Ulkoministeri Erkki Tuomioja YK:n ihmisoikeustoimikunnan istunnossa Genevessä 27. maaliskuuta 2000

Ulkoministeri Erkki Tuomioja pohti globalisaation vaikutusta ihmisoikeuksiin puhuessaan YK:n ihmisoikeustoimikunnan 56. istunnossa Genevessä maanantaina. Kun pääomat ja yritykset liikkuvat yhä vapaammin, kansallisten hallitusten on yhä vaikeampaa valvoa ihmisoikeuksien toteutumista työelämässä.

Tarvitaan uusia keinoja turvata kansalaisten sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset oikeudet. Hallitusten onkin parannettava kansainvälistä yhteistyötään sekä vuorovaikutustaan kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tuomioja huomautti, että myös kansalaisyhteiskunta on verkottumassa. Esimerkiksi kuluttajat pystyvät painostamaan suuryrityksiä ottamaan huomioon ihmisoikeudet ja ympäristöasiat.

Tuomioja kaipasi vahvempaa suojaa kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Kansalaistoiminta ihmisoikeuksien puolesta on ollut tuloksellista. YK:n ihmisoikeuksien puolustajia koskeva julistus pitääkin aktivisteja hallitusten yhteistyökumppaneina. Monia aktivisteja kuitenkin vainotaan, eivätkä nykyiset mekanismit suojele heitä riittävästi. Tuomioja kannatti ajatusta YK:n pääsihteerin nimeämästä ihmisoikeuksien puolustajien erityisedustajasta.

Tuomioja oli huolestunut Tshetshenian tilanteesta, erityisesti siviilien kärsimyksistä. Venäjää sitovat kansainväliset sopimukset, hän huomautti ja vaati ihmisoikeusloukkauksien täydellistä tutkimista kiinteässä yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Tutkimukset on aloitettava heti ja syylliset saatettava oikeuteen. Jotta kärsimys ei enää lisääntyisi, avustusjärjestöille on taattava esteetön pääsy alueelle.





ihmisoikeudet