Suomi tukee kehitysmaiden naisten ja nuorten yrittäjyyttä

Suomi tukee Kansainvälistä kauppakeskusta (International Trade Centre, ITC) viidellä miljoonalla eurolla vuosina 2021-2022 kehitysmaiden naisten ja nuorten yrittäjyyden kehittämiseksi. Sopimus vahvistettiin 18. tammikuuta Genevessä.

Pamela Coke-Hamilton ja Kirsti Kauppi ITC-bannerin edessä.
Sopimuksen allekirjoittivat ITC:n pääjohtaja Pamela Coke-Hamilton ja suurlähettiläs Kirsti Kauppi.

Suomen viiden miljoonan euron tuki jakaantuu siten, että kaksi miljoonaa euroa on yleistukea. Kolme miljoonaa euroa on suunnattu naisten ja nuorten yritystoiminnan ja pakolaisten toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseen, Afrikan mantereenlaajuisen vapaakauppa-alueen (AfCFTA) kehittämiseen sekä kiertotalouden edistämiseen.

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari pitää Suomen tukea ITC:lle merkittävänä panostuksena niin yritystoiminnan kehittämiseksi kuin naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistamiseksi kehitysmaissa. "Suomen rahoitus ITC:lle tukee kehitysmaiden talouksien perustan vahvistumista tänä haastavana aikana ja luo edellytyksiä pandemian jälkeiseen jälleenrakennukseen. Meidän tulee siirtyä köyhyyden hallinnasta vaurauden luomiseen. Kannustan suomalaisia yrityksiä yhteistyöhön ITC:n kanssa ja löytämään sitä kautta uusia bisnesmahdollisuuksia”, ministeri toteaa.

ITC on Maailman kauppajärjestö WTO:n ja YK:n kauppa ja kehitys -konferenssi UNCTADin perustama järjestö, jonka tavoitteena on vahvistaa kehitysmaiden mikro-, pien- ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä. ITC tunnetaan erityisesti sen vahvasta panoksesta kehitysmaiden naisten ja nuorten yritystoiminnan kehittäjänä muun muassa SheTrades-hankkeen kautta (www.shetrades.com).

Lisätietoja: kaupallinen neuvos Mika Vehnämäki, puh. 040 739 3814

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]