Filippiinien talous vuoden 2007 alussa

Tilastojen valossa Filippiinien talouskasvu on käynnistymässä. Kasvu on kuitenkin saatava vakiinnutettua todellisten tulosten aikaansaamiseksi. Osa valtiontalousuudistuksista lähtenyt hyvin käyntiin. Vuodelle 2007 ennustetaan noin viiden prosentin talouskasvua. Maan valuutta on vahvistunut viime kuukausina, ja inflaatio pysynyt kurissa. Talouskasvu nojaa pääasiassa pääkaupunkiseudun varaan. Tulevaisuuden epävarmuustekijöihin kuuluu lisäksi maan energiahaasteiden kestävä ratkaiseminen. Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Filippiinejä kohtaan on pienessä kasvussa.

Filippiinien hallinnon julkistamat vuoden 2006 talousluvut näyttävät tilastojen ja taulukkojen valossa jälleen kerran hyvin lupaavilta, ja niiden pohjalta laaditaan tuleville vuosille vielä kunnianhimoisempia kasvutavoitteita. Peso jatkaa vahvistumistaan ja inflaatio on laskenut neljään prosenttiin vuonna 2006. Inflaation kehitys on jatkunut lupaavana myös alkuvuodesta, kun prosentteja verrataan pariin edelliseen vuoteen Filippiineillä, mutta alueellisessa vertailussa Filippiinit on edelleen inflaatiokäyrän yläpäässä suhteessa moniin Kaakkois-Aasian maihin.

Tavoitteena tasapainoinen budjetti vuoden 2008 lopussa

Hallinnon mukaan vahva talouskasvu parantaa entisestään mahdollisuuksia yltää tasapainoiseen budjettiin vuoden 2008 lopussa, mikä on yksi hallinnon keskeisistä fiskaalisista tavoitteista presidentti Arroyon kaudella. Presidentti häilyy kuitenkin budjetin tasapainottamisen suhteen ensi vuoden ja vuoden 2010 välillä. Tasapainotusta parilla vuodella lykkäämällä ylijäämä olisi mahdollista sijoittaa infrastuktuuriin. Vuonna 2006 saavutettu talouden alijäämäkin on alin kahdeksaan vuoteen.

Filippiinien talouden tunnusluvut eivät ole paperilla näyttäneet yhtä hyviltä sitten Aasian talouskriisin. Tuloja ei kuitenkaan ole sijoitettu kestävimmällä mahdollisella tavalla. Filippiinit sijoitti infrastruktuuriin vain noin kaksi prosenttia suhteessa muihin alueen maihin, joissa vastaava luku on noin seitsemän prosenttia. Suhteelliset investoinnit koulutukseen ja terveyteen ovat laskeneet, sen sijaan puolustusmenot ovat prosentuaalisesti kasvaneet edellisiin vuosiin verrattuna. Osittain syynä ovat olleet poliittiset vaikeudet saada budjetti hyväksytyksi, mutta syynä on ollut myös taloustiimin priorisoima alijäämän kiinnisaaminen ja velkojen maksu.

Asiantuntijat myöntävät Filippiinien talouden kasvavan, epäselvää on vain kasvun todellinen vaikuttavuus. Vuoden 2006 bruttokansantuote oli noin 5,4 prosenttia. Erityisesti vienti on kasvanut. Korot ovat ennätysalhaalla. Ennätyksiä rikottiin myös filippiiniläisten vierastyöläisten kotimaahan lähettämissä rahasummissa (13 miljardia pesoa), mikä merkitsee sitä että entistä suurempi osa maan kulutusvoimasta tulee ulkomailta, lisäksi rahaa lähetetään kotiin myös epävirallisia kanavia myöten.

Työllisyys parantunut hieman

Maan työllisyysluvut ovat parantuneet hieman, mutta eivät niin paljon, että sillä olisi todellista vaikutusta suhteutettuna siihen massaan, joka astuu työmarkkinoille vuosittain uutena työvoimana. Lisäksi alityöllisyys on merkittävä ongelma niiden joukossa, jotka onnistuvat työllistämään itsensä kotimaassa. Filippiinien talous kasvaa, mutta verrattuna Kaakkois-Aasian muihin maihin, kasvuluvut eivät ole erityisen suuria, ja vauhti hidastui viime vuoden jokaisella vuosineljänneksellä hieman. Kotimainen kysyntä on edelleen kulutusvetoista, mitä vierastyöläisten omaisilleen lähettämät rahalähetykset ruokkivat. Kasvun kestävyyden kannalta olisi suotavaa, mikäli kasvusta osa olisi kulutusvetoisuuden sijaan investointivetoista.

