Ajankohtaista
-
13.3.2018
Talousnäkymät vahvistuneet huomattavasti, mutta riskit ovat kasvaneet
Maailmantalouden kasvu vahvistuu yhä ja yltää lähes 4 prosenttiin vuosina 2018 ja 2019. OECD ennustetta on päivitetty ylöspäin lähes kauttaaltaan ja talouskasvu on alueellisesti laaja-alaisella pohjalla. Investointien, työllisyyden sekä maailmankaupan vahvistuminen ovat tukeneet maailmantalouden kasvua. Yhdysvaltojen ja Saksan elvyttävä finanssipolitiikka ovat OECD:n mukaan keskeisiä tekijöitä vahvan kasvun taustalla. -
28.2.2018
OECD:n Suomea koskeva talouskatsaus vuodelle 2018 julkaistiin tänään Helsingissä
OECD julkaisi tänään Suomea koskevan talouskatsauksensa vuodelle 2018. OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi esitteli katsauksen Helsingissä. OECD:n mukaan viennin kasvu on piristänyt Suomen taloutta huomattavasti, mutta verotuksen reformin kautta voitaisiin saada lisävauhtia kasvuun. Myös sosiaalipuolen tukien uudelleentarkastelu voisi olla paikallaan. -
12.1.2018
Myös Unescon suojelema kulttuuriperintö on eurooppalaisen teemavuoden keskiössä
Euroopan monimuotoista kulttuuriperintöä juhlistetaan sen teemavuonna 2018. Teemavuosi korostaa kulttuuriperintöä osana identiteettejä ja rauhan rakentamista. Teemavuoden puitteissa järjestetään projekteja, tapahtumia ja kampanjoita ympäri Eurooppaa. -
21.12.2017
Suomi jatkaa tukeaan Unescon työlle kestävän kehityksen koulutustavoitteiden saavuttamisessa ja viestinnän kehittämisessä
Suomi allekirjoitti 20.12.2017 merkittävät sopimukset koulutusalan lippulaivaohjelman sekä kansainvälisen median ja viestinnän kehittämisohjelman tukemiseksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Suomi on ollut ohjelmien pitkäaikainen tukija. -
28.11.2017
Talousnäkymien vahva positiivinen vire jatkuu, mutta tarvitaan lisää politiikkatoimia turvaamaan kestävä ja vahva kasvu
Maailmantalouden kasvun ennustetaan yltävän 3,6 prosenttiin vuonna 2017 ja pysyvän lähes samalla tasolla vuosina 2018 ja 2019. Talouskasvu on alueellisesti laaja-alaisella pohjalla. Investointien, työllisyyden sekä maailmankaupan vahvistuminen ovat tukeneet maailmantalouden kasvua. Yritysten luottamus on vahva. Teollisuustuotannon ja vähittäismyynnin kasvu on vahvistunut. Erityisesti euroalueella sekä finanssi- että rahapolitiikka ovat tukeneet kasvua. -
17.11.2017
Suomi valittiin Unescon hallintoneuvostoon kaudelle 2017–2021 Unescon yleiskokouksessa
Unescon yleiskokouksen 39. istunto oli Suomelle merkittävä, sillä se valittiin Unescon hallintoneuvostoon seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Unescon 58-jäseninen hallintoneuvosto linjaa järjestön toimintaa ja varainkäyttöä, joten jäsenyys antaa Suomelle merkittävän väylän vaikuttaa kansainväliseen päätöksentekoon. Pariisissa 30.10.–14.11. pidetyn yleiskokouksen yhteydessä valittiin myös Unescon uusi pääjohtaja, ranskalainen Audrey Azoulay. -
3.11.2017
Hae OECD:n järjestämään Young Associates -ohjelmaan!
OECD tarjoaa palkallisia harjoittelupaikkoja tuoreille kandidaatin tutkinnon suorittaneille. Ohjelma on tarkoitettu opiskelijoille, jotka ovat vasta aloittelemassa maisteriopintojaan. Harjoittelu on oivallinen mahdollisuus saada työkokemusta kansainvälisestä työympäristöstä. -
21.9.2017
Maailmantalouden näkymät vahvistuneet, mutta jatkuuko kasvu pidemmällä aikavälillä?
Maailmantalouden kasvun ennustetaan yltävän 3,5 prosenttiin vuonna 2017 ja nousevan 3,7 prosenttiin vuonna 2018. Talouskasvu on alueellisesti melko laaja-alaisella pohjalla. Investointien, työllisyyden sekä maailmankaupan vahvistuminen ovat tukeneet maailmantalouden kasvua. Yritysten ja kuluttajien luottamus on kasvanut. OECD:n mukaan uudet investoinnit ovat usein sidottu uuteen ja korkeatasoiseen teknologiaan, mikä voi ruokkia tuottavuuskasvua. -
21.6.2017
Näin voit seurata OECD:n tuoreinta tutkimustietoan voit seurata OECD:n tuoreinta tutkimustietoa
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on edistyneiden talouksien yhteistyöjärjestö, jonka päämaja sijaitsee Pariisissa. Järjestöön kuuluu 35 jäsenmaata. Järjestön yleisenä päämääränä on kestävän talouskasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä jäsenmaissa että maailmanlaajuisesti. OECD tuottaa kansainvälisesti arvostettua tutkimustietoa ja siihen pohjautuvia politiikkasuosituksia valtiollisille toimijoille. -
8.6.2017
Talousnäkymät parantuneet, mutta onko talouskasvu riittävää turvaamaan vakaa ja kestävä kasvu?
Maailmantalouden kasvun ennustetaan yltävän 3,5 prosenttiin vuonna 2017 ja nousevan 3,6 prosenttiin vuonna 2018. Pitkän heikon talouskasvun jakson jälkeen, maailmantalouden näkymät ovat OECD:n mukaan parantuneet. Talouskasvu näyttää olevan alueellisesti melko laaja-alaisella pohjalla.