Suomen maakuvakampanja Capital of Metal voitti Digital Communications Awardsissa Saksassa

Ulkoministeriön toteuttama maakuvatyön kampanja Capital of Metal voitti pääpalkinnon globaalissa Digital Communications Awards -kilpailussa Berliinissä 20.9.2019. Vuoden kampanja -palkinto tuli yhdistysten ja instituutioiden kilpailukategoriassa. Ulkoministeriö on voittanut kilpailussa myös vuonna 2016 Suomi-emojeilla.

The Quadriga University of Applied Sciences -organisaation vuodesta 2011 järjestämässä kovatasoisessa viestinnän ja markkinoinnin kilpailussa nähdään arvostettuja brändejä ja markkinointiviestintätoimistoja. Vuoden 2019 palkittujen joukossa ovat muun muassa Siemens, Adidas ja Lidl. Palkinnot jakaa markkinointiviestinnän ammattilaisista koostuva tuomaristo.

”Maakuvatyössämme nostamme rohkeasti esille eri ilmiöitä yhteiskunnastamme. Kulttuurilla on aivan keskeinen rooli maan identiteetille ja sitä kautta Suomen tarinalle. Erityisesti metalliyhteisö on tehnyt Suomea tunnetuksi maailmalla jo vuosikymmenten ajan. Olimme erittäin iloisia siitä, että pääsimme toteuttamaan kampanjaa laajana yhteistyönä julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa”, kertoo maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras.

Capital of Metal -kampanjassa kilpailtiin kesällä 2018 maailman metallipääkaupungin tittelistä. Kampanja selvitti, että kaikista Suomen paikkakunnista Lemillä on eniten metalliyhtyeitä asukaslukuun nähden. Samalla kampanja toi esille Suomen asemaa globaalina metallimaailman keskuksena, jossa on eniten metallibändejä asukasta kohden.

Ulkoministeriö toteutti kampanjan yhteistyössä Tuska-festivaalin, Sony Music Finlandin ja kymmenen suomalaisen kaupungin kanssa. Kaupungeista kampanjassa mukana olivat Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Kuopio, Vaasa, Kemi, Lahti, Lappeenranta ja Oulu. Suunnittelutyössä oli mukana luova toimisto Merikallio & Son.


Lisätietoja:

Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt: yksikönpäällikkö Laura Kamras, maakuvayksikkö, puh. +358 295 351 558.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]