Tilastotietoa koulutuksesta yhdellä silmäyksellä; Education at a Glance 2006

 

Education at a Glance 2006 OECD julkaisi 12.9.2006 vuosittaisen tilastoyhteenvedon Education at a Glance 2006. Julkaisuun on koottu tietoa 30 jäsenmaan sekä useiden muiden maiden tuoreimmista kansallisista tilastoista. OECD:n tilastoinnin tavoite on, että aineisto on mahdollisimman pitkälti vertailukelpoista.

Julkaisu tarkastelee myös pidempikestoisia kehityspiirteitä. Yksi tällainen mega-trendi on väestökehitys, joka suurimmassa osassa teollisuusmaita tarkoittaa pieneneviä ikäluokkia. Joissakin maissa kehitys on todella dramaattista. Etelä-Korean ikäluokkien arvioidaan pienenevän neljänneksellä ja Suomenkin noin kymmenellä prosentilla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Koulutukselle ja koulutuksen rahoitukselle tästä muutoksesta seuraa runsaasti pohdittavaa.

Koulutuksen rahoituksen osalta Suomi sijoittuu hyvin OECD-maiden keskikastiin. Panostuksessa tutkimus- ja kehitystoimintaan Suomi on kärkikolmikossa. Julkaisussa on mukana vuoden 2003 PISA-arvioinnin yhteenvetoa. Tilastojen mukaan Suomen investoinnit koulutukseen ovat hyvin onnistuneet; keskimääräisellä panostuksella saadaan huipputuloksia. Tutkimus- ja kehitysinvestointien osalta samanlaista tuloksellisuusvertailua ei ole saatavilla.

Julkaisusta selviää myös, että Suomen kouluissa oppilailla on kutakuinkin yhtä monta koulupäivää kuin koululaisilla muissakin teollisuusmaissa. Suomessa 7-14 -vuotiaille oppilaille annettavien pakollisten oppituntien määrä on kuitenkin yli 2000 tuntia vähemmän kuin esimerkiksi Hollannissa, Australiassa tai Italiassa. Silti saavutetut tulokset ovat huippuluokkaa.

Mielenkiintoista ja kattavaa julkaisua Education at a Glance 2006 (ISBN 9264025316) voi tilata Suomalaisesta kirjakaupasta: [email protected] tai suoraan OECD:n julkaisumyynnistä: Online Bookshop(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Lisätietoja: opetushallitus: Matti Kyrö, puh.+358-(0)9-7747 7124
pysyvä edustusto: Heikki Kokkala, puh. +33 1 4524 7292

OECD:n lehdistötiedote Education at a Glance -julkaisusta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)