Ministerit Skinnari ja Mikkonen vierailevat Ukrainassa

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari ja sisäministeri Krista Mikkonen vierailevat Kiovassa, Ukrainassa 9. tammikuuta. Vierailun aikana ministerit tapaavat muun muassa Ukrainan infrastruktuurista vastaavan varapääministerin, energiaministerin, sisäministerin ja Kiovan pormestarin.

Ministerit osallistuvat Suomen lahjoittamien väliaikaisten perheasuntojen katselmustilaisuuteen Kiovan alueella Irpinissä. Sisäministeri Mikkonen osallistuu myös Suomen lahjoittamien, pelastustoimen henkilöstölle tarkoitettujen suojattujen ja liikuteltavien majoituskonttien luovutustilaisuuteen. Laadukkaat ja talviasuttavat, väliaikaiseen käyttöön tarkoitetut asunnot tarjoavat kodin vähintään 200 ukrainalaiselle. Majoituskontit puolestaan auttavat haastavissa olosuhteissa työskentelevää pelastushenkilöstöä.

Vierailun myötä osoitetaan Suomen vahvaa tukea Ukrainalle. Suomen valtion tuki Ukrainaan vuoden 2022 aikana oli yhteensä noin 330 miljoonaa euroa. Keskusteluissa käsitellään Ukrainan tukitarpeita, mukaan lukien valmistautumista jälleenrakennukseen. 

”Lahjoitetut perheasunnot ovat konkreettinen osoitus suomalaisesta osaamisesta, jota voimme tarjota avun muodossa kotinsa menettäneille. Jatkamme kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kautta ukrainalaisten tukemista ja lisäksi kokoamme yrityskenttää ja suomalaista osaamista yhteen jälleenrakennusta varten esimerkiksi energia,- digi- ja opetussektoreilla”, ministeri Skinnari sanoo.

"Suojatut ja liikuteltavat majoituskontit auttavat Ukrainan pelastushenkilöstöä jatkamaan työtä siviiliväestön suojelemiseksi. Pelastustoimella on sodan keskellä tärkeä tehtävä esimerkiksi pommituksesta alkaneiden tulipalojen sammuttamisessa ja ihmisten pelastamisessa sortuneista rakennuksista”, sanoo ministeri Mikkonen.

Suomi tukee Ukrainaa humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön, puolustusmateriaaliavun ja siviilipuolen materiaaliavun kautta. Siviilipuolen materiaaliapu koostuu suurilta osin julkisilta ja yksityisiltä tahoilta saaduista lahjoituksista. Siviilipuolen materiaaliapuun kuuluu muun muassa energiasektorin laitteistoa. Apu toimitetaan perille EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta, jota sisäministeriö koordinoi Suomessa. Parhaillaan on valmisteilla useita uusia apulähetyksiä Ukrainaan, muun muassa 35 rekkalastillista lahjoituksina saatua energiasektorin apua.

Suomen osallistumisessa Ukrainan jälleenrakennukseen huomioidaan pitkäjänteisen kehitysyhteistyömme painopistealueet, jotka ovat opetussektorin kehittäminen, oikeusvaltiokehityksen vahvistaminen sekä energiatehokkuuden ja ilmastokestävyyden lisääminen.  Elinkeinoelämän etujärjestöjen kanssa todettu Suomella olevan osaamista erityisesti energiaratkaisuista, telekommunikaatiosta ja digitalisaatiosta, rakentamisesta, suunnittelu- insinööri- ja projektinjohtopalveluista sekä vesi- ja jätehuollon kysymyksistä.

Lue lisää

 

Lisätietoja

  • Mikko Autti, ministeri Skinnarin diplomaattiavustaja, puh. +358 50 466 2833, [email protected] (ministerin haastattelupyynnöt)
  • Sirpa Oksanen, Itä-Euroopan ja Keski-Aasian yksikön päällikkö, ulkoministeriö, puh. +358 295 350 472, [email protected]
  • Mikko Jalo, ministeri Mikkosen erityisavustaja, puh. +358 50 304 8522, [email protected] (ministerin haastattelupyynnöt)
  • Pekka Tiainen, erityisasiantuntija, sisäministeriö, puh. +358 50 456 4477, [email protected] (siviilipuolen materiaaliapu)