Eduskunnan Puola-ystävyysryhmä vierailulla Varsovassa ja Lodzissa

Keskiviikkoiltana 9.7. polttavan aurinkoiseen ja helteiseen Varsovaan saapui joukko kansanedustajia Suomesta tuoden viilentävän sateen tullessaan. Eduskunnan Puola-ystävyysryhmän vierailu maassa oli tarkoitus alkaa. Kolmen päivän aikana tutustuttaisiin Puolan parlamentti Sejmin toimintaan ja Varsovan lähikaupunki Lodzin uudistusprojekteihin.

Sejmin varapuhemies Cezary Grabarczyk ja Puola-ystävyysryhmän puheenjohtaja Arto Satonen tutkimassa Sejmin julkaisua

Sejmin Suomi-ystävyysryhmän vieraina kansanedustajat Katri Komi (KESK), Tom Packalèn (PS) ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen tapasivat Sejmin johtoa. Lämminhenkisissä keskusteluissa pohdittiin ajankohtaisten aiheiden lisäksi, kuinka maiden välistä yhteistyötä voisi kehittää tulevaisuudessa. Puola on seurannut erityisellä mielenkiinnolla Suomen innovatiivisia ratkaisuja mm. ympäristö- ja teknologiaosaamisen aloilla.

Suurlähettiläs Jari Vilén ja kansanedustajat Satonen, Packalèn ja Komi kunnioittavat II maailmansodassa kuolleiden kansanedustajien muistoa

Ryhmä sai myös vierailunsa aikana perehdytyksen Puolan traagiseen lähihistoriaan. Sejmin muistolaatat kunnioittavat toisen maailmansodan aikana murhattuja kansanedustajia ja neljän vuoden takaisessa Smolenskin lento-onnettomuudessa surmansa saanutta valtion ylintä johtoa.

Maan historiasta keskusteltiin myös vasta valmistuneella juutalaismuseolla ja Varsovan kansannousun museolla. Juutalaismuseon ainutlaatuisesta juutalaisten historiasta ja kulttuurista ammentavan rakennuksen suunnittelusta vastaa suomalainen arkkitehti Rainer Mahlamäki. Museo avataan virallisin menoin ensi lokakuussa. Varsovan kansannousun tapahtumat herättivät myös suurta kiinnostusta vierailijoissa, ja museo-opas sai runsaasti kysymyksiä osakseen – aika museossa ei tahtonut edes riittää.

Vierailijaryhmä tutustumassa Lodzin tekstiiliteollisuuden historiaan ja ensimmäisen tehtaan perustaja Ludwik Geyerin perintöön

Perjantaina 11.7. seurue suuntasi kohti Lodzia. Kaupungin ja läänin johto toivottivat vierailijat lämpimästi tervetulleiksi. Päivän aikana kansanedustajat oppivat myös kuinka samankaltaisia Tampereen ja sen ystävyyskaupunki Lodzin kokemukset ovat olleet. Kummatkin ovat entisiä tekstiiliteollisuuden keskuksia ja nyt vanhoja tehdasrakennuksia remontoidaan vastaamaan kaupungin uusia tarpeita.

Illallla, kun vierailijoiden oli aika lähteä kotiin, matkan todettiin olleen erityisen onnistunut. Uusia kontakteja oli luotu ja vanhoja lämmitetty uudelleen, maiden yhteisistä intresseistä oli löydetty uutta pohjaa sekä Puolasta ja sen historiasta oli opittu runsaasti. Kaiken lisäksi vältyttiin vieläpä Puolaan ennustetuilta ja Suomesta tuodulta ylimääräisiltä vesisateilta – olihan vierailijoiden ensimmäisenä iltana mukanaan tuoma sadekuuro oli jo sopivasti viilentänyt ilmaa.