Töissä OECD:llä: Kansainvälisen liikennefoorumin pääsihteerin kabinetin johtaja Jari Kauppila

”Työskentely OECD:ssä on erittäin mielenkiintoista, aiheet sijaitsevat täydellisesti päivänpolitiikan ja pidemmän ajan tutkimuksen puolivälissä. OECD:llä työskentelyyn liittyy mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä toimenkuvan kehittymiseen. Positiivista on myös työn laaja-alaisuus ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin kansainvälisellä tasolla.”

Kuka olet ja mikä on taustasi?

  • Olen Jari Kauppila, kotoisin Pohjanmaalta ja työskennellyt OECD:ssä vuodesta 2007 alkaen. Opiskeltuani ensin Uumajassa ja Jyväskylässä, väittelin
    valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta pääaineenani taloushistoria.
  • Ennen tuloani OECD:lle työskentelin Suomessa Tilastokeskuksessa kansantalouden tilinpidossa ja sen jälkeen lähes kymmenen vuotta liikenne- ja viestintäministeriössä, missä vastuullani oli liikenteen hinnoittelu, tutkimus sekä yleisesti talouteen liittyvät kysymykset. Olen myös liikennetalouden dosentti Turun yliopiston kauppakorkeakoulusssa.
  • Tänne tullessani en ollut opiskellut lainkaan ranskaa, mutta näiden 16 vuoden aikana se on tullut myös opittua, joten kielitaitoni on nykyään suomi, ruotsi, englanti ja ranska. Olen ollut aina kiinnostunut kielistä, joten nuorempana opiskelin myös saksaa ja japania, joita myös ymmärrän edelleen jonkin verran.

Missä tehtävässä toimit OECD:llä nykyään? Missä tehtävissä olet toiminut aiemmin OECD:llä?

  • Nykyinen tittelini on Head of ITF Secretary-General’s Office eli johdan International Transport Forum (kansainvälisen liikennefoorumin) pääsihteerin kabinettia.
  • Aloitin työskentelyn OECD:n kansainvälisen liikennefoorumin tutkijana vuonna 2007 tutkimusyksikössä. Sen jälkeen vedin tilasto- ja ennakointiyksikköä sekä myöhemmin tutkimusosastoa, kunnes sitten siirryin johtamaan pääsihteerin kabinettia vuonna 2021.

Miten keksit hakea töihin OECD:lle?

  • Työskennellessäni Suomessa liikenne- ja viestintäministeriössä olin myös Suomen OECD-delegaatti, joten osallistuin säännöllisesti oman sektorini OECD-kokouksiin. Koin jo silloin OECD-organisaation tehtävät erittäin mielenkiintoisiksi ja tartuin sitten tilaisuuteen, kun OECD:llä avautui sopiva liikennealan tutkijan paikka.

Millainen hakuprosessi oli?

  • Hakuprosessi oli perinteinen OECD-prosessi tuohon aikaan. Eli hakemusten perusteella valittiin kandidaatit haastatteluun, jotka pidettiin Pariisissa. Juuri ennen haastattelua oli suoritettava myös kirjallinen testi, joka tehtiin paikan päällä päämajassa Pariisissa. Prosessi kesti pitkään ja olin jo lähes unohtanut hakemukseni, kun kutsu haastatteluihin vihdoin tuli.
  • Nykyisin haastattelut tehdään ainoastaan etänä, itsenauhoitetun video-osuuden ja kirjallisen testin jälkeen.

Mitä työtehtäviisi ja työnkuvaasi kuuluu?

  • Nykyinen tehtäväni on todella laaja-alainen. Johdan International Transport Forum-organisaation sisäistä toimintaa ja huolehdin siitä, että pääsihteerin strategiset hankkeet etenevät ja että resurssit käytetään tehokkaasti.
  • Edustan myös ITF-foorumia kansainvälisesti pääsihteerin toiveiden mukaisesti. ITF:llä on 66 jäsenvaltiota, joten käytännössä matkustaminen on merkittävä osa työnkuvaani.

Millaisen taustan omaavia työntekijöitä tiimissäsi on?

