Kansainvälinen energiajärjestö sai uuden pääjohtajan

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n uudeksi pääjohtajaksi on valittu Japanin Nobuo Tanaka. Hän aloittaa nelivuotisen toimikautensa 1.9.2007, kun järjestön nykyinen pääjohtaja, ranskalainen Claude Mandil siirtyy eläkkeelle. Tanakan nimityksestä päätettiin IEA.n hallintoneuvoston kokouksessa Sydneyssä 13.–14.12.2006.

Tuleva pääjohtaja Tanaka toimii tällä hetkellä OECD:n sihteeristön tiede-, teknologia- ja elinkeinopolitiikasta vastaavan osaston johtajana. Hänellä on takanaan pitkä ura eri kansainvälisissä tehtävissä Japanin ministeriöiden piirissä.

IEA:n johdossa on sen perustamisesta vuonna 1974 lähtien ollut eurooppalaisia pääjohtajia, joten Tanaka on järjestön ensimmäinen ei-eurooppalainen pääjohtaja. Tälläkin kertaa tointa haki kolme eurooppalaista hakijaa, mutta IEA:n hallintoneuvosto päätyi huolellisen valintaprosessin jälkeen yksimielisesti Tanakan valintaan.

IEA:n painoarvo on viime vuosina kasvamistaan kasvanut. Energia-asiat tulevat yhä voimakkaammin kansainvälisen politiikan keskipisteeseen ja teollisuusmaiden yhteisenä energiajärjestönä IEA:lla on tässä kehityksessä keskeinen rooli.  Suurten teollisuusmaiden eli ns. G 8-maiden huippukokous on pyytänyt IEA:ta myötävaikuttamaan laajan energiapoliittisen toimintasuunnitelman laadintaan. IEA on tämän johdosta käynnistänyt laajan työohjelman, jonka tuloksista on tarkoitus tehdä selkoa G 8-maiden huippukokouksessa Japanissa vuonna 2008.

IEA:lla on 26 jäsentä. Suomi liittyi järjestön jäseneksi vuonna 1992. Järjestön päämaja sijaitsee Pariisissa.   

Lisätietoja: Bo Göran Eriksson, puh. +33 1 4524 7217

IEA:n kotisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)