Konsulaatin vuosi 2019

Terveisiä konsulaatista! Viime vuonna tapasimme monia teistä Norjassa asuvia suomalaisia. Passeja ja henkilökortteja myönsimme lähes 700 ja vaaleissakin äänestettiin vilkkaasti.

Vaalit

Viime vuonna järjestettiin sekä eduskunta- että europarlamenttivaalit. Eduskuntavaaleissa koko Norjassa annettiin yhteensä 878 ääntä. Lisäksi viime vuonna oli ensimmäistä kertaa mahdollista äänestää kirjeitse(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Seuraavat järjestettävät vaalit ovat kunnallisvaalit vuonna 2021(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Kunnallisvaaleissa voivat äänestää vain Suomessa kirjoilla olevat. Ulkosuomalaisille seuraavat vaalit ovat vuoden 2023 eduskuntavaalit.

 

Ilmoita muuttuneesta elämäntilanteesta myös Suomeen

Konsulaattia on pitänyt kiireisenä myös väestörekisterimerkinnät, joita ilmoitettiin Suomeen yhteensä 232 kpl. Norjassa syntyneet lapset (avautuu uuteen ikkunaan), solmitut avioliitot (avautuu uuteen ikkunaan) ja vaihdetut nimet eivät siirry automaattisesti Suomen väestötietojärjestelmään, vaan jokaisen pitää itse ilmoittaa uudesta elämäntilanteestaan Suomeen. Osoitteen vaihtuessa Norjassa tulee siitä ilmoittaa myös Suomeen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), jotta Suomen väestötietojärjestelmässä on merkittynä oikea osoite. Jos et saanut esimerkiksi viime vuoden vaaleihin ilmoituskorttia, on luultavasti osoitetietosi väärin Suomen väestötietojärjestelmässä.

Uusia kasvoja

Konsulaatissa vaihtui viime vuonna myös konsuli. Seija Haarala palasi takaisin Suomeen ja Suomen Oslon suurlähetystön uudeksi konsuliksi tuli Mia Markusas (avautuu uuteen ikkunaan). Mia on työskennellyt ulkoministeriössä 18 vuotta ja on ollut aiemmin komennuksella Venezuelassa sekä New Yorkissa.

Oleskeluluvat

Konsulaatti palvelee myös oleskelulupa-asiakkaita, viime vuonna oleskelulupahakemuksia jätettiin konsulaattiin 54 kpl. Ei-EU kansalaiset, jotka ovat muuttamassa Suomeen ja asuvat Norjassa voivat jättää oleskelulupahakemuksen konsulaatissa. Hakemus tulee saattaa vireille sähköisessä järjestelmässä(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ennen kuin voi varata ajan konsulaatista tunnistautumista varten. EU-kansalaiset(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja Pohjoismaiden kansalaiset(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) voivat muuttaa Suomeen ilman oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)Suomessa tekee päätöksen oleskelulupahakemuksiin. Viisumeita Suomeen ei konsulaatti enää myönnä, Suomen suurlähetystö Tukholmassa (avautuu uuteen ikkunaan) on lähin viisuminmyöntöpiste.

Kansalaisuus

Norjan hyväksyy kaksoiskansalaisuuden (avautuu uuteen ikkunaan) 1.1.2020 lähtien, Suomi on hyväksynyt monikansalaisuuden 1.6.2003 alkaen ja kysymyksiin Suomen kansalaisuudesta vastaa Maahanmuuttovirasto.(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Norjan kansalaisuutta koskeviin kysymyksiin vastaa Norjan ulkomaalaisvirasto UDI(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Jos saat Norjan kansalaisuuden, ilmoita siitä myös Suomeen digi- ja väestötietovirastoon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Syntymätodistuksen Suomesta voi tilata digi- ja väestötietovirastosta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Norjan luonto ja sää olot kannattaa aina huomioida

Visit Norway(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) antaa vinkkejä matkan suunnitteluun. DNT:n verkkosivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) on tietoa vaellusmökeistä sekä reiteistä Norjan vuorilla. Säätiedotteet löytyvät mm. seuraavilta nettisivuilta Yr(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Pent (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)ja Storm(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Vuorilla liikkuvien(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) tulee ottaa huomioon lumi- ja maavyöryjen mahdollisuus. Ennen matkaan lähtöä tulee aina tarkistaa, onko alueella voimassa vyöryvaroitus. Varsom (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)näyttää vyörymien lisäksi tulvariskit sekä säähän liittyviä huomioita.

Muistathan tehdä aina matkustusilmoituksen (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)ennen matkaan lähtöä.  Matkustusilmoitus on palvelu, jossa ulkomailla asuvat, ulkomaille matkustavat ja muuttavat suomalaiset voivat antaa matka- ja yhteystietonsa ulkoministeriölle. Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin. Norjan matkustustiedotetta (avautuu uuteen ikkunaan) kannattaa seurata.

Suomeen matkustaminen ja maahantulosäännöt muissa maissa

Huomioittehan Suomeen matkustaessa, että mukana ei saa enää viedä kasviksia ja hedelmiä. Ei omenaakaan EU:n ulkopuolelta Suomeen (avautuu uuteen ikkunaan).

Muista matkustaessasi maailmalla

Tarkista aina matkustuskohteesi viranomaisilta tai matkustusmääräyksistä, millaisella passilla kyseiseen maahan voi matkustaa ja mitä muita, esimerkiksi passin voimassaoloaikaan liittyviä vaatimuksia kohdevaltiolla on.

EU-maissa passi on voimassa viimeiseen voimassaolopäivään asti ja henkilökortilla voi matkustaa moniin Euroopan maihin.(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

 

Tervetuloa konsulaattiin myös vuonna 2020. Olemme auki ma - pe klo 9.00 - 12.00 ja lisäksi torstaisin klo 13.00 - 15.00. Huomioithan poikkeusaukioloajat, olemme kiinni pe 28.2. ja ma - to 2. - 5.3.

 

Mia ja Mervi