämäärät on tilanne vähintäänkin haastava.
Tosiasia joka tapauksessa on se, että kriisi on hoidettava, unionia kehitettävä ja päätökset tehtävä. Viiden vuoden päästä voimme katsoa kenellä hermo piti ja kenellä se petti. Kuka osasi neuvotella ja johtaa vai osasiko kukaan.
Ennakoimatta sisällöllisesti lopputuloksia pidän tärkeänä sitä, että päätöksiä tehdään siten, että ne lisäävät oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden tunnetta EU:ssa. Sellaisten ratkaisujen läpirunnominen, jotka synnyttävät vakavia periaatteellisia ristiriitoja jäsenmaiden ja kansalaisten välille on vältettävä. Tarkoitan tällä sekä EU:ssa tehtävien päätösten sisältöä että instituutioiden välistä tasapainoa. Yhtä lailla on pidettävä huolta siitä, että EU27 pysyy aitona yhteisönä, vaikka euroalueen yhteistyö tiivistyisikin.
Suomen viimeaikainen keskustelu eurooppalaisesta yhteistyöstä on keskittynyt liikaa siihen, mitä kaikkea Suomi vastustaa. Nyt on korkea aika keskittyä siihen, mitä Suomi haluaa.
Hyvät kuulijat,
Euroalueen tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin maat kykenevät selvittämään velkaongelmansa. Euroalueen ongelma on ylivelkaantuminen. Toinen ongelma on se, että olemme rikkoneet ja vähintäänkin tulkinneet joustavasti omia sääntöjämme liian pitkään, ja siksi päätöksentekomme kärsii luottamuksen puutteesta. Ratkaisu näihin ongelmiin löytyy kansalliselta tasolta. Vain jäsenmaa itse voi pienentää vajetta ja vähentää velkaansa. Vain jäsenmaa itse voi noudattaa yhdessä hyväksyttyjä sääntöjä. Mikään ei tapahdu hetkessä, mutta ilman näitä toimia sairaus ei parane.
Yhteisö voi tuoda helpotusta tilapäiseen likviditeettipulaan tai markkinapaineeseen, mutta näillä toimilla ei voida sairasta parantaa. Kriisin keskellä olemme onnistuneet luomaan eurolle uudet säännöt, joiden virallistamisen odotamme tapahtuvan lähiaikoina. Tämän merkitystä ei kannata aliarvioida. Nyt jäljelle jää vain niiden noudattaminen. Eli kyseessä on savolainen projekti, aloittamista vaille valmis.
Paras lääke euroalueen kriisiin olisi se, että jokainen jäsenmaa julkistaisi läpinäkyvän, konkreettisia toimia sisältävän ja aikataulutetun ohjelman budjettitasapainon saavuttamiseksi, velkaantumisen vähentämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa näitä ohjelmia ollaan juuri tekemässä. Toivon, että näiden ja muiden maiden vastaavat ohjelmat kykenevät saamaan vahvan luottamuksen myös markkinoilla. Varaa uusiin epäonnistumisiin ei ole.
EU:n rakenne ja voimasuhteet ovat muuttuneet niin, että päätöksenteko on erilaista kuin ennen – se on yhtäältä vaikeaa mutta pakon edessä hyvinkin määrätietoista.
Taloudellisen tilanteen rauhoittaminen on edellyttänyt päätöksiä, jotka muuttavat EU:n dynamiikkaa. Oma-aloitteisen kehittämisen sijaan unioni on joutunut reagoimaan ulkopuolelta tulleisiin kriiseihin.
Päätöksenteon keskiössä ovat olleet euroryhmä, päämiesten Eurooppa-neuvosto ja uusi päämiesten epävirallinen, mutta päätöksiä tekevä "Euro-neuvosto".
Erityisesti Euro-neuvoston toiminnassa on syntynyt tilanteita, joissa institutionaalisia voimasuhteita on horjutettu. Komission asema valmistelijana on kyseenalaistettu ja yhteisömetodi unohdettu.
