Epävirallinen EU-maiden huoltovarmuusasiantuntijoiden seminaari Helsingissä 26.-27.4.2000

Ulkoasiainministeriö järjestää yhdessä kauppa- ja teollisuusministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa epävirallisen EU-maiden huoltovarmuusasiantuntijoiden seminaarin Saatytalolla Helsingissä 26.-27.4.2000.

Euroopan unionin piirissä ei ole toistaiseksi pohdittu huoltovarmuusyhteistyön kehittämistä, vaikka esimerkiksi öljyn varmuusvarastoinnista onkin olemassa direktiivejä. Seminaariin on kutsuttu asiantuntijoita kaikista EU-maista sekä EU:n komissiosta ja EU:n neuvoston sihteeristöstä. Naton teollisuuskomitean varapuheenjohtaja käyttää yhden seminaarin alustuspuheenvuoroista.

Huoltovarmuus määritellään eri tavoin eri maissa. Suomessa on korostettu huoltovarmuuden laajaa merkitystä eli väestön, talouselämän ja maanpuolustuksen toimintakyvyn turvaamista eriasteisissa kriisitilanteessa. Joissakin muissa maissa huoltovarmuus on nähty huomattavasti suppeampana käsitteenä. Seminaarin tarkoituksena on pohtia mm. huoltovarmuuskäsitteen sisältöä sekä virittää keskustelua EU:n mahdollisuuksista kehittää yhteistyötä huoltovarmuuden alalla.



EU