Ennakkoäänestys vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa on mahdollista äänestää ennakkoon Puolassa 3.–6.4.2019. Tarkistathan ennakkoäänestyspaikat ja -ajat alta. Kevään eduskuntavaaleissa voi myös äänestää ensi kertaa kirjeitse.

Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla. Ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019.

Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Äänestyspaikalla on esitettävä passi tai muu virallinen henkilöllisyystodistus. Ilmoitus äänioikeudesta on hyvä ottaa mukaan, mutta ilman sitäkin voi äänestää.

Kevään eduskuntavaaleissa ulkosuomalainen ja Suomessa asuva, mutta äänestyksen aikaan ulkomailla tilapäisesti oleskeleva äänioikeutettu voi äänestää ensimmäistä kertaa myös kirjeitse. Lisätietoja määräajoista ja ohjeista löytyy täältä: Kirjeäänestys(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Tänä keväänä pidetään myös europarlamenttivaalit, joiden ennakkoäänestys järjestetään ulkomailla 15.–18.5.2019. Puolassa europarlamenttivaalien ennakkoäänestys järjestetään vain suurlähetystössä, Varsovassa.

Puolassa ennakkoon voi äänestää seuraavasti:

Varsova
Suomen suurlähetystö

Ul. Chopina 4/8
Puhelin: +48 22 598 9500
Sähköposti: [email protected]
Ke 3.4.2019 klo 13.00–16.30
To 4.4.2019 klo 13.00–16.30
Pe 5.4.2019 klo 13.00–16.30
La 6.4.2019 klo 10.00–13.00

Gdynia
Suomen kunniakonsulaatti

Ul. Morska 59
Puhelin: +48 586 216 852

Sähköposti: [email protected]
Pe 5.4.2019 klo 11.00–15.00

La 6.4.2019 klo 10.00–13.00


Lisätietoa:

Oikeusministeriön vaalisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Äänestäminen ulkomailla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Äänestäminen ennakkoon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Kirjeäänestys(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Eduskuntavaalit 2019 – Yleiset ennakkoäänestyspaikat(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Ulkosuomalaisten äänestäminen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Muutto ulkomailla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

​​​​​​​