Pienten jäsenmaiden kannalta tilanne on huolestuttava. Kyse ei kuitenkaan ole vain eri kokoisten jäsenmaiden valtapolitiikasta, vaan koko EU27:n yhtenäisyydestä. Mitä enemmän päätöksiä tehdään ilman tarkkaa sääntöperustaa tai rakenteiden ulkopuolella, sitä epäselvemmäksi päätöksenteko menee. Riski epäoikeudenmukaisuuden tunteen lisääntymisestä kasvaa. Tämä on riski myös demokraattiselle päätöksenteolle.
Jäsenmaat ovat jakautuneet entistä selvemmin erilaisiin ryhmiin. Selvin jakolinja kulkee euromaiden ja muiden välillä. Euroalueen sisällä on syntynyt jako luottokelpoisiin ja tukiohjelmien piiriin joutuneisiin maihin. Parhaan luottoluokituksen, kolmen A:n maat ovat oma ryhmänsä. Lisäksi näkyvät perinteiset jaot uusiin ja vanhoihin jäsenmaihin, nettosaajiin ja nettomaksajiin sekä Schengen-maihin ja Schengenin ulkopuolisiin.
Ilmassa on vahvoja merkkejä siitä, että integraatio eriytyy entistä enemmän. Maat ovat mukana eri tavoin. Liittokansleri Merkelin ja presidentti Sarkozyn ehdotukset säännöllisistä euroalueen päämieskokousta ja niiden pysyvästä puheenjohtajasta ovat tästä hyvä esimerkki.
Lissabonin sopimus on ollut voimassa jo yli vuoden. Sopimuksen uudistukset – muun muassa uudet toimijat ja päätöksenteon yksinkertaistaminen – toimivat kuitenkin vain osittain. Erityisesti yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ilmeistä, että Lissabonin tavoitteet eivät ole toteutuneet toivotulla tavalla. EU:n ulkosuhdehallinto on päässyt liikkeelle liian hitaasti. Yksi keskeinen syy tähän on, että paini jatkuvien talousvaikeuksien kanssa on haudannut alleen monet muut tärkeät aiheet.
Hyvät kuulijat,
Suomi on vauraampi ja turvallisempi maa kuin se olisi ilman EU-jäsenyyttä.
EU on ollut menestyksekäs rauhanprojekti. Rauhan ja vakauden edistäminen ovat yhä EU: n toiminnan keskiössä. Laajentumisprosessi on yksi keskeisimmistä välineistä tässä työssä. Rauhaa ja vakautta ei edistetä vain kauppa- ja tulliliiton avulla, siksi EU on myös poliittisesti integroitunut yhteisö.
Rauhanprojekti on ollut perustellusti tärkein yhteinen nimittäjä integraatiossa, jopa niin tärkeä, että sen takia on voitu joustaa muissa yhteisesti sovituissa säännöissä. Uskon vahvasti, että EU27 on nykyisellään vakaa yhteisö, joka kestää sen, että yhdessä sovituissa säännöissä pysytään ja niistä pidetään kiinni. Velkaantumisen vähentämistä voidaan vaatia ilman, että rauha ja vakaus horjuisivat.
Euroopan unioni, ja Suomi sen osana, on jälleen kerran tienhaarassa. Kenelläkään ei ole täyttä selvyyttä siitä, mitä edessä on. Suomen pitää vaikuttaa unionin suuntaan kaikin mahdollisin tavoin, mutta vaikuttaminen edellyttää, että tiedämme itse, mitä haluamme.
Suomen suunta ei voi olla poispäin Euroopasta. Eikä vastaus Suomen ja Euroopan haasteisiin voi olla paluu menneisyyteen.
Näin on siksi, että toimiva Euroopan unioni on pienen maan etu. Yksin Suomen kaltaisen pienen maan on monin verroin vaikeampaa menestyä.
Itselleni eurooppalainen yhteistyö on aina ollut myös periaatteellinen arvovalinta. Mutta se on ennen kaikkea käytännön työkalu suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Yhteistyö on keino saada huonot taloudet kuntoon ja löytää yhteisiä vastauksia väestön vanhenemiseen, kiristyvään kansainväliseen kilpailuun ja ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.
