Pohjolan päivä 23.3.2022 - Helsingin sopimus täyttää 60 vuotta

Pohjolan päivää vietetään 23. maaliskuuta kaikissa Pohjoismaissa ja Ahvenanmaalla, Färsaarilla ja Grönlannissa 23.3.1962 allekirjoitetun Helsingin mukaan nimetyn sopimuksen kunniaksi. Virallisen pohjoismaisen yhteistyön oikeudellisena kehyksenä toimiva Helsingin sopimus täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Helsingin sopimus määrittelee Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tehtävät, kokoonpanon sekä yleisesti pohjoismaisen yhteistyön pääalat ja toimintatavat.

Pohjolan päivän liputus Helsingin kaupungintalolla 23.3.2021. Copyright: UM/Kimmo Räisänen

Vuonna 2022 Norja toimii hallitusten välisen yhteistyön, eli Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana, kun taas Suomi toimii parlamentaarisen yhteistyön puheenjohtajana Pohjoismaiden neuvostossa. Helsingin sopimuksen 60-vuotismerkkipäivän lisäksi myös v. 1952 perustettu Pohjoismaiden neuvosto täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia, kun kasassa on komeat 70 vuotta yhteistyötä. 

Pohjolan päivänä järjestetään useita tapahtumia, minkä lisäksi sekä eduskuntatalo että pikkuparlamentti saavat pohjoismaisen liputuksen. 

Pohjolan päivää vietetään tänä vuonna poikkeuksellisen vakavassa kansainvälisessä tilanteessa Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen johdosta. Suomi on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa tuominnut voimakkaasti Venäjän sotatoimet. Euroopan turvallisuusjärjestyksen järkkyminen korostaa Pohjolan yhtenäisyyden merkitystä entisestään.  
”Pohjolan päivä toimii sekä tilaisuutena tehdä pohjoismaista yhteistyötä tunnetuksi, että muistutuksena meille kaikille siitä, miten tärkeätä pohjoismainen yhteistyö on yhteiskuntiemme hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta. Viesti yhtenäisestä ja yhteistyötä tekevästä Pohjolasta on juuri tänään, Venäjän Ukrainaan kohdistamien sotatoimien myötä, tärkeämpi kuin ehkä koskaan ennen”, pohjoismaisen yhteistyön ministeri Thomas Blomqvist toteaa. 

Video Pohjolan päivän liputuksista Suomen puheenjohtajuusvuonna Pohjoismaiden ministerineuvostossa 23.3.2021, copyright: UM/Kimmo Räisänen

Pohjolan päivän tapahtumat

Ministeri Blomqvist osallistuu päivän aikana kolmeen eri pohjoismaista yhteistyötä käsittelevään tapahtumaan: