Mahtisukujen valtataistelua Filippiineillä

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 20/2010.

Kaukoidässä Filippiinit on maa ja valtio kuin tilkkutäkki: alueeltaan, väestöltään, historialtaan ja jopa poliittisilta oloiltaan. Siellä yli 2000 saarella asuu 90-miljoonainen monenkirjava väestö pääkielinään pilipino, cepuano, ilocano, hiligaynon, kiina ja siirtomaakaudelta periytyneinä espanja ja englanti. Ainoana maana Aasiassa Filippiineillä väestön enemmistö on kristittyjä, roomalaiskatolisia, siirtomaahistoriansa seurauksena.

Vaikka Filippiinit on hallitusmuodoltaan tasavalta, se on leimallisesti luokkayhteiskunta. Kansan enemmistö, kymmenet miljoonat ovat köyhää, miljoonat rutiköyhää väkeä. Hallitseva luokka periytyy jo 1500-luvulta, jolloin Espanjasta lähetetyt maahanmuuttajat asettuivat sinne siirtomaaisänniksi. Heidätkin alisti hallitusvaltansa alle sata vuotta sitten Yhdysvallat espanjalais-amerikkalaisen sodan ja sitä seuranneen kansallisen vastarinnan kukistamisen jälkeen.

Filippiinien tasavalta perustettiin vuonna 1946 Yhdysvaltain suoman itsehallinnon ja Japanin miehityksen jälkeen. Sen jälkeen taistelu hallitusvallasta on ollut Filippiineillä paljolti hallitsevan luokan mahtisukujen välistä politikointia. Siinä asevoimilla on ollut oma merkittävä roolinsa.

Sukutaustat tulivat esille selvästi myös äskeisissä valtiollisissa vaaleissa, joissa tasavallan presidentin lisäksi valittiin parlamenttiin senaattoreita ja kansanedustajia. Vaaleissa tunnetuimmat sukuehdokkaat olivat Aquinoja ja Marcoseja. He menestyivätkin vaaleissa.

Toukokuun presidentinvaalien kymmenestä ehdokkaasta Noynoy Aquino sai eniten ääniä ja hänet valittiin uudeksi valtionpäämieheksi. Hänellä on vahva poliittinen sukutausta. Hänen isänsä Benigno Aquino kohosi opposition johtohahmoksi 1980-luvun alussa, mutta hänet murhattiin vuonna 1983 poliittisista syistä.

Murhan käskyttäjäksi epäillään silloista hallitsijaa, lähes diktaattorina toiminutta Ferdinand Marcosia. Hänen valtakautensa alamäki alkoi Aquinon murhasta. Kansan sympatiat kohdistuivat Aquinon sukuun ja perheeseen jopa niin, että murhatun leski Corazon Aquino valittiin vuoden 1986 vaaleissa uudeksi presidentiksi. Nyt hänen pojastaan Noynoy Aquinosta tulee Filippiinien presidentti siis jo toisessa polvessa samasta perheestä.

Parlamentin täytevaaleissa menestyivät myös Marcosit. Entisen diktaattorin puoliso Imelda, 80, valittiin kansanedustajaksi ja Marcosien poika Ferdinand Junior äänestettiin senaattoriksi. Sukuvalta on yhä vahvaa saarimaassa.

Filippiineillä puolueolot ovat sekavat ja järjestelmä sirpaloitunut. Vaaleja varten puolueet kootaan usein ehdokkaiden lyhytaikaisiksi tukiorganisaatioiksi. On myös paljon yhden asian tai yhden alueen puolueita ehdokkaineen ääniä kalastelemassa. Poliittisilla aatteilla ei ole mainittavasti merkitystä tässä lännen kulttuuripiiriin suuntautuneessa maassa. Poikkeuksena ovat muslimivähemmistön asuttamat saaret, joilla vallitsevat islamin arvot ja aatteet.

Äskeisessä vaalitaistelussa puhutuin asia oli korruptio. Se on rehottanut maassa valtoimenaan vuosikymmeniä ja rehottaa yhä. Lähes kaikki vaaliehdokaat kitkevät korruptiota kyllä vaalilupauksissaan, mutta jatkavat sen viljelyä valituiksi tultuaan, maan tapana.

Tutustuin ensi kerran Filippiinien oloihin syyskuussa 1979, kun tuolloinen ulkomaankauppaministerimme teki ensimmäisen hallitustason vierailun Suomesta Filippiineille. Silloin siellä hallitsi Marcosien sukudynastia. Presidentti Ferdinand Marcos otti meidät vastaan palatsinsa kirjastohuoneessa korkealla korokkeella istuen – näyttääkseen pidemmältä ja sivistyneemmältä, mitä hän oli.

Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.