Nepalin lapset takaisin kouluun – Suomi tukee Nepalin opetuksen jatkumista korona-aikana

Nepalin koulut ovat olleet suljettuna maaliskuusta lähtien. Nepalin viranomaiset ovat laatineet sopeutussuunnitelman, jolla kouluja voidaan jälleen avata koronapandemian jatkuessa. Suomi ja muut avunantajat tukevat Nepalin toimia lasten opetuksen jatkumiseksi. Suomi osallistuu tukeen 2,5 miljoonalla eurolla kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin päätöksellä.

Kaksi lasta lukemassa koulukirjaa.
Kuva: Indra Gurung

Nykyisessä covid-19-tilanteessa on tärkeää, etteivät Nepalin opetussektorilla viime vuosina jo tehdyt uudistukset ja saavutetut hienot tulokset valu hukkaan. Tätä varten Nepalin opetusviranomaiset ovat laatineet erillisen covid-19-sopeutussuunnitelman, joka täydentää käynnissä olevan kansallisen opetussektorin kehittämisohjelman toimia. Sopeutussuunnitelma vastaa covid-19-pandemian tuomiin haasteisiin ja minimoi tiedossa olevia riskejä.

Koulujen sulkemisen vuoksi arviolta 8,2 miljoonaa nepalilaista lasta ei käy koulua. Sulkemisen suorina seurauksina luokkavuosien 10-12 päättökokeet jäivät pitämättä.

Lisäksi pandemian aikana kouluja on käytetty yleisesti karanteenitiloina. YK:n arvion mukaan jopa 500 000 siirtotyöläisen odotetaan palaavan takaisin Nepaliin. Jos karanteenikeskuksille ei löydetä vaihtoehtoisia tiloja, koulujen uudelleen avaaminen vaikeutuu.

Pitkittyvillä yhteiskunnan sulkutoimilla ja koulujen sulkemisella arvioidaan olevan kielteisiä vaikutuksia tulevan kouluvuoden käynnistymiseen. Ongelmia ennakoidaan muun muassa kouluihin ilmoittautumisessa ja opintojen keskeytyksissä, opetuksen laadun heikentymisessä, opetukseen käytettyjen varojen kohdentumisessa ja oppimistuloksissa. Lisäksi pitkällä aikavälillä voidaan odottaa kielteisiä seurannaisvaikutuksia opetussektorin työpaikkoihin, inhimillisen pääoman kertymiseen ja sitä kautta myös koko maan kehitykseen.

Nepalin opetusministeriö esitti keväällä virallisen tukipyynnön kaikille avunantajille. Tähän mennessä Suomen lisäksi muun muassa Unicef, EU, Aasian kehityspankki, USAID, Save the Children ja Global Partnership of Education (GPE) ovat luvanneet tukea. Suomen tuki kanavoidaan Nepalin opetussektorin kehittämisohjelman (SSDP) kautta Nepalin valtiolle.

Hankkeen tavoitteena on 1. Riittävän hallinto- ja koordinointikapasiteetin varmistaminen, 2. tartuntojen ennaltaehkäisy ja resilienssin vahvistaminen 3. inklusiivisen opetuksen jatkuvuuden turvaaminen.