Tänä vuonna kilpailu UM:n nuorille ja lupaaville toimittajille suunnatussa ohjelmassa Foreign Correspondent’s Programme oli erittäin kovaa. Saimme kaikkiaan 31 hakemusta, joista finaaliin pääsi kolme. Näistä kolmesta hakijasta valituksi tuli yksi, Daniel Rząsa.


Daniel on 25-vuotias ja lopettelee parhaillaan Välimeren alueeseen liittyviä opintojaan Varsovan yliopiston Artes Liberales –instituutissa, joka on erikoistunut poikkitieteelliseen tutkimukseen. Opinnoista huolimatta Daniel on työskennellyt toimittajana ja on tällä hetkellä talouteen keskittyvän verkkopalvelu Forsal.pl:n toimituspäällikkö. Lisäksi Daniel on ollut harjoittelijana mm. Puolan uutistoimistossa ja Reuters Europe S.A.:lla.

Daniel Rzasa Voisi helposti luulla, että Suomi ei kuulu Välimeri-tutkimuksen opiskelijan mielenkiinnonkohteisiin. Olimme väärässä. Kun tapasimme Danielin, hänen Suomi-tuntemuksensa yllätti meidät iloisesti. Daniel kykeni keskustelemaan vapaasti suomalaisesta politiikasta ja maan talouselämästä sekä tuomaan hyvin luonnollisella tavalla esille näkemyksiään maailman taloustilanteesta. Näiden seikkojen lisäksi näimme hänessä tiettyä päättäväisyyttä: toimittajuus on tie, jota hän haluaa kulkea.

 


Heinäkuun lopussa Daniel matkustaa Suomeen, jossa hän viettää intensiivisen kuukauden yhdessä 19 muun nuoren ulkomaalaisen toimittajan kanssa. Hänen omien sanojensa mukaan oleskelu Suomessa tulee olemaan vastakkainasettelu ennakko-oletusten ja todellisuuden välillä. Daniel uskoo, että hänen Suomi-osaamisensa tulee karttumaan ja että hän tulee tutustumaan ohjelman muihin osallistujiin.

Daniel on perehtynyt aiempina vuosina nuorille ulkomaalaistoimittajille järjestettyyn ohjelmaan ja pannut merkille niitä yhdistävät elementit: korkeantason virkamiestapaamiset, vierailut tärkeimmissä suomalaisissa yrityksissä, retki Lappiin ja viikonloppu yhdessä tavallisen suomalaisperheen kanssa. Häntä hämmästytti vain yksi seikka – kuinka monta kertaa sauna sisältyi kuukauden ohjelmaan.

Selitimme Danielille asian ytimen ja painoarvon, suosittelimme ennen matkaa muutamaa käyntiä saunassa, ehdotimme  Miesten vuoro -elokuvan katsomista ja lahjoitimme vähän luettevaa. Tällaisella tietopaketilla hän aloittaa seikkailunsa Suomessa.