Suomi juhlii 50-vuotis jäsenyyttä OECD:ssa

Vuonna 2019 vietetään Suomen OECD-jäsenyyden 50-vuotisjuhlaa. Suomi liittyi Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n jäseneksi 28.1.1969. Näiden vuosikymmenien aikana Suomi on kehittynyt maatalousvaltaisesta maasta digitalisaation edelläkävijäksi. OECD:n avulla Suomi on pystynyt vertailemaan itseään muihin jäsenmaihin ja hyödyntämään OECD:n kautta saatuja suosituksia. OECD-jäsenyys on myös ankkuroinut osaltaan Suomea muiden markkinatalouksien joukkoon.

Nykypäivänä OECD:n toimintatapa poikkeaa monista muista kansainvälisistä järjestöistä: OECD on paikka, jossa kehittyneet markkinatalousmaat voivat jakaa kokemuksiaan talouden ja hallinnon kehittämisestä. Tämän tyyppisen yhteistyön merkitys kasvaa silloin, kun taloudet ja yhteiskunnat käyvät läpi suuria rakenteellisia murroksia. Esimerkkeinä tästä toimivat mm. teollistuminen 50 vuotta sitten sekä talouden palveluvaltaistuminen ja digitalisaation alku. Nyt kiinnostuksen kohteena on miten esimerkiksi digitalisaatio tulee muuttamaan maailmaa. OECD:n merkitys on tämän takia Suomelle lähivuosina suurempi kuin pitkään aikaan.

Kuva: Jouni Hirvonen
Kuvassa YLE:n toimittaja haastattelee OECD:n pääsihteeri Angel Gurriaa Suomen 50v jäsenyyden tiimoilta

OECD:n pääsihteeri Angel Gurria vierailee aiheen tiimoilta Suomessa 14. – 15.3.2019, ja on pääpuhujana Finlandia-talossa pidettävässä OECD-juhlaseminaarissa 15.3.2019.

Suomi juhlii 50 vuoden jäsenyyttä OECD:ssaTutustu teemavuoteen myös OECD:n Suomi-aiheisilla sivuilla OECD Observer (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)sekä seuraa juhlavuoden tapahtumia Twitterissä hashtagilla #Finland50OECD.

OECD