Palvelusektorin kasvu edelleen hyvää, mutta hidastumaan päin

Erityisesti viestintäpalvelujen kasvu on pudonnut miltei puoleen vuodesta 2005. Palvelusektorin uutena veturina onkin nyt kiinteistöbisnes, vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä kasvua oli miltei 23 prosenttia. Kiinteistökaupan kuhinan voi fyysisesti nähdä ainakin Manilassa, jossa uusia asuinpilvenpiirtäjiä nousee horisonttiin jatkuvasti. Merkittävä osa näidenkin rakennusprojektien pääomasta tulee vierastyövoimasta. Filippiinien talouden tähtituotteeksi nimetyt call-centerit näkyvät Business Process Outsourcing -sektorin huimana 33 prosentin kasvuna.

Verokertymän tavoitteet ylitetty

Maan taloustiimi on tehnyt parina viime vuotena kiivaasti töitä tehostaakseen veronkeruuta tarpeellisten investointien rahoittamiseksi, ja korruption kitkemiseksi, ja finanssiministeri Tevesiä pidetään osaavana ja älykkäänä toimijana. Verotulot ovatkin lähteneet selvään kasvuun, ja tavoitteet on jopa ylitetty: verokertymä kasvoi edellisvuoteen (2005) verrattuna 20 prosenttia. Tämä merkitsi yhteensä 978,7 miljardin peson verotuloja. Merkittävä tekijä tässä on ollut laajennetun arvonlisäveron toimeenpano. Vaikuttavista veronkeruuluvuista huolimatta taloustiimillä on veronkannossa edelleen runsaasti kehitettävää: toisaalta investointitarpeet ovat valtavat, toisaalta veronkierto ja korruptio on edelleen hyvin yleistä. Taloustiimi totesi olevansa tietoinen siitä, että tällä hetkellä aina kun veronkeruuta tehostetaan, se osuu kipeimmin rehelliseen pieneen veronmaksajaan, eikä isoihin kaloihin. Sekä ulkomaalaiset liikemaailman edustajat että talousanalyytikot toteavat tullilaitoksen ja veroviraston sisäisten uudistusten ja toimintojen tehostamisen olevan edelleen prioriteetteja, joita ei sovi unohtaa vaikka verovirta näyttäisi kuinka hyvältä tahansa.

Hallitus pyrkii kestävään talouskasvuun

Hallituksen taloustiimin pääviesti vuodelle 2007 on, että talouden kasvu on kiistatonta, nyt siitä tulee saada kestävää. Tässä onnistuakseen se tarvitsee yksityisen sektorin tukea. Kestävyys onkin todellinen haaste, sillä toistaiseksi hyvät kasvuluvut jäävät hyödyttämään vain pientä osaa väestöstä. Talouskasvun vaikutukset olisikin saatava leviämään kansan syviin riveihin asti. Talouskasvu tulisi saada leviämään myös maantieteellisesti tasaisemmin, sillä tällä hetkellä maan kasvuluvut tulevat pääasiassa kahdelta alueelta: Metro-Manilasta ja sen naapuriseuduilta, muun osan maasta seuratessa sivusta.

Kauppa- ja teollisuusministeri Favila toteaa liikemaailman odottavan valtiolta paitsi infrastuktuurin kehittymistä, myös keinoja parantaa kilpailukykyä kehittämällä henkilöresursseja sekä vähentämällä vaihtokustannuksia ja tuotantokustannuksia. Vuonna 2007 tavoitteena on entistä fokusoituneempi ja aggressiivisempi vienninedistäminen.

Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus lievässä kasvussa

Filippiineille suuntautuvat ulkomaiset investoinnit ovat kasvussa, ylittäen jopa kasvuennusteensa (yhteensä 271 miljardia pesoa vuodessa), mikä osaltaan todistaa luottamuksen maata kohtaan kohentuneen. Suurinosa FDI:stä, noin 70 prosenttia, ohjautuu tuotantoteollisuuteen.Toisaalta talousanalyytikot suhtautuvat investointien kasvuun hieman varovaisemmin: ulkomaiset investoinnit ovat ehkä nousussa, mutta kokonaisuutena sijoittaminen on laskussa, mikä herättää kenties enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Investointilukemien perusteella on mahdollista, että talous kasvaa hitaammin, kuin hienot taulukkolaskelmat antavat ymmärtää. Investointien osuus bruttokansantuotteesta on ollut Filippiineillä tasaisessa laskussa vuodesta 1997 lähtien, ja oli viime vuonna noin 18 prosenttia.

Energiakysymykset

Energiakysymykset ovat keskeisessä roolissa maan talouskehityksen jatkon kannalta öljyn kv-hintojen pysytellessä korkealla. Energiaministeri Lotillan mukaan hinnaltaan kilpailukykyisten ja vaihtoehtoisten energianlähteiden kehittäminen on hallituksen prioriteetteja osana kansallista kilpailukykystrategiaa. Tavoitteena on saavuttaa suurempi kansallinen omavaraisuuden aste. Toimintalinjana tässä ovat jo pitkään työn alla ollut ja ontuen etenevä energialaitosten yksityistäminen, voimalaitosten kapasiteetin parantaminen ja uusien öljy- ja kaasukenttien tutkiminen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona kansallinen energiamarkkinalaitos päätti laskea korkeiksi koettuja energianhintoja, ja lupaa laskea hintoja lähiaikoina vielä toistamiseen.

7-8-9 kasvustrategia

Filippiinien hallinto on rohkeasti julistanut tavoittelevansa 7-8-9 kasvustrategiaa, jossa vuonna 2007 tähdätään seitsemän prosentin talouskasvuun, seuraavana vuonna kahdeksan ja niin edelleen. Taloustieteilijöiden ennusteet vuodelle 2007 ovat varovaisia huomattavasti hallinnon iskulauseita maltillisempia, joskin lyhyellä aikavälillä positiivisia. Kasvuennusteet vaihtelevat 4,9-5,6 prosentin välillä.

Toukokuussa pidettävät vaalit voivat johtaa odotteluun etenkin investointien suhteen vuoden alkupuoliskolla, ja monet talousanalyytikot suosittelevat esittämään arvioita maan liiketoimintailmapiiristä vasta vaalien jälkeen. Valtion varainkäytön odotetaan kuitenkin kasvavan vaaleja edeltävällä ajalla. Peson odotetaan jatkavan vahvistumistaan suhteessa dollariin (noin 48P=1$). Tästä pitävät huolen vierastyöläisten vakaasti jatkuvat rahalähetykset, heikko dollarinkysyntä ja odotettua parempi valtionkassatalous. Kiinteistöbisneksen odotetaan jatkavan vahvana. Call-center toiminnan arvioidaan jatkavan kasvuaan, etäpuhelinpalvelupisteet kasvavat ennusteen mukaan Filippiineillä nopeammin kuin missään muualla Aasiassa. Filippiinien talous on rakennemuutoksen edessä: riippuvuus teollisesta tuotannosta vähenee ja palveluista on tulossa entistä tärkeämpi osa taloutta. Tämä ei ole pelkästään hyvä merkki, sillä teollisella tuotannolla on tärkeä sija erityisesti työpaikkoja luovana tekijänä, jota palvelusektorin kasvu ei automaattisesti täytä.

Helmikuun viimeisen päivän pörssikurssien äkkinäinen notkahdus muistutti kaikkien mieliin jälleen sen, että hienot skenaariot voivat murentua hyvin äkkinäisesti, ilman että kukaan voi vaikuttaa näihin ulkoisiin alueellisiin tekijöihin.

Kehittämistoimenpiteet

Tärkeimpinä taloutta kehittävinä toimenpiteinä jatkossa tulisi keskittyä seuraaviin toimiin: 1) talouskasvun levittäminen laajemmalle, niin demografisesti kuin maantieteellisesti; 2) veronkeruun tehostaminen; 3) investoiminen infrastruktuuriin; 4) SME-sektorin kehittäminen 5)säästöjen ohjaaminen pitkäjänteisempiin investointeihin ja 6) kotimaisen investointisektorin luottamuksen palauttaminen.

Suomen suurlähetystö, Manila