Vastaus haasteisiin ei ole eurooppalaisen yhteistyön vähentäminen, vaan sen toimivuuden parantaminen.
Millaisen Euroopan unionin Suomi sitten haluaa?
Suomi haluaa sellaisen Euroopan unionin, jossa jokainen maa pitää itse huolta omasta julkisesta taloudestaan.
Meidän on poikkeuksellisesti täytynyt auttaa kriisimaita, Irlantia, Kreikkaa ja Portugalia. Se on täytynyt tehdä, jotta vältämme koko euroalueen taloudellisen lamautumisen. Mutta laina-avun muille jäsenmaille pitää olla poikkeus, äärimmäinen poikkeus – ei missään tapauksessa sääntö. Jokainen maa on ensi sijassa ja viime kädessä itse vastuussa omasta taloudestaan.
Tarvitsemme talouspolitiikan tehokkaampaa koordinaatiota. Tehokkaampi yhteistyö hyödyttää Suomea ja muita maita, jotka hoitavat taloutensa hyvin. Se lisää kuria, ennustettavuutta ja edellytyksiä puuttua asioihin ajoissa.
Euroalueen huippukokous heinäkuussa pyysi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa tekemään ehdotuksia työmenetelmien ja kriisinhallintamekanismien tehostamiseksi.
Liittokansleri Merkel ja presidentti Sarkozy ovat jo esittäneet omia ajatuksiaan. Merkel ja Sarkozy ehdottavat mm. säännöllisiä euroalueen päämieskokouksia, jotka valvovat vakaus- ja kasvusopimuksen toimeenpanoa.
Saksan liittokanslerin ja Ranskan presidentin aloitteellisuus on juuri sitä, mitä Eurooppa tarvitsee. Kriisinhallinta ja vastuunkantaminen ei ole suosittua missään, mutta silti on etsittävä rohkeasti tietä ulos kriisistä.
Kannatan lämpimästi useita Merkelin ja Sarkozyn ajatuksia. Säännölliset euroalueen päämiesten kokoukset voivat vahvistaa euroalueen yhtenäisyyttä ja selkeyttää päätöksentekoa. Tämä edellyttää kuitenkin, että kokouksille sovitaan selkeät säännöt nykyisten perussopimusten puitteissa. Kokousten valmisteluun ja seurantaan ei pidä luoda uutta byrokratiaa, vaan käyttää ensisijaisesti komission olemassa olevia voimavaraoja.
Merkel ja Sarkozy esittävät myös velkajarrun kirjaamista jäsenmaiden perustuslakiin. Pidän ajatusta hyvänä, mutta on mietittävä, mikä on tarkoituksenmukaisin tapa kussakin jäsenmaassa.
Ehdotin itse Van Rompuylle, että meidän tulee tehostaa euroalueen yhtenäistä ulkoista edustatutumista G20:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla. Suomelle on tärkeää, että kaikkien euroalueen maiden näkemykset tuodaan vahvasti esille myös silloin, kun vain muutama jäsenmaa on edustettuna.
Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti myös euroalueen yhteisistä valtionvelkakirjoista, eurobondeista. Ajatuksena olisi, että euromaat hakevat rahoitusta markkinoilta yhdessä, yhteisellä korolla.
Pidän ajatusta monella tapaa ongelmallisena. Ensinnäkään eurobondit eivät auta meitä tässä ajankohtaisessa tilanteessa, koska niiden luominen veisi vuosia. Toiseksi eurobondit kannustaisivat löysään rahankäyttöön, vaikka niihin liitettäisiinkin kannustimia tiukkaan taloudenpitoon. Ja kolmanneksi vierastan syvästi yhteisvastuuta veloista.
Suomi haluaa sellaisen Euroopan unionin, jossa kannattaa tehdä työtä, luoda uutta ja valmistaa tuotteita. Euroopan, jossa yritysten kannattaa investoida ja palkata lisää ihmisiä.
