Facebookin, OECD:n ja Maailmanpankin yhteystyö auttaa keräämään yrityselämän dataa nopeasti

OECD:n Entrepreneurship at a Glance 2016 raportti julkaistiin Pariisissa 28.9.2016. Raporttiin liittyy mielenkiintoinen konsepti OECD:n, Maailmanpankin ja Facebookin välisestä yhteistyöstä. Tällä pyritään mm. luomaan uusia tapoja hankkia nopeasti dataa yritystoiminnasta. Uudet tiedonkeruukanavat täydentävät vanhoja.

Entrepreneurship at a Glance 2016 raportissa (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)käsitellään yritystoiminnan määrällistä ja laadullista kehitystä.  Raportin mukaan start-up yritysten määrä on kasvussa suurimmassa osassa OECD-maita, kuten Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Suomessa oleellista kasvua ei ole toistaiseksi nähtävissä. OECD-alueella tasot ovat edelleen alempia kuin ennen 2008 kriisiä.

Pienillä yrityksillä on yleisesti ottaen paremmat näkymät kuin isommilla. Erityisesti EU-alueella pk-yrityksillä on suuri merkitys kasvun kannalta. Mikro- ja pienyritysten osallistuminen globaaleihin arvoketjuihin on vähäistä ja tämä heikentää niiden kasvumahdollisuuksia. Suuret yritykset ovat yleensä hyvin integroituneet globaaleihin arvoverkostoihin.  Toisaalta pk-yritykset osallistuvat globaaleille markkinoille epäsuoraan, kun niiden asiakkaat vievät suurempia kokonaisuuksia markkinoille.

Raportin mukaan naisyrittäjiä on OECD-alueella vähemmän kuin miesyrittäjiä. Naisyrittäjillä on myös huonompi pääsy rahoitukseen ja koulutukseen kuin miehillä. Myös yrittämisessä sukupuolten väliset erot ovat selvät. Internetiä liiketoimissaan hyödyntävät yhtiöt ovat yleensä optimistisempia tulevaisuudesta kuin muut.

Raporttiin liittyy uusi, innovatiivinen tiedonkeruutapa, jossa Maailmanpankki ja Facebook ovat OECD:n kumppanina. Hanke on nimeltään "The Future of Business Survey"(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja sen tarkoituksena on tuottaa parempaa tietoa päätöksenteon tueksi. Facebookissa on 60 miljoonaa aktiivista liiketoimintasivua. Tutkimuskysely on julkaistu helmikuussa 2016 ja siinä on mukana 22 maata. Tutkimuksen toteutuksen periaatteita ovat satunnaisotanta, vapaaehtoinen osallistuminen, luottamuksellisuus ja tulosten anonymisointi.

Tutkimuksen perusteella on luotu yritysten talousluottamusta kuvaava Business Confidence Indicator (BCI). Tähän liittyy kaksi kysymystä, joihin vastaamalla yritys kertoo tulevaisuuden kuvastaan. Vastauksista muodostetaan indikaattoritietoja. Alustavien tulosten mukaan yritysten luottamuksen välillä on isoja eroja. Irlantilaiset yritykset ovat kaikkein optimistisimpia. Facebookin tutkimusten mukaan tulevaisuuteen luottavat yritykset käyttävät yleisesti ottaen laajasti online-työkaluja liiketoimissaan.

Uudenlaisesta tutkimusyhteistyöstä on useita hyötyjä. Yhteistyö tuo lisää tuloksia yritystoiminnan suunnasta. Sen perustana on kumppanuus innovatiiviseksi datan keräämiseksi ja analysoimiseksi. Facebookin tuoma lisäarvo työlle on tiedon saatavuuden nopeus, jopa reaaliaikaisuus, johon julkiset tiedonkeruutavat eivät kykene.  Maailmanpankki  ja OECD puolestaan tarjoavat kyvyn arvioida tulosten yleistettävyyttä. Maailmanpankki tekee Facebookin kanssa yhteistyötä myös tiedon keräämiseksi kehitysmaista, joista tiedon saatavuus on usein merkittävä haaste.

OECD