Harjoittelu suurlähetystössä on ikimuistoinen kokemus

Harjoittelu suurlähetystössä oli ollut pitkäaikainen haaveeni, joten olin todella iloinen, kun pääsin harjoittelijaksi Varsovan-suurlähetystöön. Varsova oli tuttu kaupunki, mutta muuten käsitykseni Puolasta perustui lähinnä Krzysztof Kieślowskin elokuviin.  Halusinkin tutustua puolalaiseen yhteiskuntaan paremmin ja siihen, miten suomalaista diplomatiaa harjoitetaan Puolassa. Näin harjoittelun lopussa voin todeta, että suurlähetystö on aitiopaikka näiden molempien tavoitteiden saavuttamiseen.

Pääsin kolmen kuukauden harjoitteluni aikana työskentelemään monenlaisten aiheiden parissa energiapolitiikasta ihmisoikeuksiin ja talouskysymyksistä turvallisuuspolitiikkaan. Työtehtäviini kuuluivat diplomaattien avustaminen raporttien kirjoittamisessa, erilaisiin tilaisuuksiin osallistuminen ja niistä raportoiminen sekä tapahtumajärjestelyissä avustaminen. Lisäksi Team Finlandin myötä tutustuin julkisuusdiplomatiaan ja pääsin ideoimaan esimerkiksi sisältöä suurlähetystön sosiaaliseen mediaan.  Harjoitteluni aikana oli myös kuntavaalien ennakkoäänestys, jossa sain toimia vaalivirkailijana.

Työtehtävien monipuolisuus ja vastuullisuus yllättivät positiivisesti. Jokainen päivä oli erilainen ja viikot kuluivat suurlähetystön vauhdikkaassa ilmapiirissä melkeinpä liian nopeasti. Lisäksi Puolan tämänhetkinen poliittinen tilanne tuo harjoitteluun oman lisänsä, sillä raportoitava ei lopu kesken ja yllättäviä käänteitä riittää.

Olen kiitollinen kaikille suurlähetystön työntekijöille, jotka auttoivat aina tarvittaessa ja ottivat minut osaksi työyhteisöä. Minua jaksettiin ohjata työtehtävissäni kärsivällisesti ja koen saaneeni erinomaisen perehdytyksen siihen, millaista työ ulkoasiainhallinnossa ja suurlähetystössä on.

Varsova on myös viihtyisä kaupunki, jossa oli mukava asua. Kaupungissa on paljon tapahtumia ja hintataso on kohtuullinen. Viikonloput matkailin usein ympäri Puolaa tai Eurooppaa, sillä Varsovasta on helppo lähteä melkein minne tahansa. Kaupungin muissa suurlähetystöissä on paljon harjoittelijoita, joiden kanssa tuli vietettyä vapaa-aikaa. Puolankieltä osaamattomalle harjoittelijaporukasta muodostui myös tärkeä tukiverkko.

Harjoittelu suurlähetystössä on ainutlaatuinen kokemus, jota ei voi täysin sanoin kuvailla. Ainakin omat odotukseni harjoittelun suhteen ylittyivät täysin. Sain varmuutta omiin urasuunnitelmiini, mutta koin vielä antoisammaksi sen, että opin paljon itsestäni ja omista vahvuuksistani. Kannattaakin siis rohkeasti hakea harjoitteluun ulkomaille, se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Hanna Lehto

Aikaisemmat harjoittelijakokemukset:

Markus Piippo http://www.finland.pl/public/default.aspx?contentid=345515&nodeid=40900&contentlan=1&culture=fi-FI

Juho Nikko http://www.finland.pl/public/default.aspx?contentid=340847&nodeid=40900&contentlan=1&culture=fi-FI