Tarvitsemme kykyä pärjätä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Eurooppa on jäämässä jälkeen maailman nousevista talouksista. Kasvu edellyttää talouden rakennemuutoksia ja toimivia Euroopan-laajuisia sisämarkkinoita.
Talouskriisi on näkynyt sisäänpäin kääntymisenä myös sisämarkkinoilla. Siihen EU:lla ei yksinkertaisesti ole varaa. Sisämarkkinoiden toteutumiseen tarvitaan komission vahvempaa otetta. Etenkin potentiaalisia kasvusektoreita, kuten digitaalisia sisämarkkinoita, tulee viedä voimakkaasti eteenpäin.
Eurooppalaisilla riittää ideoita ja innovaatioita. Oppilaitoksemme ja yrityksemme ovat maailman huippuluokkaa. Katsotaan vaikka Aalto-yliopistoa tai suomalaisia peliyrityksiä. Mutta meillä on yksi merkittävä hidaste verrattuna vaikka amerikkalaisiin kilpailijoihin. Kun Kalifornian Piilaaksossa toimivalla pienelläkin yrityksellä on välitön pääsy yli 300 miljoonan kuluttajan markkinoille, meillä Euroopassa törmää edelleen kansallisiin rajoihin.
Kilpailukykyteema on nostettava uudella vakavuudella myös Eurooppa-neuvoston pysyväksi teemaksi. Kilpailukykyerojen säännönmukainen ja maakohtainen läpikäyminen, sekä niistä vedettävät johtopäätökset, sisältyvät jo uuden taloussäännöstön kirjauksiin. Niiden käytännön soveltaminen on kuitenkin vielä auki. Vertaisarvioinnin kautta lisättävä paine on vähimmäisvaatimus. Olisiko tämän lisäksi mahdollista langettaa tietyissä tapauksissa jopa sanktioita jäsenmaalle, joka ei kykene parantamaan kilpailukykyään, vaan vaarantaa oman ja koko unionin taloudellisen vakauden? Kilpailukykyerot ovat yksi keskeisimmistä syistä euroalueen kriisiin. Siksi se ei ole vain yksittäisen maan oma ongelma.
EU:n budjettimenettely on liian kankea nykymaailman haasteisiin. Rahankäytöstä pitää tehdä joustavampaa. Varoja pitää suunnata entistä enemmän tutkimukseen, luovuuden kannustamiseen ja huippuosaamisen kehittämiseen. Koheesio- ja rakennepolitiikan puitteissa jaettavan rahan on edistettävä kilpailukykyä. Komissiolla on seurantavastuu, että näin myös tapahtuu. Jotta jäsenvaltio saa tukea rakennerahastoista, sen on noudatettava talouspoliittiseen kuriin liittyviä sääntöjä.
Hyvä ystävät,
Viime ajat Euroopan agendaa on hallinnut talous. Mutta EU on paljon muutakin. Nostaisin tässä lyhyesti esiin kolme teemaa, joita pidän tärkeinä.
Yksi on energia ja ilmasto. Välillä tuntuu, ettei kukaan muista enää sellaista ilmiötä kuin ilmastonmuutos. Pari vuotta taaksepäin ilmastonmuutos oli kaikkein tärkein aihe ainakin julkisuudessa, mutta nyt siitä ei juuri puhuta.
Itse ongelma ei ole mihinkään hävinnyt. Päinvastoin, kello käy armotta eikä meillä ole varaa tinkiä EU:n yhteisistä toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Siksi Suomen hallitus laatii ilmastopoliittisen EU-strategian tukemaan ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Toinen aihe on maahanmuuttopolitiikka – sekä turvapaikkapolitiikka että työperäinen maahanmuutto. Euroopan pitää jatkossakin olla maanosa, joka houkuttelee nuoria ihmisiä tekemään töitä ja rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Oma väkemme vanhenee vauhdilla, joten me tarvitsemme uutta verta. Rajojen sulkeminen olisi lyhytnäköistä.
Tämä ei tietenkään poista tehokkaan rajavalvonnan merkitystä – päinvastoin. Vapaan liikkuvuuden Euroopassa Suomen rajoja ei valvota vain Kymenlaakson Vaalimaalla vaan myös Maltan Vallettassa.