  • OECD:llä työskentelee hyvin erilaisien profiilien omaavia ihmisiä. Aiemmin johtaessani tutkimusosastoa tiimissäni työskenteli paljon liikenteen tutkimuksesta väitelleitä tutkijoita. Nykyiseen noin 10 hengen tiimiini kuuluu hyvin erilaisia taustoja omaavia neuvonantajia monesta eri maasta, mutta he ovat lähinnä julkisella sektorilla työskennelleitä – tiimissämme on muun muassa kaksi entistä varaministeriä.

Plussat/miinukset OECD:llä työskentelyssä?

  • Parasta OECD:llä työskentelyssä on mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä toimenkuvan kehittymiseen. Positiivista on myös työn laaja-alaisuus ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin kansainvälisellä tasolla.
  • Kansainvälisen organisaation monikulttuurisuus on rikkaus, mutta joskus myös haastavaa. Joillekin voi olla myös pettymys, että OECD-organisaatiossa uralla eteneminen ja ylennykset eivät toteudu perinteisellä tavalla, vaan jokaiseen uuteen tehtävään tulee hakea kilpailun kautta. Mutta oma motivaatio ja aktiivisuus edesauttavat uran kehittymiseen.

Jatkosuunnitelmasi?

  • Olen työskennellyt OECD:llä nyt 16 vuotta ja tässä vaiheessa jatkan mielelläni täällä, mutta ehkä Suomeen paluukin saattaa tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa.

Mitä antaisit neuvoksi OECD:lle töihin hakeville suomalaisille?

  • Suosittelen todella vahvasti hakemaan erilaisiin tehtäviin OECD-perheessä. Kannattaa yrittää ottaa yhteyttä myös suoraan asiantuntijoihin, sillä se saattaa auttaa oman hakemuksen erottumiseen joukosta.

Mikä on International Transport Forum? 

Kansainvälinen liikennefoorumi on hallinnollisesti integroitu OECD-järjestöön, mutta se on poliittisesti itsenäinen eivätkä kaikki sen jäsenmaat ole OECD:n jäseniä. Vuonna 2006 perustetun Kansainvälinen liikennefoorumin edeltäjä oli vuonna 1953 perustettu Euroopan liikenneministerien ECMT-konferenssi. Tänä päivänä ITF-foorumiin(Linkki toiselle web-sivustolle.) kuuluu 66 jäsenmaata ympäri maailman ja sen nykyinen pääsihteeri on korealainen Young Tae Kim.

ITF tuottaa tietoa avuksi valtioiden liikennepoliittisiin päätöksiin kuten tieturvallisuuteen, joukkoliikennestrategian laatimiseen, rahtipolitiikkaan tai ympäristöstandardien soveltamiseen.

Esimerkiksi liikenteen alkoholi- ja nopeusrajoitukset sekä turvavöiden käyttö olivat aikanaan ITF:n edeltäjän ECMT:n suosituksia, kunnes niistä tuli maailmanlaajuisia normistandardeja.

Foorumin lippulaivaraportti ITF Transport Outlook(Linkki toiselle web-sivustolle.) on inspiroinut monien maiden liikennemallinnusta, ja toinen tärkeä ITF-julkaisu Transport Climate Action Directory(Linkki toiselle web-sivustolle.)  ohjaa päättäjiä muun muassa hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamisessa.

Leipzigissä Saksassa järjestetään vuosittain toukokuussa ITF:n vuotuinen huippukokous, johon kokoontuu yli 1400 osallistujaa 80 maasta. Se on vakiinnuttanut sen käynnistämisestä lähtien (vuonna 2008) asemansa johtavana maailmanlaajuisena liikennepolitiikan tapahtumana. Se kokoaa yhteen liikenneministerit, toimitusjohtajat ja kansainvälisten järjestöjen johtajat keskustelemaan strategisista asioista ja linjaamaan näkemyksiä.

OECD-edustusto esittelee OECD:llä työskenteleviä suomalaisia. Lisää tietoa työmahdollisuuksista OECD:llä ja niiden hakuprosesseista: https://www.oecd.org/careers/apply(Linkki toiselle web-sivustolle.)