Gdyniasta saapui uusi suurlähettiläs

Ruotsalaisuuden päivänä 6.11. suurlähetystön residenssin portaita nousi odotettu vieras Gdyniasta: Daria Symonowicz. Daria voitti Gdyniassa järjestetyssä ”Suomi – tuhansien järvien maa” kilpailussa pääpalkinnon päivä Suomen suurlähettiläänä.

Dariaa vastuullisessa tehtävässä avustamaan olivat saapuneet myös isä Jacek ja äiti Joanna. Vanha suurlähettiläs Jari Vilén sekä hänen puolisonsa Eva Söregi-Vilén olivat odotettua vierasta vastassa ja toivottivat hänet lämpimästi tervetulleeksi. Suurlähettiläs Vilén ilmoitti Darialle olevansa päivän hänen käytettävissään assistenttina, neuvonantajana ja odotettujen lahjojen kantajana.

Darian päivä käynnistyy residenssissä Darian päivä käynnistyy residenssissä. Kuva: Aleksandra Deptuch

Darian päivä käynnistyikin leppoisasti residenssissä jutustellen ja suurlähettilään elämästä sekä normaaleista työtehtävistä puhuen. Luonnollisesti suurlähetystö piti myös tarkistaa ja uusi lähettiläs tekikin perusteellista työtä tutustuen aina saunaosastoon asti. Ohjelmassa oli myös lähetystön henkilökuntaan tutustuminen sekä lyhyt piipahdus työhuoneessa ennen kuin ensimmäinen velvollisuus kutsui. Oli aika lähteä kohden Sejmiä ja senaattia.

Tapaaminen senaatin puhemiehen kanssa Tapaaminen senaatin puhemiehen kanssa. Kuva: Aleksandra Deptuch

Sejmissä uusi suurlähettiläs kävi ensin tutustumassa käynnissä olevaan täysistuntoon sekä postittamassa itsenäisyyspäivän postikortin koulunsa rehtorille. Sitten olikin jo aika tehdä virallinen esittäytyminen senaatin puhemiehelle Bogdan Borusewiczille. Puhemies, joka myös on kotoisin Gdansk-Gdynian alueelta, oli hyvin kiinnostunut uuden lähettilään tekemisistä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Keskustelu soljui leppoisasti aina ratsastusharrastuksista Suomen ja Puolan välisiin suhteisiin.

Pian tapaamiseen varattu aika olikin lopussa ja oli aika siirtyä takaisin suurlähetystöön ansaitulle lounastauolle. Suurlähetystön kokki Maciej Wrόblewski oli tehtyt parhaansa keittiössä ja sai ansaitusti uuden lähettilään kiitokset erityisesti pistassio-jäätelöstä. Lounaan jälkeen olikin vuorossa sitten päivän toinen virkatehtävä eli tutustuminen Varsovan Kopernikus tiedekeskukseen. Siellä lähettiläs päätti laittaa koko osaamisensa peliin ja aika vierähtikin niin nopeasti, että työpäivä oli yllättäen kulunut loppuun. Monta muistoa rikkaampana Daria aloitti kotimatkan kohti Gdyniaa ja siellä olevia haasteita.