Pakistanin tulvatilanne jatkuu vaikeana

Pakistanin tulvatilanne jatkuu erittäin kriittisenä. Tulvat koettelevat nyt etenkin Sindhin maakuntaa, jossa lukuisia kaupunkeja on jouduttu evakuoimaan jo aiemmin.

Viimeisimpänä evakuointikäsky on annettu viime viikon torstaina eteläisessä Sindhissä sijaitsevaan 300 000 asukkaan Thattan kaupunkiin, jonne oli lisäksi asettunut tulvapakolaisia lähiseuduilta.

Tulvista kärsii tällä tietoa 17,6 miljoonaa ihmistä laajalla maantieteellisellä alueella. Yli miljoona taloa on vahingoittunut. Kuolleita on yhä vähän, noin 1 600.

800 000 ihmistä on maantieverkoston ulottumattomissa ja riippuvaisia lentoteitse toimitettavasta avusta.

Ilmakuva tulvivasta Pakistanista, kuva: DFID Tulvat ovat tuhonneet suuria alueita Pakistanissa. Kuva:  DFID(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan): UNICEF/mogwanja, flickr.com, ccby2.0(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Maantiede vaikeuttaa avustustyötä. Tulvista kärsii Pakistanin jokainen maakunta ja alue – heimoalueita (FATA) lukuun ottamatta – pohjoisesta Kiinan rajalta etelään Indus-joen suistoon saakka. Alue on pituudeltaan reilut 1 500 kilometriä ja pinta-alaltaan 160 000 neliökilometriä, joka vastaa noin puolta Suomen pinta-alasta.

Tämä onkin pakottanut muun muassa YK:n humanitaarisen avun toimiston OCHAn perustamaan kolme kenttätoimistoa, ja neljännen avaaminen Hyderabadiin Etelä-Sindhiin on valmisteilla.   

Uusi apuvetoomus syyskuun loppupuolella

YK:n elokuun alkupuoliskolla julkaisema hätäapuvetoomus (Pakistan Initial Flood Response Plan) oli suuruudeltaan 460 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Jo nyt tiedetään, että avuntarve on vetoomuksen julkaisun jälkeen kasvanut erittäin paljon, sillä tulvat ovat levinneet Khyber Pakhtunkhwasta Punjabiin ja Sindhiin.

YK onkin uudistamassa vetoomusta, joka valmistuu syyskuun loppupuolella. On odotettavissa, että vetoomus tuolloin moninkertaistuu.

Esimakua on antanut jo UNHRC, joka on korottamassa vetoomuksen osaltaan 120 miljoonaan dollariin – aiemmin luku oli 41 miljoonaa. Vastaavasti Unicefin tarpeet ovat kasvaneet 141 miljoonaan dollariin aiemmasta 47 miljoonasta dollarista.

WFP ei ole vielä julkistanut uusia laskelmia. Järjestön alkuperäinen pyyntö oli 150 miljoonaa, mutta avuntarvitsijoiden määrän odotetaan kasvavan nykyisestä 6 miljoonasta ainakin 8–9 miljoonaan. Tähän mennessä WFP on tavoittanut 2,2 miljoonaa ihmistä.

WFP:n mukaan ruuan ja kuljetusten hinta on noussut tulva-alueilla, mutta toistaiseksi järjestö on pystynyt hankkimaan vehnää paikallisesti Pakistanista avustustarpeisiin. 

Presidentti Zardari vetoaa maailmaan avun nopeuttamiseksi

Pakistanin presidentti Zardari vetosi viime viikolla kansainväliseen yhteisöön, jotta luvattu hätäapu toimitettaisiin nopeasti, sillä valtavat tulvatuhot ylittävät järjestöjen kapasiteetin.

Zardari toisti myös Pakistanin hallituksen kannan, joka painottaa kaupan merkitystä maan jälleenrakentamiseksi, parempaa pääsyä pakistanilaisille tuotteille kansainvälisille markkinoille ja edullisia kauppasopimuksia.

Pakistanin hallitus on aloittanut omat säästötoimensa ja siirtänyt kehityshankkeisiin varattuja budjettivaroja tulvatuhojen korjaamiseen.

Pakistanin hallitus on myös luvannut jokaiselle tulvista kärsineelle perheelle 20 000 rupiaa (noin 190 euroa), josta 5 000 rupiaa pyritään maksamaan ennen parin viikon kuluttua olevia ramadanin päättäviä eid-juhlapyhiä.

Samaa menetelmää on käytetty myös viime vuonna esimerkiksi Khyber Pakhtunkhwassa talibanien ja armeijan välisten taistelujen ajettua miljoonia ihmisiä kodeistaan.

Tuolloin vastaavien rahojen jakaminen oli hidasta ja haastavaa, ja siihen liittyi runsaasti ongelmia rekisteröinnistä alkaen, mikä aiheutti närää pakolaisten keskuudessa.   

Maatalous kärsii tulvista pahiten

Maan jälleenrakennus tulee hyvin kalliiksi, sillä tulvista kärsineet alueet ovat pääasiassa väkirikkaita Pakistanin elämänlangaksi kutsutun Indus-joen lähiseutuja. Maailmanpankki ja Aasian kehityspankki valmistelevat arviota tuhojen määrästä ja valmistautuvat jälleenrakentamiseen perustamiensa rahastojensa kautta.

Aasian kehityspankki on lisäksi luvannut jälleenrakentamiseen 2 miljardia dollaria lähinnä pehmeitä lainoja. 

Maataloussektori on kärsinyt tuhoista pahiten. Sektorista saa elantonsa 80 prosenttia tulvatuhoista kärsivistä. Alustavien laskelmien mukaan 1,2 miljoonaa eläintä (mm. nautoja, vuohia ja lampaita) ja 6 miljoonaa kanaa olisi jo menetetty.

Maan peltoalasta 14 prosenttia kärsii tulvista. Ainakin 3,6 miljoonaa hehtaaria viljelyksiä (maissia, puuvillaa, riisiä, sokeriruokoa, vihanneksia ja hedelmiä) on vahingoittunut tai tuhoutunut.

Ruokaturvan kannalta korvaamaton vehnä kasvaa Pakistanissa talvella, ja kylvökausi alkaa syys–lokakuussa. Pelkona on, että ensi vuoden vehnäsato jää saamatta monilla alueilla. Vaikka tulvavesi laskisikin, niin tuhoutuneet siemenvarastot sekä pelloille tulvavesien mukana levinnyt liete vaikeuttavat uutta satokautta. Tulvavedet levittävät helposti lietettä ja mutaa, sillä Pakistanissa metsät peittävät vain 4 prosenttia pinta-alasta.

Eräillä kaupunkialueilla veden laskeminen on hidasta, sillä muovipussit ja muu roska ovat tukkineet viemäristöt.

Kaiken kaikkiaan tilanne maassa on kriittinen ja vaikea. Haasteet eivät tule loppumaan lähiviikkojen tai -kuukausien aikana.