Siksi tarvitsemme osaavat rajavartijat, yhteiset pelisäännöt ja jouhevaa tiedonkulkua.
Olen erittäin huolestunut maahanmuuttajavastaisista äänenpainoista ympäri Eurooppaa. Maahanmuuttopolitiikasta pitää voida keskustella avoimesti. Mutta ihmisarvo ei ole asia, jonka voi kyseenalaistaa. Ihmisarvo on jakamaton ja kuuluu jokaiselle meistä lyhentämättömänä.
Kolmanneksi sanon vielä muutaman sanan EU:n roolista maailmasta. Yhteinen toimintakyky ulkosuhteissa ei ole edennyt toivotulla tavalla vaikka odotukset Lissabonin sopimuksen jälkeen olivat korkealla. Vaarana on, että Eurooppa jää kansainvälisen politiikan sivustakatsojaksi.
Itselleni on tärkeää tiivistää EU:n ja Venäjän välisiä suhteita. Venäjän ja EU:n suhteet eivät aina ole olleet ongelmattomat, eikä ulkomaisten yritysten ole aina helppo toimia Venäjällä. Toisaalta Venäjällä toimii satoja ulkomaisia yrityksiä, jotka ovat tyytyväisiä markkinoiden kehitysnäkymiin. Euroopan unioni on Venäjän suurin kauppakumppani. Venäjä on meille niin valtava voimavara, että meidän kannattaa tiivistää yhteistyötä entisestään. Uskon, että Venäjän jäsenyys Maailman kauppajärjestössä avaa uuden vaiheen EU:n ja Venäjän suhteissa.
Yhtä tärkeää on kehittää EU:n ja Yhdysvaltojen kumppanuutta. Mutta meidän on myös ymmärrettävä Yhdysvalloissa tapahtunut muutos. Heidän huomionsa on aiempaa selkeämmin muualla, kauempana Aasiassa. Amerikkalaiset eivät koe enää olevansa niin selvästi vastuussa Euroopan turvallisuudesta.
Eurooppalaisten on otettava itse enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja lähialueistaan. Pohjoisen Afrikan myllerrykset ovat tästä tuore esimerkki. EU:n pitää olla vahvasti mukana tukemassa libyalaisten, tunisialaisten, egyptiläisten ja muiden ponnisteluita kohti vakautta ja demokratiaa.
Kun ajat ovat epävarmat, poliitikkojen pitää vahvistaa ihmisten luottamusta tulevaisuuteen. Luottamus tulee vastuullisista – ei aina helpoista - teoista.
Koen vahvasti, että Euroopan parhaat päivät ovat vielä edessä päin. Kyse on kyvystä uusiutua. Tarvitsemme tekoja, jotka vakuuttavat itsemme lisäksi myös ulkopuolisen maailman. Kansallisvaltioiden rooli tulee olemaan lähivuosina suuressa roolissa, sillä velka- ja vajeongelmaan voidaan tuoda ratkaisuja vain kansallisella tasolla.
Tarvitsemme tiukempia sääntöjä ja parempaa kuria.
Kasvun, kilpailukyvyn ja uusien innovaatioiden kohdalla yhteisöllä on suuri merkitys. Osaammeko käyttää resurssejamme tehokkaasti ja sallimmeko uusille ajatuksille aukottomat sisämarkkinat.
Jotta uusia askeleita voidaan integraation syventämisessä ja tehostamisessa ottaa on pidettävä huolta oikeudenmukaisuuden tunteen vahvistumisesta. Institutionaalinen tasapaino ja yhteisömetodin käyttäminen merkitsevät entistä enemmän.
Jäsenyys Euroopan unionissa ja rahaliitossa on ollut Suomelle kullanarvoinen valinta. Olemme EU:n ansiosta monella tapaa vahvempi ja vauraampi maa. EU:n jäsenenä olemme käyttämässä vaikutusvaltaa pöydissä, joissa asioistamme joka tapauksessa päätetään.