EU:n rajavaltiot keskustelivat EU:n pakotteiden täytäntöönpanosta ja pakotteiden kehittämisestä
Euroopan unionin maat (Viro, Suomi, Latvia, Liettua ja Puola), jotka sijaitsevat EU:n Venäjän vastaisella rajalla, pitivät 17. syyskuuta kolmannen pakoteyhteistyötä käsitelleen kokouksen. Tallinnan kokouksessa ulkoministeriöiden ja tullivirastojen edustajat keskustelivat pakotteiden tehokkaasta toimeenpanosta ja pakotteiden kiertämisen estämisestä.
(käännös englannista)
Euroopan unioni on asettanut Venäjälle ennennäkemättömän laajoja pakotteita. Rajavaltioilla on keskeinen rooli ja ne jakavat taakan EU:n pakotteiden täytäntöönpanossa ja valvonnassa, kun ne tekevät tullitarkastuksia EU:n ulkorajojen kautta saapuville ja poistuville tavaroille. Rajavaltiot ovat ulkorajojen tarkastuspiste muista jäsenvaltioista vietäville tavaroille, jotka vain kulkevat rajavaltioiden läpi.
Rajavaltioiden edustajat vaihtoivat tietoja viimeisimmistä trendeistä rajoilla, parhaista käytännöistä ja suurimmista haasteista. Kokouksessa käsiteltiin erityistoimenpiteitä, joilla estetään Venäjään ja Valko-Venäjään kohdistettujen pakotteiden kiertäminen. Osallistujat keskustelivat Euroopan unionin pakotepolitiikasta, mukaan lukien mahdollisuudesta asettaa lisää rajoittavia toimia.
Rajavaltioiden edustajat korostivat täytäntöönpanoviranomaisten jatkuvan ja päivittäisen yhteistyön merkitystä. Rajavaltioiden yhteiset ponnistelut ovat ratkaisevan tärkeitä sen varmistamiseksi, että EU:n pakotteet pannaan tehokkaasti täytäntöön ja että pakotteiden rikkomiseen ja kiertämiseen puututaan asianmukaisesti.
Lisätietoja
Pia Sarivaara, pakotekoordinaattori, pakoteyksikkö, ulkoministeriö, puh. +358 295 350 660
Tullin viestinnän mediapalvelu, p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].