OECD:n Employment Outlook keskittyy työn tulevaisuuteen

OECD:n Employment Outlook keskittyy työn tulevaisuuteen

OECD julkisti huhtikuun lopussa vuosittaisen Employment Outlook –työllisyyskatsauksensa. Sen keskeisenä teemana on työn muutos, joka johtuu erityisesti digitalisaatiosta ja teknologisesta kehityksestä sekä globalisaatiosta ja ikääntymisestä. Nämä luovat toisaalta uusia mahdollisuuksia ja työn muotoja, toisaalta haasteita ja riskejä osaamisvajeisiin ja työntekijöiden välisten eriarvoisuuksien kasvuun liittyen.  

Tällä hetkellä julkisuudessa ja eri foorumeilla keskustellaan työpaikkojen katoamisesta automatisaation seurauksena. OECD kuitenkin pitää tästä aiheutuvaa kokonaistyöllisyyden jyrkkää laskua epätodennäköisenä: sen mukaan 14 % työpaikoista on korkea automaatioriskin alla, mutta luku on selvästi monien muiden tutkimusten arvioita pienempi. Samalla keskeinen huomio on, että työllisyysaste useissa OECD-maissa on ollut noususuuntainen ja uusia tehtäviä syntyy nopeammin kuin vanhoja tuhoutuu. Myös aiemmin työllisyyden ulkopuolella olleille ryhmille avautuu uusia mahdollisuuksia.

 

The Future of Work

            

Osin myönteisistäkin arvioistaan huolimatta OECD kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että noin kolmanneksessa säilyvistä työtehtävistä muun muassa teknologisesta murroksesta aiheutuvat muutokset ovat merkittäviä. Keskeisenä haasteena onkin varmistaa työntekijöiden ja uusien tehtävien onnistunut kohtaanto, työn laatu sekä nuorten ja eri sukupuolten tasapuolinen kohtelu työmarkkinoilla. Lisäksi on tärkeää tarkastella ja kehittää uuden tyyppisten, esimerkiksi useammalle työnantajalle tai alustojen kautta tehtävän työn sääntelyä sekä tavanomaisen työttömyysturvan ulkopuolelle jäävien henkilöiden sosiaaliturvaa.

 

Aikuiskoulutuksen vahvistaminen ja sen laadun varmistaminen nousevat keskeiseen asemaan, kun työntekijöitä autetaan löytämään uusia tehtäviä muuttuvilla työmarkkinoilla. Työhön liittyvän epävarmuuden kasvaessa valtioiden sosiaaliturvajärjestelmät toimivat tasapainottavana tekijänä, mutta myös niitä tulee sopeuttaa uusien haasteiden mukaisesti.

 

Employment Outlookin tärkeä viesti on, että työn tulevaisuus riippuu oleellisesti valtioiden tekemistä politiikkaratkaisuista. Oikeilla ratkaisuilla uusiin mahdollisuuksiin voidaan tarttua ja riskejä vähentää. OECD peräänkuuluttaakin valtionhallinnon kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja muutosagendaa, joka on palkitsevampi ja suuntaa toimenpiteet niitä eniten tarvitseville.

 

Osa työstä automatisoituu, mutta riski eri maiden kesken vaihtelee.

OECD Employment Outlook