Nato
Suomen pysyvä edustusto Natossa, Bryssel
Alivaltiosihteeri Kai Sauer vieraili Islannin, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Viron ulkoministereiden kanssa Chisinaussa, Moldovassa ja Odessassa, Ukrainassa 27.–28. huhtikuuta.
Ulkoministeriö päättää Suomen evakuointioperaation Sudanista huomenna torstaina 27. huhtikuuta.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön valtiovierailulla Etelä-Afrikassa allekirjoitettiin 25. huhtikuuta Suomen ulkoministeriön ja Etelä-Afrikan ulkoministeriön välinen rauhanvälityksen yhteistyötä koskeva aiesopimus.
Suomessa tulee voimaan uusi ihmisoikeussopimus. Kaikkien henkilöiden suojelemiseksi tahdonvastaiselta katoamiselta tehty kansainvälinen yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan 23. huhtikuuta 2023. Yleissopimus ratifioitiin kuukautta aikeisemmin New Yorkissa.
EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat Luxemburgissa 24. huhtikuuta. Ulkoministeri Pekka Haavisto edustaa Suomea kokouksessa.
Ulkoministeriö myönsi yhteensä 13 miljoonaa euroa viidelle kansainväliselle kansalaisjärjestölle vuosille 2023–2025. Kyse on vakiintuneesta valtionavustushausta, joka toteutettiin viimeksi vuonna 2021.
Ulkoministeri Pekka Haavisto tapaa Viron ulkoministerin Margus Tsahknan Helsingissä 18. huhtikuuta.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan asetti painetta kehitysyhteistyömenoille niin Suomessa kuin monissa muissakin EU-maissa, kertovat OECD:n tänään julkistamat vuotta 2022 koskevat alustavat tiedot. Suomessa kasvoivat erityisesti kehitysyhteistyöksi laskettavat pakolaiskulut.
Ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili Mogadishussa, Somaliassa 7. huhtikuuta. Hän tapasi Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamudin, ulkoministeri Abshir Omar Jaman, ympäristö- ja ilmastoministeri Khadija M. Almakhzoumin sekä kansainvälisiä toimijoita.
Ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee Nairobissa, Keniassa 6.–7. huhtikuuta. Hän tapaa muun muassa Kenian ulkoministeri Alfred Mutuan, YK:n ympäristöjärjestö UNEPin ja muiden kansainvälisten järjestöjen johtoa sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia. Esillä vierailulla ovat Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, kahdenväliset suhteet ja Afrikan sarven alueelliset kysymykset, mukaan lukien rauha ja turvallisuus, nuorten osallistuminen rauhanprosesseihin ja ympäristö- ja ilmastokysymykset.