Jännitys kytee Pakistanissa
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 28/2007.
Äskettäin Suomen puolustusministerin työvierailulla Afganistanissa maan presidentti tiedusteli vieraaltaan, voisiko Suomi antaa aseapua Afganistanin turvallisuustilanteen parantamiseksi. Kyseessä olisi sadantuhannen rynnäkkökiväärin lahjoittaminen Afganistanin hallituksen joukoille erityisesti Pakistanin vastaisen raja-alueen valvontaan ja rauhoittamiseen.
Toivomus tällaisesta aseavusta on uusin osoitus siitä, kuinka maailmanpolitiikka tulee myös meitä suomalaisia lähelle. Kun Suomen vastausta Afganistanin presidentille mietitään, sitä voidaan harkita monesta näkökulmasta.
Afganistan ja Pakistan ovat rajanaapureita ja eturintaman maita taistelussa islamistista terrorismia vastaan. Tätä taistelua käydään nyt kummankin valtion sisällä ja lisäksi niiden ulkosuhteissa. Tuo taistelu kansainvälistyi viimeistään 11.9.2001, jolloin ääri-islamin terroristit tekivät iskunsa amerikkalaiskohteisiin Yhdysvalloissa.
Pakistanin rooli ääri-islamin tuottamisessa ja torjumisessa on meillä ja muuallakin vähemmän tunnettu kuin Afganistanin lähihistoria. Pakistan on kuitenkin keskeinen tekijä tässä toiminnassa. Siitä osoituksena on äskeinen Punaisen moskeijan kapina ja sen kukistaminen Islamabadissa.
Noissa väkivaltaisissa tapahtumissa oli ensin kyse siitä, että moskeijan ääri-islamistinen johto joukkoineen oli alkanut tehdä propagandaa Taleban-tyyppisen hallinnon perustamiseksi myös Pakistaniin vastoin nykyhallituksen tavoitteita pitää tuo 165 miljoonan asukkaan kansakunta maltillisen islamin maana. Kun moskeijan soturit ryhtyivät aseelliseen kapinaan hallitusvaltaa vastaan, valtion johdolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vastarinta voimakeinoin.
Kun kapinan kukistamisessa surmattiin myös sen johtaja "marttyyriksi", jännitys jää kytemään islamistien joukkojen ja hallitusvallan välille. Presidentti Pervez Musharrafin hallituksen suurena pulmana on se, että Pakistanin ja Afganistanin ääri-islamistien kesken on kiinteä yhteys ja vuorovaikutus. Sitä vahvistaa jopa merkittävä heimoyhteys, kun Taleban-hallinnon kannattajat rajan molemmin puolin ovat pataaneja.
Pakistan on muutenkin vaikeasti hallittava valtio. Valtionjohtajan on siellä tasapainoiltava neljän poliittisen voiman välillä. Ne ovat islam, nationalismi, militarismi ja korruptio.
Islam oli jo Pakistanin itsenäistymisessä brittivallasta vuonna 1947 määräävä tekijä, kun islaminuskoisten enemmistö ei halunnut jäädä elämään vähemmistönä samaan aikaan itsenäistyneeseen hindujen hallitsemaan Intiaan. Niemimaan sunneille ja shiioille perustettiin oma valtio Pakistan, jossa siis lähes kaikki ovat muslimeja, sunnit valtaenemmistönä.
Vaikka Pakistanissa on vielä paljon heimoyhteiskunnan piirteitä, kansallisuusaatetta ruokkii eniten huono naapurisuhde Intiaan, jopa viha Intian hallitusvaltaa kohtaan erityisesti Kashmirin kysymyksessä. Kashmirissa enemmistö asukkaista lienee muslimeja. Niinpä Intia ei ole sallinut siellä kansanäänestystä siitä, kumpaan valtioon kashimirilaisten enemmistö haluaisi kuulua.
Pakistanissa hallitusvalta on ollut lähes koko itsenäisyyden ajan suoraan tai välillisesti sotilailla, sotaväen johdolla. Nykyinenkin johtaja on vallankaappauksen tehnyt kenraali, joka toimii nyt presidenttinä. Hän toimii yhdessä maailman vaarallisimmassa ammatissa. Hänen edeltäjistään esimerkiksi Zulfikar Ali Bhutto hirtettiin ja Zia ul-Haq murhattiin.
Korruptio niin Pakistanissa kuin Afganistanissa on viheliäinen, mutta olennainen ulottuvuus kaikessa taloudellisessa, poliittisessa ja muussakin toiminnassa. Tämäkin on muistettava, kun aseavun antamista tuon alueen toimijoille harkitaan.