Milla oli syksyllä 2024 harjoittelijana puolustusasiamiestoimistossa Oslossa
Milla Asell oli korkeakouluharjoittelussa suurlähetystön yhteydessä toimivassa puolustusasiamiestoimistossa syksyllä 2024. Millan työtehtäviini kuului mm. mediaseuranta, toimiston raportoinneissa avustaminen sekä taustaselvitysten tekeminen ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Kuulostaako vastaava harjoittelu kiinnostavalta? Puolustusasiamiestoimistoon on parhaillaan haku käynnissä syksylle 2025.
Turvallisuuspolitiikka ja Norja maana kiinnostivat Millaa
Olen Milla Asell ja olin kolme kuukautta työharjoittelussa Oslon Suomen suurlähetystön puolustusasiamiestoimistossa syksyllä 2024. Päädyin hakemaan tätä harjoittelupaikkaa, sillä turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kiinnostaa minua ja halusin oppia lisää sekä haastaa itseäni. Hain juuri Norjaan, koska olen aikaisemmin tehnyt yliopistovaihdon Norjassa ja opiskelin kieltä myös vaihtoni aikana, joten kynnys lähteä takaisin oli matala. Lisäksi pidän Norjasta maana hyvin paljon. Olen opintojeni aikana haaveillut työskentelystä ulkomailla, joten tämä harjoittelu oli sen osalta erinomainen mahdollisuus.

Työtehtäviä mediaseurannasta käännöstöihin
Työnkuvaani kuului itsenäinen mediaseuranta, toimiston raportoinneissa avustaminen, taustaselvitysten tekeminen ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä sekä käännöstehtävät norjan kielestä suomen kielelle. Lisäksi olen päässyt osallistumaan erilaisiin mielenkiintoisiin konferensseihin ja tapahtumiin. Työtehtävät ovat mielestäni sujuneet todella hyvin, ja ne ovat olleet mielenkiintoisia ja monipuolisia.

Ruotsin kielen taidosta on hyötyä
Opiskelen hallintotieteitä Tampereen yliopistossa ja mielestäni työharjoittelu on sopinut hyvin opintoihini. Olen päässyt näkemään ja osallistumaan laajasti suurlähetystön toimintaan. Mielestäni yliopistovaihdossa kehittynyt norjan kielitaito ja hyvä ruotsin kielen taito ovat olleet yksi suurimmista hyödyistä. Tämän lisäksi hyvästä akateemisesta kirjoitustaidosta on ollut hyötyä. Pidän tärkeänä myös sitä, että on yleisesti kiinnostunut ja seuraa erilaisia yhteiskunnallisia asioita ja ilmiöitä.
Mielestäni hyvällä englannin ja ruotsin kielitaidolla pärjää hyvin. Norjan kielen osaaminen kuitenkin helpotti ainakin omaa työtäni ja arkielämääni Oslossa, mutta se ei ole kuitenkaan edellytys tähän harjoitteluun. Ruotsin kieltä kannattaa rohkeasti käyttää Norjassa, sillä pääsääntöisesti sitä ymmärretään hyvin. Norjan kielitaitoni on kehittynyt hyvin täällä ollessani.
Oslossa kaikki on lähellä
Arki ja elämä Oslossa on sujunut todella hyvin ja rutiininomaisesti, arkeeni on kuulunut pääsääntöisesti työ, urheilu, ystävät ja lepo. Olen myös nähnyt paljon nähtävyyksiä sekä joitakin luontokohteita Oslossa. Olin vieraillut Oslossa kerran aikaisemmin, joten kaupunki oli minulle melko uusi. Lempiasiani Oslossa asumisessa on ollut se, että kaikki tarvitsemani löytyy läheltä eikä luontoreiteillekään ole pitkä matka. Julkinen liikenne toimii ja kattaa kaupungin todella hyvin, joten liikkuminen on ollut helppoa. Olen myös tuntenut oloni turvalliseksi Oslossa, ja minulle on jäänyt norjalaisista ystävällinen kuva. Minulla on monta suosikkipaikkaa Oslossa, mutta erityisesti pidän Aker Bryggen satama-alueesta, Oslon oopperatalosta sekä Kolsåstoppenin näköaloista.
Parasta harjoittelussa on ollut ihana työyhteisö, jossa on ollut hyvin miellyttävä työskennellä ja se, että olen aina saanut apua ja ohjausta tarvittaessa. Olen myös saanut upeita työkokemuksia, joita en varmasti unohda koskaan. Hyödyllisintä, mitä olen harjoittelusta saanut, on ollut kaikki se tietämys, jota minulle on karttunut. Myös kokemukset valtiovierailusta ja erilaisista konferensseista sekä tapahtumista ovat olleet hyvin opettavaisia ja ainutlaatuisia. Mieleenpainuvin asia työharjoittelussa on ollut juurikin presidenttiparin valtiovierailu, johon pääsin osallistumaan. Oli hyvin mielenkiintoista päästä näkemään läheltä, miten valtiovierailua suunnitellaan ja järjestetään.

Harjoittelu ulkomailla kannattaa
Vinkkinä harjoitteluun hakevalla sanoisin, että kannattaa olla mahdollisimman avoin, joustava ja rohkea. Usein kaikista hienoimmat kokemukset ja opit saa, kun uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja mennä reippaasti, vaikka ei aina tietäisikään, mitä tulevan pitää. Työ tekijäänsä opettaa.
Helsingissä suosikkipaikkani on eduskunta. Eduskunnassa yhdistyvät Suomen historia, demokratia, politiikka, kaunis arkkitehtuuri ja taide. Siellä vieraillessani tunnen olevani suomalaisen yhteiskunnan ytimessä. Tiesitkö, että eduskunta järjestää opastettuja kierroksia?
Oslon puolustusasiamiestoimisto etsii korkeakouluharjoittelijaa syksylle 2025
Puolustusvoimat hakee opintojensa loppuvaiheessa olevia mielellään yhteiskuntatieteiden (tai soveltuvin osin muuta tutkintoa suorittavia) opiskelijoita korkeakouluharjoittelijaksi Oslon puolustusasiamiestoimistoon Suomen suurlähetystössä. Lisätietoa tässä artikkelissa (avautuu uuteen ikkunaan).