Miljoonan euron teknologiapalkinnon ehdokkaita etsitään

Ihmisläheistä teknologiaa edistävä, maailman suurin teknologiapalkinto, Millennium-palkinto, myönnetään joka toinen vuosi. Seuraava palkinnonsaaja julkistetaan kesäkuussa 2006. Uuden palkittavan etsintä on parhaillaan käynnissä.

Maailman tiede- ja teknologiayhteisöjen edustajilla on kuluvan vuoden lokakuun loppuun asti aikaa nimetä omia ehdokkaitaan palkinnon saajaksi. Edellisestä kerrasta poiketen myös yritysten tutkimus- ja kehitysosastoilla on nyt mahdollisuus ehdokkaiden nimeämiseen. Keskeisenä kriteerinä palkinnon saamiselle on se, että innovaation tulee tavalla tai toisella parantaa merkittävästi ihmisten elämänlaatua. Lisäksi palkittavan teknologian pitää edustaa humaaneja arvoja ja edistää kestävää kehitystä.

Ehdotuksia Millennium-palkinnon saajaksi haetaan kaikilta teknologian aloilta, kaikkialta maailmasta. Nimetyksi voi tulla yksi tai korkeintaan kolme ehdokasta, jotka ovat osallistuneet innovaation kehittämiseen tasapuolisesti yhtä merkittävällä tavalla.

Ensimmäisellä kerralla v. 2004 ehdokkaita palkinnonsaajaksi oli 78. Palkinto myönnettiin world wide webin kehittäjälle Tim Berners-Leelle. Berners-Leen keksintö on vaikuttanut myönteisesti miljoonien ihmisten arkeen.

Taustalla yksityinen ja julkinen sektori

Palkinnon taustalla on itsenäinen Millennium-säätiö, jonka toiminnan rahoittajat tulevat sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Yrityskumppanit edustavat suomalaisia kärkiyrityksiä

Suomella on hyvä maine korkean teknologiaosaamisen maana ja tunnettavuutta edistetään edelleen. Suomen voi katsoa soveltuvan siten hyvin palkinnon myöntäväksi maaksi.

Palkintolautakunta

Kansainväliseen palkintolautakuntaan kuuluvat professori Jean-Claude Charpentier (Ranska), professori Bengt Nordén (Ruotsi), professori Charles M. Vest (USA), professori Akito Arima (Japani) sekä Suomesta professori Marja Makarow, professori Juhani Kuusi, professori Bengt Stenlund ja puheenjohtajana professori Pekka Tarjanne.













www.millenniumprize.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)