Yk hakee yhteistyötä yritysten kanssa informaatioteknologian käytössä kehityksen hyväksi

YK:n talous- ja sosiaalineuvosto (ECOSOC) aloitti vuosikokouksensa kolmipäiväisellä korkean tason osuudella New Yorkissa 5.7. Osuuden teemana on informaatio- ja kommunikaatioteknologian rooli tietopohjaisessa maailmantaloudessa ja kansainvälisessä kehityksessä. Suomesta kokoukseen osallistuvat liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen ja Nokian pääjohtaja Jorma Ollila.

ECOSOCin korkean tason osuus tuo ennenkokemattomalla tavalla yhteen YK:n, kansainväliset järjestöt ja rahoituslaitokset sekä yksityiset yritykset, jotka yhdessä pyrkivät vastaamaan informaatioteknologian vallankumouksen aiheuttamaan suureen 2000-luvun alun haasteeseen.

Suomi on nostettu esiin informaatioteknologian kehityksen mallimaana sekä YK:n pääsihteerin kokousta varten laatimassa taustaraportissa että huhtikuussa pidetyn korkean tason paneelin raportissa.

Liikenneministeri Heinonen piti 6.7. Suomen puheenvuoron ja pääjohtaja Ollila esiintyi yhtenä kokouksen yksityissektoria edustavista pääpuhujista.

Ministeri Heinonen toi puheenvuorossaan esiin informaatioteknologian nopean muutosvaikutuksen maailmantalouteen. Hän varoitti, että informaatioteknologian omistuksen keskittyminen monikansallisten yritysten käsiin estää markkinoiden omaehtoisen kehityksen. Ministeri Heinonen esitti huolestumisensa uuden tietoteknologian lisenssien huutokauppaamisesta, ja totesi sen aiheuttamien korkeiden kustannusten päätyvän kuitenkin lopulta kuluttajien maksettavaksi. Heinonen totesi, että kehitysmaiden tulee informaatioyhteiskunnan saavuttamiseksi investoida erityisesti koulutukseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Kehitysmaiden tulisi hyväksyä kattavat informaatioteknologiaa koskevat kansalliset strategiat ja luoda informaatioteknologian käytön mahdollistava ympäristö. Kehitysmaiden ongelmat keskittyvät Heinosen mukaan kolmeen tekijään : yhteyksiin, kapasiteettiin ja sisältöön. Ratkaisuksi Heinonen tarjoaa yhteistyötä teollistuneiden ja kehitysmaiden välillä sekä kansallisten ja paikallisten olosuhteiden huomioon ottamista. Hänen mukaansa erityisesti yksityissektorin investointeja tarvitaan. YK:lle ja ESOSOCille Heinonen kaavaili johtavaa roolia aidon globaalin tietoyhteiskunnan luomisessa.

Kokouksen päätteeksi ministerit hyväksyvät julistuksen, jossa luonnostellaan ohjelmaa ja toimenpiteitä YK:n, kansainvälisten järjestöjen ja rahoituslaitosten sekä yksityisen sektorin yhteistoiminnalle informaatioteknologian alalla.

ECOSOCin istunto jatkuu koko heinäkuun käsitellen mm. YK-konferenssien seurantaa, humanitaarisia kysymyksiä, YK:n kenttätoimintoja, YK:n erityisjärjestöjen toimintaa sekä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristökysymyksiä. ECOSOC raportoi YK:n yleiskokoukselle.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Riitta Resch/UM p.040 519 3027













YK